Microsoftilla on ollut viime kuukaudet kiireistä. Yhtiö on markkinoinut Windows 10 -käyttöjärjestelmäänsä jokaisessa mahdollisessa kanavassa ja tarjonnut sen ilmaisena päivityksenä Windows 7– ja Windows 8 -käyttäjille. Samaan aikaan yhtiön Nokialta ostama mobiiliosasto on elänyt melkoista hiljaiseloa. Uusia malleja ei ole nähty hetkeen, mutta tilanne on muuttumassa 6. lokakuuta, jolloin yhtiö järjestää julkistustilaisuuden. Silloin Microsoftilta odotetaan ainakin kolmea uutta puhelinta, jotka ovat Windows 10:n puhelinversiolla varustetut Lumia 950 XL, Lumia 950 ja Lumia 550.
Nyt tästä puhelinkolmikosta on levinnyt laajasti tietoja verkkoon vuodettujen kuvien muodossa, jotka vaikuttaisivat olevan peräisin Microsoftin virallisesta ennakkoesittelystä jollekin tässä vaiheessa tuntemattomalle taholle. Kuvat nettiin vuotanut Forever Nokia Latinoamérica on jo joutunut poistamaan ne sivustoltaan Microsoftin vaatimuksesta, joten ne lienee aitoja.
Lumia-sarjan uudet lippulaivat tulevat olemaan Lumia 950 XL ja Lumia 950. Molemmista löytyy iirisskanneri, kolme gigatavua käyttömuistia, 32 gigatavua muistikortilla laajennettavaa tallennustilaa, 20 megapikselin takakamera, viiden megapikselin etukamera, tuki Qi-langattomalle lataukselle sekä pikalataus ja USB Type-C -portti. Lumia 950:ssa on 5,2 tuuman 2560 x 1440 pikselin näyttö sekä 64-bittinen Snapdragon 808 -siru. Lumia 950 XL on varustettu tehokkaammalla 64-bittisellä Snapdragon 810 -järjestelmäpiirillä ja suuremmalla 5,7 tuuman 2560 x 1440 pikselin näytöllä. Akkukapasiteettia löytyy pienemmästä mallista 3000 ja Lumia 950 XL:stä 3300 milliampeerituntia. Molemmissa malleissa akku on käyttäjän vaihdettavissa.
Uudet lippulaivat osaavat hyödyntää Windows 10:ssä esiteltyä Continuum-ominaisuutta. Sen avulla puhelin voidaan liittää näyttöön ja muuttaa niin sanotusti täysiveriseksi tietokoneeksi. Tämän mahdollistavat uudet, universaalit sovellukset, jotka on räätälöity toimimaan puhelimissa, tableteissa sekä tietokoneissa.
Edullisempaan hintakategoriaan Microsoft tulee esittelemään Lumia 550:n. Se sisältää gigahertsin tuplaydinsuorittimen, gigatavun käyttömuistia, viiden tuuman HD-näytön (1280 x 720 pikseliä?), kahdeksan gigatavua tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikan, viiden megapikselin takakameran ja kahden megapikselin etukameran.