Kotimaisen Nokian tarina älypuhelinmarkkinoilla on ollut värikäs. Yhtiö hallitsi markkinoita pitkään, kunnes sen alamäki alkoi hiljalleen Applen julkistettua iPhonen, joka muutti älypuhelimet ja toi kosketusnäytön massamarkkinoille. Nokia ei tähän pystynyt käyttämällään Symbian-käyttöjärjestelmällään vastaamaan Applen ja Androidin asettamaan haasteeseen. Niinpä Nokia lyöttäytyi yhteen Microsoftin kanssa ja otti älypuhelimissaan käyttöön Windows Phone -käyttöjärjestelmän. Yhteistyö ei tuottanut Nokialle toivottua tulosta ja yhtiö myi lopulta matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille, joka uskoi pystyvänsä nostamaan Windows Phonen merkittäväksi kilpailijaksi Applelle sekä Androidille. Näin ei käynyt ja nyt Microsoft keskittyy lähinnä yrityksiin puhelinliiketoiminnassaan.
Nokian ja Microsoftin diiliin kuului ehto, ettei Nokia voisi tehdä mobiililaitteita ennen vuoden 2016 viimeistä neljännestä. Nokia on kuitenkin kiertänyt tätä sääntöä lisensoimalla brändinsä toiselle yhtiölle. Näin Nokia toimi esimerkiksi Nokia N1 -taulutietokoneen kanssa, jonka valmistaa Foxconn.
Nyt Nokia on vahvistanut sijoittajille suunnatussa tapahtumassa, että ensi vuonna se, tai oikeammin Nokian brändi palaa älypuhelinmarkkinoille. Tämä tapahtuu hiljattain perustetun suomalaisen HMD global Oy:n kautta, jolle Nokia on lisensoinut nimensä kymmeneksi vuodeksi ja antanut käyttöön patenttejaan. HMD aikoo sijoittaa yli 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria seuraavan kolmen vuoden aikana Nokian tavaramerkillä myytävien matkapuhelinten ja tablettien maailmanlaajuiseen markkinointiin.
Aika näyttää, milloin ensimmäinen uusi Nokian nimeä kantava tuote älypuhelinmarkkinoilla nähdään. Huhut ovat ennustaneet, että julkistus tapahtuisi jo tämän vuoden puolella. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että myyntiin laite saapuu aikaisintaan vuoden 2017 puolella.
Älypuhelimien lisäksi HMD tulee valmistamaan myös Nokia-nimellä varustettuja peruspuhelimia. Yhtiö on hankkinut peruspuhelimiin oikeudet Microsoftilta, joka päätti vetäytyä muiden kuin Windows-puhelinten valmistuksesta.
GSM Arena, Nokia smartphones are coming in 2017, the company confirms
Tämä on hieno uutinen, toivottavasti Nokia palaa nyt entistä parempana.
Jos Luurit on nykypäivän lippulaivatasoa, niin kyllähän Android Nokia on pakkohankinta 🙂