Moi – uusi, kotimainen teleoperaattori haluaa olla Suomen rakastetuin

Suomeen ei ole viimeisten vuosien aikana noussut juurikaan uusia teleoperaattoreita. Kolme kovaa, eli DNA, Elisa ja Sonera hallitsevat kenttää vahvasti. Niiden haastaminen on erittäin hankalaa ja niinpä uusi, kotimainen DNA:n verkossa toimiva palveluoperaattori Moi saapuu markkinoille uudenlaisella konseptilla ja ajatuksella olla Suomen rakastetuin operaattori.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen tavoitteena ei ole olla iso operaattori, eli toisin sanoen DNA:n, Elisan tai Sonera haastaminen ei ole tähtäimessä. Ajatuksena on sen sijaan rakentaa asiakaslähtöinen mobiilioperaattori, joka haluaa olla rento, mutta samalla rehellinen ja keskittyä asiakkaiden kohtaamiseen. Moi:n omien sanojensa mukaan se haluaa antaa vapauden palveluiden käytössä kuluttajille, eikä sitoa heitä pitkiin sopimusaikoihin. Kaikkeen tähän pyritään lisäksi edullisesti, kehutaan virallisessa tiedotteessa.


Mitä jos perustettaisiin sellainen matkapuhelinoperaattori, joka suunnittelee kaiken asiakkaan lähtökohdista? Love operator. Operaattori, jossa asiakkaan edut määräisivät kaiken tekemisen” näin sanoi toimitusjohtaja Petri Lahtinen.

Moi:n palvelukonsepti liikkuu vahvasti datakäytön ympärillä. Tämä on ymmärrettävää, sillä nykyään kuluttajat käyttävät jatkuvasti vähemmän perinteisiä puhelinpalveluita, joita korvaamaan ovat tulleet muun muuassa Skypen, WhatsAppin sekä Facebook Messengerin kaltaiset sovellukset. Niillä voi soittaa sekä lähetellä viestejä, mutta niin sanotusti dataverkon yli perinteisten puheluiden ja tekstiviestien sijaan.


Moi:lla käyttäjä avaa itselleen tilausvaiheessa oman Moi-tilin ja valitsee tarvittavien SIM-korttien (operaattori itse kutsuu näitä simmeiksi) määrän, joita pystyy hallitsemaan verkkopalvelun kautta ja mobiilisovelluksen kautta. Peruspaketti kattaa kolme 4G LTE SIM-liittymää, 12 gigatavua datatiedonsiirtoa ja maksaa 18 euroa kuussa. Yhden lisä SIM-kortin tuominen pakettiin lisää käytettävissä olevaa datamäärää neljällä gigatavulla ja nostaa kuukausimaksua kuudella eurolla. Tarjolla on myös täysin rajattoman datan sisältäviä simmejä, jotka kustantavat 15 euroa kuussa. Lisää tietoa hinnastosta löydät täältä

Moi:n konseptin ydin on oman tilin SIM-korttien jaettu data- ja puhepaketti, jolloin jokaista liittymää ei tarvitse erikseen optimoida puheaika- tai datapaketeilla. Moi:n asiakas saa liittää yhteen tiliin niin monta liittymää eli simmiä, kuin hän tai hänen perheensä tarvitsee ja hallinnoida niitä internetissä tai mobiili applikaatiolla. Applikaation nimi on Mun Moi ja se on ladattavissa Moin asiakkaalle Google Play ja App Store -sovelluskaupoissa sekä moimobiili.fi sivustolla internet selainversiona.


Ajatuksena Moi:n konsepti kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Se sopii hyvin niin perheille kuin yhdelle henkilölle, joka tarvitsee SIM-kortin useaan eri päätelaitteeseen. Moi pyrkii tekemään tämän helpoksi ja tarjoamaan työkalut korttien hallintaan ja kulutetun datan seurantaan. Jos laitettaan käyttää mobiiliverkossa viestittelyyn ja verkkosurffailuun, riittää peruspaketin kolmelle kortille jaettu 12 gigatavua dataa hyvin. Määrän ylittyessä käyttäjää varoitetaan asiasta tekstiviestillä. Jokaisesta paketin ylittävästä datatasta käyttäjä maksaa 1,5 euroa per alkava gigatavu.

Moi:n emoyhtiö on European Mobile Operator Oy ja sen hallituksessa toimii yhtiön kolme perustajajäsentä (Petri Lahtinen, Juha Koivuniemi ja Tore Teir) sekä Bo Harald ja Pekka Rantala. Markkinointi- ja myyntiyhtiönä toimii Moi Mobiili Oy. Moi on yrityksen avainhenkilöiden ja suomalaisten sijoittajien 100 prosenttisesti omistama yritys, jonka päämaja on Helsingin Hernesaaressa.

Moi Mobiili, virallinne kotisivu