Testissä Apple Watch, Osa 2 – watchOS 2.0, peruskäyttö ja sovellukset

Testimme Apple Watch -älykellosta siirtyy toiseen osaan. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä (Testissä Apple Watch, Osa 1 – tekniikka ja rakenne) ja siinä pureuduimme tavallista syvällisemme Applen monimutkaiseen ja kellolle kustomoituun S1-järjestelmäpiiriin sekä itse laitteen rakenteeseen. Nyt käsittelyyn on aika ottaa ohjelmisto, eli watchOS. Itse asiassa onkin hyvä, että testaamme Apple Watchin vasta tässä vaiheessa, sillä ensimmäisellä ohjelmistoversiolla kello oli melkoinen raakile. Apple toimikin tavallista nopeammin ja julkaisi ensimmäisen merkittävän ohjelmistopäivityksen kellolleen 21. syyskuuta watchOS 2.0:n muodossa. Se toi merkittäviä uudistuksia ja parannuksia Apple älykellolle ja avasi täysin uusia ovia sovelluskehittäjille ohjelmien ja pelien kehittämiseen Apple Watchille. Monet ovatkin kommentoineet, että tällä softalla Apple Watch olisi alun perinkin pitänyt julkistaa, joka kertonee päivityksen merkityksestä.

Peruskäyttö: kellotaulut ja ilmoitukset

Apple Watch, kellotaulut

Mitkä ovat älykellon tärkeimmät ominaisuudet? Yleisesti ottaen sanoisin, että ne ovat toimia hyvänä kellona ja ilmoittaa käyttäjää tulevista ilmoituksista ja mahdollistaa niihin reagointi ilman puhelinta. Tämän jälkeen tulee urheilusuorituksien mittaaminen ja kolmansien osapuolien sovellukset, jotka tässä vaiheessa hakevat luonteeltaan vielä hieman omaa paikkaansa. Sovelluskehittäjillä on kova työ edessä keksiä, kuinka rakentaa älypuhelinsovelluksen kumppaniksi yksinkertaisempi versio, jota on aidosti järkevä käyttää.

Lähdetään liikkeelle itse ajasta. Kellon täytyy pystyä näyttämään aika oikein. Tässä suhteessa Apple Watchin kanssa ei ole ollut ongelmia ja Apple itse kehuu kellonsa näyttävän ajan 50 millisekunnin tarkkuudella maailmanlaajuisesta aikastandardista. Tarkka aika on tärkeä asia, mutta yllättävän monet haluavat pitää kellonsa muutaman minuutin todellista aikaa edellä. Tämä on yksi tapa välttää myöhästelyä ja Apple Watch antaa kuin antaakin tähän mahdollisuuden. Käyttäjä pystyy säätämään kellonaikaa niin, että se on edellä todellista aikaa halutun verran. Ominaisuus on rakennettu niin, että tämä ei kuitenkaan vaikuta esimerkiksi herätykseen, vaan kello soi oikean ajan mukaan.

Apple Watch, kellotaulut

Itse ajasta on hyvä siirtyä sitä näyttäviin kellotauluihin. Erilaisia kellotauluja Apple Watch tarjoaa kaikkiaan 12 kappaletta. Oikeastaan jokainen kellotaulu on onnistunut ja sieltä löytää varmasti helposti oman suosikkinsa. Ongelma on lähinnä siinä, ettei Apple mahdollista kolmansien osapuolien kellotauluja, kuten Android Wear, jolle erilaisia vaihtoehtoja löytyy jo valtava määrä. Sen sijaan Apple tarjoaa niin sanottuja Komplikaatioita, jotka ovat pieniä ja yksinkertaisia tiedon osia, jotka voidaan lisätä kellotauluun. Applen omat komplikaatiot näyttävät muun muassa Auringon laskun/nousun, seuraavan kalenterimerkinnän, akun varauksen, sään, päivämäärän, tietoja osakekursseista, kuinka paljon käyttäjä on kuluttanut kaloreita ja miten lähellä ollaan päivittäisen liikuntatavoitteen saavuttamista. Komplikaatiot tulivat mukaan vasta watchOS 2.0 -päivityksessä ja niitä on sovelluksissa hyvin vähän. Itse asiassa yksikään allekirjoittaneen käyttämä sovellus ei vielä tämän artikkelin kirjoitushetkellä tukenut Komplikaatioita. Kaiken kaikkiaan näytölle saa ihan riittävästi tietoa, mutta olisi kyllä toivottavaa, että kolmansille osapuolille annettaisiin mahdollisuus luoda kokonaan omia kellotauluja.

Tärkeänä osana peruskäyttökokemukseen kuuluu watchOS 2.0 -päivityksessä esitelty aikamatka, joka toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan Digital Crown -nuppia rullaamalla. Näin esimerkiksi kalenteritietoja näyttävän Komplikaation tiedot muuttuvat sitä mukaan, kun ajassa mennään eteen- tai taaksepäin. Ajatuksena on, että käyttäjä pystyy helposti katsomaan, mitä päivän aikana on tulossa ja tarvittaessa tarkistamaan myös mitä kaikkea päivä on pitänyt sisällään matkaamalla ajassa taaksepäin. Ideana aikamatkailu on loistava, mutta se toimii tässä vaiheessa hyvin lähinnä kalenterimerkintöjen kanssa ja parhaiten Moduulit-kellotaulun kanssa, jossa kalenteri saadaan tarpeeksi hyvin näkyville laajan Komplikaatio-alueen ansiosta.

Digitaalisen kruunun alapuolella oleva näppäin toimii pitkällä painalluksella virta- ja tavallisella kosketuksella suosikit-painikkeena. Suosikit tarkoittavat tässä tapauksessa yhteystietoja. Painikkeen takaa löytyvät automaattisesti samat suosikit, jotka ovat iPhonen yhteystietojen suosikit luettelossa. Kaikkiaan suosikkeja mahtuu kelloon 24 kappaletta ja watchOS 2.0 -päivityksen myötä Apple mahdollisti niiden lisäämisen listaan suoraan kellosta.

Force Touchiin, eli kosketusta voimakkaampaan painallukseen käyttäjä törmää todennäköisesti ensimmäisenä kellotaulujen yhteydessä. Painallus näyttöön avaa esille muokkausnäkymän, josta kellotauluja voidaan vaihdella. Toinen yleinen Force Touchin käyttökohde on ilmoituksien poistaminen. Ilmoitukset löytyvät kellonäkymässä iPhonen tavoin ylhäältä alaspäin vetäisemällä, joka tuo esille paneelin, josta yksittäisiä ilmoituksia voi poistaa pyyhkäisemällä tai tyhjentää listan kokonaan kovemmalla painalluksella ruutuun. Ominaisuutena Force Touch vaatii totuttelua, sillä se ei ole ainakaan aluksi yhtä ilmeinen, kuten iPhone 6s -malliston 3D Touch, joka toimii lähinnä tietojen esikatseluun. Alussa Force Touchia kannattaa testailla yrityksen ja erehdyksen kautta eri sovelluksissa ja tilanteissa, jotta sen kanssa pääsee sinuksi ja ennen kaikkea itse ohjelmista saa kaiken mahdollisen irti.

Apple Watch, ilmoitukset

Ilmoituspaneeli toimii loistavana aasinsiltana itse ilmoituksiin ja siihen, kuinka Apple Watch niitä käsittelee ja miten käyttäjä pystyy ilmoituksia hallitsemaan, mitä kaikkea kelloonsa haluaa saapuvan. Oletuksena Apple Watch tuo ranteeseen kaikki samat ilmoitukset, jotka saapuvat myös puhelimeen. Tässä se käyttää samoja asetuksia, jotka käyttäjä on siis määrittänyt puhelimeensa. Tärkein asetus tässä mielessä on sovelluksen ääni, jonka pitää olla aktivoituna, jotta Apple Watch ilmoittaa saapuneesta ilmoituksesta äänen ja/tai tuntopalautteen kera. Muut sovelluksien tiedotteet ilmestyvät huomiota herättämättä kellon ilmoituspaneeliin edelleen siis niiden määrityksien mukaan, jotka iPhoneen on asetettu.

Apple Watch, ilmoitukset

Ilmoitukset saapuvat Apple Watchiin hyvin ja nopeasti. Homma on Applen puolelta hoidettu älykkäästi, sillä Apple Watch ei soi/tärähdä, jos iPhone on käytössä ja sen näyttö aktiivisena (tässä tapauksessa ilmoitus näytetään suoraan puhelimessa). Kello ei myöskään turhaan aktivoidu ilmoituksista, kun Apple Watch ei ole ranteessa. Tässä suhteessa ilmoituksien ”siirtäminen” Apple Watchiin on toteutettu erittäin järkevästi, jonka ansiosta turhilta ääniltä ja värähdyksiltä vältytään.

Entä saapuviin ilmoituksiin reagointi? Kellolla ei luonnollisestikaan ole tarkoitus vastata pitkiin viesteihin, mutta lyhyempien vastauksien lähettäminen onnistuu kellolla yllättävän hyvin. Pääasiassa viesteihin reagoidaan valmiiden vastauksien kautta, joita voi määrittää useimpiin sovelluksiin, kuten esimerkiksi tekstiviesteihin/iMessageen, Facebook Messengeriin ja WhatsAppiin. Yleensä nämä valmiit viestit ovat tyyliltään lyhyitä, kuten ”Ok.”, ”Joo.”, ”Sopii, nähdään siellä.” ja ”Soitan sinulle myöhemmin.”. Näiden lisäksi käyttäjä voi vastata viesteihin hymiöillä, joita löytyy muun muassa animoituna. Kolmas tapa on käyttää puheentunnistusta, joka toimii myös suomeksi. Kyllä, Apple Watch ymmärtää tässä tapauksessa suomea ja itse tunnistus toimii varsin hyvin, kunhan muistaa puhua selkeästi ja kirjakielellä, jolloin tulos on paras. Ikävä kyllä kello ei tarjoa minkäänlaista tapaa korjata viestiä, vaan se täytyy sanella kokonaan uudelleen, jos yksikin sana tunnistautuu väärin. Tähän Apple saisi keksiä jonkinlaisen ratkaisun ja sellainen siitä itse asiassa löytyykin, mutta vain Applen omaa iMessage-palvelua käyttävien kesken. Ratkaisuna ovat ääniviestit. Toisin sanoen Apple Watch tarjoaa mahdollisuutta lähettää vastauksen tekstinä tai ääniviestinä. Periaatteessa ääniviestit mahdollistavat pidemmätkin vastaukset, jos siltä tuntuu, mutta tosiaan vain Apple-käyttäjien kesken. Apple Watch -käyttäjien kesken onnistuu myös oman sydämensykkeen, napautuksien (värähdyksien) sekä piirrosten lähettäminen kellojen välillä.

Apple Watch, digital touch

Mikrofonin lisäksi kellosta löytyy kaiutin, kuten jo testin ensimmäisessä osassa totesin. Tämä mahdollistaa puheluiden tekemisen sekä vastaanottamisen suoraan kellolla. Ominaisuus toimii kuten luvataan, mutta toivoisin, että kaiuttimen äänen saisi tarvittaessa voimakkaammaksi. Itse saapuvan puhelun käyttäjä pystyy mykistämään asettamalla kämmenen kellon ruudun päälle. Apple Watchin kautta voi myös käyttää hyväksi valmiita (Vastaa viestillä -toiminto) viestejä, joilla voi nopeasti ilmoittaa vastapuolelle, ettei juuri nyt pysty ottamaan puhelua vastaan.

Apple Watch, sovelluksia

Apple Watchin sovellusvalikko on hyvin persoonallinen kilpaileviin kelloihin nähden. Siihen päästään käsiksi digitaalista kruunua painamalla. Tämä avaa mielenkiintoiseen muotoon lajitellut sovellukset, joiden zoomaaminen onnistuu kruunua pyörittämällä. Itse sovelluksien paikkoja voi vaihdella puhelimen Apple Watch -sovelluksella tai suoraa kellosta. Tämä tapahtuu samalla tavoin kuin iPhone-sovelluksien liikuttelu: pitkä (ei Force Touch) kosketus kuvakkeeseen. Näin kuvakkeita pystyy siirtelemään ja niiden paikkoja vaihtelemaan. Itse sovelluksiin paneudumme tarkemmin niille pyhitetyssä kappaleessa.

Peruskäyttökokemukseen oleellisesti kuuluvat myös Vilkaisut-toiminnallisuus. Nämä tarjoavat nopean näkymän sovelluksen tietoihin niin, että itse ohjelmaa tarvitsee varsinaisesti avata. Vilkaisut-toiminto avautuu pyyhkäisemällä näyttöä alhaalta ylös kellonäkymässä. Sen jälkeen käyttäjä pystyy liikkumaan vaakatasossa eri näkymien välillä. Se, mitkä sovellukset ovat mukana Vilkaisut-näkymässä määritetään puhelimen Apple Watch -sovelluksessa (huomioitavaa: kaikki ominaisuutta ei välttämättä tue). Ainoa kiinteä osa Vilkaisut-näkymää on Asetukset, jota ei voi poistaa. Kyseisestä näkymästä löytyy pikapainikkeita, joilla puhelimen voi nopeasti asettaa lentotilaan ja aktivoida esimerkiksi Älä häiritse -tilan sekä asettaa itse Apple Watchin äänettömälle. Mukana on myös kätevä Etsi iPhone -toiminto, joka soittaa äänimerkin omassa puhelimessa, jos se on kadoksissa kuuloetäisyyden päässä. Äänimerkki tulee perille puhelimeen, vaikka iPhone olisi asetettu äänettömälle.

Urheilu- ja hyvinvointiominaisuudet

Apple Watch, Harjoittelu

Oman hyvinvoinnin seuraaminen urheilusuorituksien lisäksi ovat niitä älykellojen tärkeimpiä ominaisuuksia, jos siirrytään niin sanottujen perustoimintojen ulkopuolelle, joita ovat ajan esittäminen sekä ilmoitukset ja niihin vastaaminen.

Apple Watch sisältää ”out of the box” kaiken mitä tavallinen kuntoilija tarvitsee omien urheilusuorituksiensa sekä yleisen hyötyliikunnan seurantaan. Toisin sanoen mitään ylimääräistä kelloon ei tarvitse asentaa oman kuntoilun seuraamiseksi. Apple Watchin myötä puhelimeen nimittäin ilmestyy ihan itsekseen uusi sovellus, joka on nimeltään Aktiivisuus. Se sisältää kolme keskeistä elementtiä: kulutettujen kalorien määrä, liikuntaan käytetty aika sekä seisominen. Tärkein näistä on ensimmäinen, eli kalorit. Joka viikko käyttäjä asettaa itselleen päivittäisen tavoitteen, kuinka paljon pyrkii kaloreita kuluttamaan. Jostain syystä liikuntatavoitteeksi (aika) Apple on määrittänyt 30 minuuttia, jota ei ole mahdollista muuttaa. Seisomisen osalta tilanne on sama, mutta vakiona on 12 tuntia.

Apple Watch, Aktiivisuus

Aktiivisuussovelluksesta käyttäjä pystyy hyvinkin tarkasti näkemään, mitä kaikkea on päivän aikana liikunnallisessa mielessä tehnyt. Sykemittarin ja muiden antureiden ansiosta kello luonnollisesti mittaa jatkuvasti käyttäjänsä toimia, eli kalorit palavat ja liikuntaminuutit kertyvät ihan vain jo sillä, että Apple Watchia kantaa ranteessaan. Jos kuitenkin lähtee varsinaisesti urheilemaan, voi kellosta löytyvästä Harjoittelusovelluksesta valita aktiviteetin, jota on lähdössä suorittamaan. Listasta löytyvät yleisimmät suoritteet: ulkokävely, ulkojuoksu, ulkopyöräily, sisäkävely, sisäjuoksu, crosstrainer, soutulaite, stepperi sekä muu. Kun parhaiten tulevaa liikuntasuoritusta kuvaava valinta on listasta tehty, voi käyttäjä asettaa tietyn kalorimäärän, ajan ja matkan, jotka suorituksen aikana haluaa täyttää. Henkilökohtaisesti päädyin yleensä ”avoimeen” suoritteeseen, jossa tavoitteita ei tarvitse määrittää, vaan voi hypätä suoraan vaikkapa lenkkipolulle. Niin sanotusti vakavammin urheilun ottavalle käyttäjälle eri tavoitteiden määrittäminen on kuitenkin mitä loistavin tapa huolehtia siitä, että esimerkiksi haluttu kalorimäärä tulee vaikkapa salitreenin aikana kulutetuksi.

Apple Watch, Harjoittelu

Aktiivisuussovellus kerää käyttäjän edistymisen päivän aikana näyttävästi kolmeen ympyrässä kulkevaan viivaan. Mukana on kuukausinäkymä, josta näkee nopeasti miten hyvin tavoitteet on saavutettu suuremmassa mittakaavassa. Tästä näkymästä käyttäjä voi valita halutun päivän ja tarkastella kalorien, liikunnan ja seisomisen määrää sekä pilkkoa varsinaiset urheilusuoritukset yksityiskohtaisesti. Otetaan esimerkki: juoksulenkki. Käyttäjä näkee suorituksesta muun muassa ajan, matkan, keskitahdin väliaikoineen (kilometreittäin) ja keskisykkeen. Halutessaan urheilusuorituksien yhteenvedon voi jakaa esimerkiksi ystäville Facebookiin sekä Twitteriin tai ihan tavallisesti sähköpostilla.

Tähän väliin on varmaan hyvä todeta, että kellon Harjoittelusovellusta käyttämällä liikunnan pitää todellakin olla aktiivista. En tiedä, kuinka Apple määrittelee aktiivisen liikunnan, mutta niin sanotusti ”huijata” kelloa ei tässä mielessä voi. Jos kävelylenkille lähtee, pitää liikunnan on aktiivisesta ja sykettä nostattavaa, jotta liikuntamittari (aika) värähtää eteenpäin. Jos ulkona ainoastaan himmailee ja käveleskelee ihmetellen välillä luontoa esimerkiksi 30-60 minuuttiin, voi olla varma, ettei liikunta-aika täyty.

Henkilökohtaisella tasolla juurikin Apple Watchin liikuntaominaisuudet ovat nousseet koko kellon tärkeimmiksi toiminnoiksi. Kello on onnistunut motivoimaan sekä minut että paremman puoliskon liikkumaan selvästi enemmän. Emme ole kumpikaan mitään ”urheiluhulluja”, mutta Apple Watchin oston jälkeen on kotona tullut tehtyä lyhyitä sykettä nostattavia treenejä töiden jälkeen sekä kunnon kävelylenkkejä, jotta päivittäinen tavoite täyttyisi. Motivaattorina Apple Watchilla voi siis olla suurikin merkitys omiin liikuntatottumuksiin. Hauska lisä ovat palkinnot, jotka lisäävät motivaatiota entisestään ja saavat nousemaan ylös sohvalta liikkeelle.

Liikunnan kannalta suurin miinus Apple Watchissa on sisäänrakennetun GPS-sirun puuttuminen. Niinpä puhelin kannattaa ottaa mukaan, jos lähtee reippailemaan ulos ja haluaa tarkimmat mahdolliset tulokset. Muuten Applen älykellosta on tässä mielessä vaikea löytää pahaa sanottavaa näin peruskuntoilijan näkökulmasta. Jos tuloksista jotain pitäisi epäillä, niin jollain tapaa seisontaan liittyvä aika tuntuu hyvin epärealistiselta. Kello kehottaa seisomaan 12 tuntia päivässä, joka on todella paljon ja siihen liittyvät mittaustulokset tuntuvat heittelevän melkoisesti. Muuten tulokset tuntuvat olevan linjassa päivittäisen liikkumisen kanssa. Toki minun on vaikea ottaa kantaa, miten tarkasti esimerkiksi kalorien kulutusta mitataan. Uskoisin lukemien olevan kuitenkin lähellä totuutta, sillä verkosta löytyvien tutkimuksien mukaan Apple Watchin sykemittari on tarkka (tom’s guide: Who Has The Most Accurate Heart Rate Monitor? & SlashGear: Apple Watch heart rate monitoring is near (EKG) perfection), joka on tärkeä osa luotettavien tuloksien saavuttamisen kannalta.

Applen muut ohjelmat ja kolmansien osapuolien sovellukset

Apple Watch, sovellusvalikko

Palataan siis sovellusvalikkoon, joka aukeaa digitaalista kruunua painamalla. Mukaan Apple on saanut kaikki perussovellukset, kuten muun muassa puhelimen, viestit, sähköpostin, kalenterin, sään, ajanoton, ajastimen, kuvat, musiikin ja kartat. Sen tarkemmin sovelluksien toimintaa en lähde kuvailemaan, vaikka ominaisuuksia niissä älykellosovelluksiksi onkin kohtalaisen paljon. Nopeuden osalta ne ovat tietenkin parhaimmistoa, koska Apple ohjelmat ovat olleet natiiveja alusta alkaen Hidastelua niissä ei olekaan havaittavissa, mutta toisinaan sovellukset voisivat käynnistyä aavistuksen nopeammin. Kolmansien osapuolien sovellukset ovat usein selvästi hitaampia, sillä niistä harvat edelleenkään toimivat suoraan kellosta. Tämä johtuu siitä, että alussa Apple mahdollisti sovelluksien kehittämisen muille vain niin, että käyttöliittymä toimii kellossa, mutta kaikki data ladataan puhelimessa olevasta sovelluksesta. Tämä luonnollisesti hidastaa niiden toimintaa. Onneksi watchOS 2.0 muutti tilanteen ja Apple Watch -sovellukset ovat hiljalleen päivittymässä natiiveiksi.

Apple Watch, Apple-sovellukset

Toistaiseksi älykellojen sovellukset hakevat omalla tavallaan vielä muotoaan. Kellon näyttö on kooltaan niin rajallinen, että laajoja toiminnallisuuksia kelloon ei ole järkevää tuoda. Allekirjoittaneelle tärkeimmäksi ohjelmaksi onkin noussut Harjoittelu. Applen omista sovelluksista tasaisesti tulee käytettyä myös muun muassa sekuntikelloa sekä karttoja. Applen Karttasovelluksessa olen käyttänyt aktiivisesti oman sijainnin merkintää. Lähinnä olen käyttänyt kyseistä ominaisuutta niin, että merkitsen sillä autoni sijainnin esimerkiksi kaupungilla. Näin auton löytää vaivattomasti shoppailureissun jälkeen, sillä jostain kumman syystä sen sijainti tuntuu aina unohtuvan.

Totta kai on myös kätevää, kun voi vaihtaa musiikkikappaletta suoraan ranteesta tai siirtyä kokonaan toiseen soittolistaan. Toisinaan tulee myös käytettyä kellon ruutua kameran etsimenä, joka sekin onnistuu ihan Applen omilla sovelluksilla.

Kolmansien osapuolien sovelluksista en ole löytänyt vielä montakaan hyödyllistä. Muutamia Käytännöllisiä eteen on kuitenkin tullut. Olen käyttänyt esimerkiksi Shazamia musiikkikappaleiden tunnistamiseen autossa suoraan kellon kautta. Toimii hyvin! Toinen sovellus, jonka olen ottanut kellossa käyttöön on PCal Lite. Kuten nimikin sen jo kertoo, on kyseessä laskin. Onkin ehkä hieman erikoista, ettei Apple on sisällyttänyt laskimestaan omaa versiota kelloon. PCal Lite korjaa tämän ja tuo nopeasti ja yksinkertaisesti toimivan laskimen suoraan Apple Watchiin.

Apple Watch Evernote, Things ja Clear

Toinen Applen sovellus, jota olen jäänyt kaipaamaan on Muistiinpanot. Sitä voisi käyttää kellossa pikaisten muistiinpanojen sanelemiseen sekä tehtävälistana. Jos tällä saralla on kuitenkin tottunut käyttämään kolmansien osapuolien sovelluksia, on tilanne varsin monipuolinen. Evernote, Things ja Clear tarjoavat Apple Watch -sovelluksen, jolla voi juurikin merkitä esimerkiksi tehtävä valmiiksi ja jopa lisätä uusia tehtäviä sekä muistiinpanoja. Kyseiset sovellukset tarjoavatkin erittäin monipuoliset ominaisuudet Apple Watchilla ja toimivat kaiken kaikkiaan hyvin. Kolmikko on muutenkin loistava osoitus hyvästä kellosovelluksesta, joka on monipuolinen, mutta ei tarjoa kuitenkaan liikaa ominaisuuksia tehden kokonaisuudesta monimutkaisen.

Urheilusovelluksia tuntuisi löytyvän myös kiitettävästi. Jos ei halua käyttää Applen tarjoamia ohjelmia ja palveluita, ovat muun muassa Sports Tracker-, Endomondo-, Runkeeper-, Runtastic PRO GPS– ja Polar Beat, Nike+ Running -sovellukset yhteensopivia Apple Watchin kanssa. Näin käyttäjältä ei vaadita uuteen ympäristöön siirtymistä, vaan esimerkiksi suositun Sports Tracker -palvelun käyttöä voi jatkaa Apple Watchin kanssa.

Toisin sanoen sovelluksia on. Niitä on yllättävänkin paljon, mutta sellaisia, jotka aidosti helpottavat jokapäiväistä käyttöä on vähä. Tai sitten en vain ole löytänyt niitä oikeita. Apple Watchin -sovelluskauppa on nimittäin suorastaan surkea. Sen kautta on vaikea löytää mitään uutta. Se ei sisällä kategorioita tai muitakaan sovelluksien etsimistä helpottavia toimintoja. Käyttäjän on tyytyminen etusivulla esiteltäviin applikaatioihin ja valmiiksi valittuihin ryhmiin, joihin Apple on koonnut kyseisen kategorian sovelluksia. Kauppa huutaa kuitenkin kunnollisia kategorioita, top-listoja ja muita ominaisuuksia, joita olemme ohjelmistokaupoilta tottuneet näkemään. Onneksi sentään hakukenttä löytyy.

Lue myös Apple Watch -testimme ensimmäinen osa:  Testissä Apple Watch, Osa 1 – tekniikka ja rakenne sekä katsasta 12 hyvää vinkkiä, jotka helpottavat kellon jokapäiväistä käyttöä: 12 vinkkiä Apple Watchin käyttöön

Hyvää:

  • Sujuvasti toimiva käyttöliittymä.
  • Hyvät urheiluun ja kuntoiluun liittyvät sovellukset.
  • Hyvä puheentunnistus (sanelu), jonka ansiosta viesteihin voi vastata myös suomeksi.
  • Laaja tuki eri sovelluksien ilmoituksille ja niihin reagointiin.
  • Puhelut toimivat suoraan kellosta (kaiutin ja mikrofoni)
  • Älykkäästi toimivat ilmoitukset: kello ei reagoi ilmoituksiin, jos iPhonen ruutu on aktiivisena, eli puhelin käytössä. Ilmoitus tulee tällöin suoraan puhelimeen.
  • Tarkka sykemittari.
  • Kello toimii kameran etsimenä

Huonoa:

  • Kellon käyttö vaatii aluksi opettelua. Esim. Force Touchin toimivuus eri sovelluksissa selviää vain kokeilemalla.
  • Sovellusten käynnistyminen toisinaan hidasta.
  • Laskimen ja muistiinpanoihin suunnattujen sovelluksien puuttuminen (perussovelluksista).
  • Ei mahdollisuutta korjata saneluissa yksittäisiä sanoja = Koko teksti joudutaan sanelemaan uudelleen.
  • Huono sovelluskauppa ilman kunnollisia kategorioita sekä top-listoja.
  • Ei kolmansien osapuolien kellotauluja.
  • Ei GPS:ää = puhelin mukaan lenkille tarkimpien tuloksien saamiseksi.
  • Ei Siri-ääniopasta suomeksi