Toukokuun myydyimmät puhelimet – Huawei hyvässä nousussa

Kesäkuu käynnistyi Suomessa mukavan lämpimissä tunnelmissa säiden puolesta ja kuun vaihtuessa operaattorit ovat tutusti julkaisseet myyntilistojaan. Toukokuu toi mukanaan muutoksia listoihin, vaikkakin kärjessä roikkuivat pitkälti tutut nimet, kuten edullinen Samsung Galaxy J5. Lippulaivoista parhaiten pärjäsi tuttuun tapaan Applen iPhone 6s -mallisto, jonka lisäksi hyvin myi myös vanhempi iPhone 5s sekä tuore iPhone SE.

Toukokuun listoilla suurimman nousun teki kiinalainen Huawei, jonka P8 Lite loikkasi jopa Soneralla myydyimmäksi puhelimeksi. Kyseessä on ensimmäinen ykkössija Huaweille kotimaisten operaattoreiden myyntilistoilla. Kiinalaisyhtiö pärjäsi muutenkin hyvin ja näyttäisi syrjäyttäneen myyntilistoilta erityisesti korealaisen Samsungin puhelimia, jonka lippulaivat eivät pärjänneet toukokuussa kovinkaan hyvin.

Huawei nousi historiallisesti ykköspaikalle, jota iPhonet ovat hallinneet lähes yksinvaltiaana jo vuosia. Asiakkaat ovat ottaneet Huawein puhelimet hyvin vastaan Suomessa ja niiden markkinaosuus on kasvanut kohisten. Puhelinten suosiota erityisesti kuluttaja-asiakkaiden keskuudessa selittävät laitteiden laadukkaat ominaisuudet, jotka on mahdollista saada kilpailukykyisellä hinnalla”, sanoo Soneran laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana OnePlus 2 nousi suoraan Elisan myyntilistoille, vaikka sijoitus olikin toiseksi viimeinen, niin voidaan sitä pitää erittäin hyvänä. Kyseessä on kuitenkin lähes tuntematon yhtiö niin sanotuneille tavallisille kuluttajille, jonka lisäksi OnePlus 2 saapui Elisan valikoimiin toukokuun vasta puolivälissä. Suomessa Elisa myy OnePlussan puhelimia yksinoikeudella.

OnePlussaa on ostettu myös ruuhka-Suomen ulkopuolella. Arvatenkin moni puhelin päätyy lahjaksi vastavalmistuneelle”, kommentoi OnePlus 2:n myyntiä Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

DNA:n myydyimmät puhelimet toukokuussa 2016:

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 5s
  3. Apple iPhone 6s
  4. Huawei Honor 7
  5. Samsung Galaxy S5 Neo
  6. Huawei P8 Lite
  7. Huawei Y5
  8. Samsung Galaxy S7 Edge
  9. Samsung Galaxy A3 (2016)
  10. Huawei Y360

Elisan myydyimmät puhelimet toukokuussa 2016:

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 6s
  3. Huawei P8 Lite
  4. Apple iPhone 5s
  5. Huawei Honor 7
  6. Nokia 215 (2G)
  7. Microsoft Lumia 550
  8. Samsung Galaxy S7 Edge
  9. Samsung Galaxy S5 Neo
  10. Samsung Galaxy A3
  11. Apple iPhone SE
  12. Microsoft Lumia 650
  13. Huawei Y5
  14. OnePlus 2
  15. Nokia 108 (2G)

Soneran myydyimmät puhelimet toukokuussa 2016:

  1. Huawei P8 Lite
  2. Apple iPhone 6s
  3. Apple iPhone 5s
  4. Apple iPhone SE
  5. Huawei Honor 7
  6. Huawei Y5
  7. Microsoft Lumia 650 SS
  8. Sony Xperia M4 Aqua
  9. Samsung Galaxy Xcover3
  10. Samsung Galaxy A5