Viime viikolla kerroimme ikäviä uutisia kaikille Galaxy Note7 -puhelinta Suomeen odottaville kuluttajille, sillä Samsung ilmoitti, että puhelin tulee myöhästymään jo toistamiseen. Alkujaan laitteen piti saapua Suomeen 2. syyskuuta, mutta suuren kysynnän takia myyntiin tuloa siirrettiin syyskuun 9. päivään. Sitten Samsung tiputti ”pommin” ja kertoi löytäneensä Galaxy Note7:n akusta vian, jonka myötä se tulee vaihtamaan kaikki maailmalle ehtineet Galaxy Note7 -puhelimet, joita markkinoilla on jo miljoonia. Koko vyyhti lähti käyntiin siitä, kun verkkoon alkoi levitä tietoja kuvien kera latauksen aikana räjähtäneistä Galaxy Note7 -puhelimista. Syyskuun 1. päivään mennessä Samsung oli saanut 35 tapaukseen liittyvää ilmoitusta ja löysi tutkimuksissaan vian laitteen akkusolusta.
Toistaiseksi ei tiedetä varmasti, milloin Galaxy Note7 saapuu Suomeen. Kaikki riippuu siitä, miten nopeasti jo markkinoille olevat laitteet saadaan korvattua uusilla, jonka jälkeen puhelimien myynti uusille asiakkaille voidaan aloittaa. Elektroniikkaketju Gigantti arvioi sivustollaan, että myynti Suomessa käynnistyisi lokakuun lopulla.
”Valitettavasti Samsung on havainnut teknisiä ongelmia Note 7 -älypuhelimessa, ja päättänyt keskeyttää laitteen ennakkomyynnin. Tuotteen myynnin odotetaan alkavan lokakuun 2016 lopulla. Jos olet ennakkotilannut puhelimen, ottaa myyntipalvelumme sinuun yhteyttä”, kertoo Gigantti verkkokaupassaan.
Gigantti antaa puhelimen ennakkotilaajille hyvityksenä 50 euron lahjakortin, koska toimitus venyy niin paljon yli alkuperäisen aikataulun. Lahjakortista vinkattiin allekirjoittaneelle MobiiliBlogin Facebook-sivulla ja asialle vahvistuksen sain Gigantin Viestintäpäällikkö Anniina Korpelalta. Lahjakortti toimitetaan asiakkaille Galaxy Note7:n toimituksen jälkeen, kertoo Korpela.
Gigantti, Esittelyssä Galaxy Note 7