Korealainen teknologiajätti Samsung on esitellyt markkinoille toisen sukupolven Galaxy A3 (2016)- ja Galaxy A5 (2016) -älypuhelimet, jotka perustuvat Android 5.1 -käyttöjärjestelmään. Ne edustavat Samsungin omien sanojensa mukaan yhtiön teknisen suunnittelun huippua ja saapuvat kauppoihin ensi vuoden alussa. Galaxy A3:n suositushinta on 329 ja Galaxy A5:n 429 euroa.
”Samsungilla tuotesuunnittelua tehdään asiakkaita kuunnellen. Asiakkaamme pitivät todella paljon Galaxy S6:n muotokielestä, joten samoja piirteitä löytyy nyt myös uudesta A-sarjasta”, sanoo Samsungin mobiilituotteiden myyntijohtaja Antti Holopainen.
Edeltäjiään mukaillen molemmat yhdistelevät rakenteessaan metallia ja lasia. Aikaisempaan nähden ruutua ympäröivät kehykset on saatu entistäkin ohuemmiksi, joka tekee Samsungin mukaan katselukokemuksesta vieläkin mukaansatempaavamman. Galaxy A3:ssa on 4,7 tuuman 1280 x 720 pikselin Super AMOLED -kosketusnäyttö ja Galaxy A5:ssä samaan teknologiaan nojaava 5,2 tuuman näyttö, jonka resoluutio on 1920 x 1080 pikseliä.
Edullisemman Galaxy A3:n ominaisuuksiin kuuluvat 1,5 gigahertsin järjestelmäpiiri (Octa core), 1,5 gigatavua RAM-käyttömuistia ja 16 gigatavua microSD-kortilla laajennettavissa olevaa tallennustilaa. Yhteyspuolelta löytyy 4G LTE cat4, Wi-Fi 802.11 b/g/n, Bluetooth 4.1, ANT+ ja NFC. Laitteessa on 2300 milliampeeritunnin akku.
Sata euroa enemmän rahaa tiskiin lyömällä saa taskuunsa Galaxy A5:n, jossa on 1,6 gigahertsin järjestelmäpiiri (Octa core), kaksi gigatavua käyttömuistia ja microSD-kortilla laajennettavissa olevaa sisäistä tallennustilaa 16 gigatavua. Yhteysominaisuudet vastaavat pikkuveljeä sillä erotuksella, että 4G LTE -yhteys tukee nopeampaa cat6-standardia. Akku on puolestaan kapasiteetiltaan 2900 mAh:ta ja laite tukee pikalatausta.
Molemmissa malleissa on takana 13 (f/1.9) ja edessä viiden megapikselin kamera. Galaxy A5:ssä takakameraan on lisätty optinen kuvanvakain, joka helpottaa heikossa valaistuksessa kuvaamista sekä tekee videoista laadukkaampia.
Kooltaan Galaxy A3 on 134,5 x 65,2 x 7,3 millimetriä ja se painaa 132 grammaa. Isoveljen vastaavat lukemat ovat 144,8 x 71,0 x 7,3 millimetriä ja 155 grammaa.
Kaksikko saapuu Suomessa kauppoihin 28. tammikuuta. Galaxy A5:n väreihin kuuluvat valkoinen, kultainen ja pinkki. Galaxy A3 vaikuttaisi saapuvan myyntiin ainoastaan mustana.