iPhone 6s- ja iPhone 6s Plus -puhelimet Suomeen 2. tai 9. lokakuuta?

Applen uudet älypuhelimet saapuivat kuluneella viikolla myyntiin ensimmäisessä aallossa muun muassa Yhdysvalloissa sekä Iso-Britanniassa. Mutta milloin uutuuksia voidaan odottaa Suomeen? Mitään virallista Apple ei ole toistaiseksi asiasta hihkaissut, mutta allekirjoittanut heittää ilmoille kaksi päivämäärää, joista toisen uskon osuvan oikeaan. Molemmille löytyy kyllä pohjaa, eikä ne ole aivan tuulesta temmattuja.

Ensimmäinen mahdollinen päivämäärä on 2. lokakuuta. Tästä ajankohdasta on huhuttu maailmalla jo viime viikolla, kun Alankomaiden telealan suunnalta kuului tietoja, että iPhone 6s -sarjan laitteet saapuisivat maassa myyntiin lokakuun 2. päivä. Voisi hyvin olettaa, että Suomi on mukana samassa aallossa Alankomaiden kanssa, joten ehkäpä uutuudet löytyvät Suomessa kaupoista jo ensi viikon perjantaina.

Toinen veikkaamani ajankohta on perjantai 9. lokakuuta. Tämä on henkilökohtainen arvaus ja perustuu siihen, että tuolloin Suomeen saapuu Apple Watch. Miksipä ei siis lanseerata älykellon kanssa samaan aikaan myös uusia iPhone 6s- ja iPhone 6s Plus -puhelimia?

Apple esitteli yhdeksännen sukupolven älypuhelimensa syyskuun alkupuolella. Niiden keskeisin uudistus on paineen tunnista 3D Touch -näyttö. Lisäksi niissä on tehokkaampi A9-siru, kaksi gigatavua käyttömuistia, 12 megapikselin takakamera ja kestävämpi 7000-sarjan alumiinista valmistettu runko.

Katso myös videoni, jossa käsittelen iPhone 6s– ja iPhone 6s Plus -puhelinten uusia ominaisuuksia: Videolla: käsittelyssä iPhone 6s:n uudistukset.

2 kommenttia

  1. Olisi ollut totuudenmukaista kertoa, että Alkomaiden huhu sisälsi myös ennakkomyynti päivämäärän 25.9, jota ei kuitenkaan tapahtunut. Otettuamme huomioon tämän ja sen että julkaisuun on 4 vuorokautta ja vieläkään ei ole kukaan sanonut virallisesti sanaakaan, voimme huoletta olettaa että ainut mitä saamme 2.10 on ennakkotilaus mahdollisuuden, viikkoa myöhemmin tapahtuvalle julkaisulle.

    Kellon ja puhelimen samanaikainen julkaisu kuulostaa erittäin järkevälle, varsinkin jos olettaa että euroopassa apple watch kaipaa kaiken mahdollisen myyntiboostin, mutta valitettavasti tämäkin voi olla toiveajattelua. Jos kahden laajan tuotteen toimitus samana päivänä tuottaa tarpeeksi ongelmia, apple watchin julkaisu voi jopa toimia syynä iphonen ”viivästymiselle” viikolla tai parilla.

    1. Nythän tuo on vahvistettu. Uudet iPhone saapuvat Suomeen 9. lokakuuta. Osuin kerrankin oikeaan! 😉

Kommentointi on suljettu!