Uutisoimme viime viikolla sarjasta kuvia, joissa väitettiin esiintyvän kiinalaisen OnePlussan seuraava lippulaiva, OnePlus 3. Tuolloin näimme niin sanottuja live-kuvia, mutta tällä kertaa verkkoon on vuodettu viralliselta lehdistömateriaalilta vaikuttava kuva. Vuodon takaa löytyy luotettavaksi lähteeksi tunnettu Evan ”@evleaks” Blass, joten kuva on hyvin todennäköisesti aito. Lisäksi kuva vastaa aikaisemmin nähdyissä otoksissa olevaa puhelinta, jonka takaosa tuo jollain tapaa hyvin vahvasti mieleen HTC:n edelliset lippulaivat.
Tuoreessa kuvassa uutuus näyttää huomattavasti tyylikkäämmältä. Tämä toki johtuu osittain siitä, että kyseessä on pressikuva (näin ainakin oletetaan), jonka lisäksi hopeanharmaan väritys vaikuttaa huomattavasti tyylikkäämmältä, kuin aikaisemmin nähty kokonaan musta variantti.
Uusina tietoina laitteen ominaisuuksista Blass paljastaa, että OnePlus siirtyisi lippulaivassaan käyttämään AMOLED-teknologiaan pohjautuvaa näyttöä, kuten yhtiön uusimmassa mallisssa, OnePlus X:ssä, on tehty. Koon odotetaan pysyvän 5,5 tuumassa, resoluution 1920 x 1080 pikselissä, mutta näytön sivureunojen kaventuvan selvästi. Akun kapasiteetiksi Blass kertoo 3000 milliampeerituntia, joka olisi ikävä kyllä kapasiteetiltaan 300mAh:ta pienempi kuin nykyisessä OnePlus 2:ssa.
Metalliin rakentuvan uutuuden muihin ominaisuuksiin odotetaan kuuluvan Android 6.0 Marshmallow -alustaan pohjautuva Oxygen OS 3.0 -käyttöjärjestelmä ja Snapdragon 820 -siru. OnePlus 3:sta nähdään mahdollisesti kaksi versiota: 32GB/4GB ja 64GB/6GB. Muita ominaisuuksia ovat sormenjälkilukija, kahdeksan megapikselin etukamera, 16 megapikselin takakamera ja USB Type-C -liitäntä.
XDA Developers, OnePlus 3 Press Renders Leaked; Matches with Leaked Images