HMD:ltä 6-7 Android-pohjaista Nokia-puhelinta vuoden 2017 aikana?

Malesiasta kantautuu tietoja, joiden mukaan Nokia-brändin mobiililaitteiden osalta omistava suomalainen HMD tulee esittelemään markkinoille vuoden 2017 aikana kaikkiaan 6-7 Android-pohjaista Nokia-älypuhelinta. Informaatio tulee malesialaiselta jakelialta (Avaxx), jonka hiljattain järjestetystä tilaisuudesta on vuotanut verkkoon kuva, joka käsittelee HMD:n suunnitelmia vuoden 2017 osalta.

Kuvan perusteella HMD tulee aidosti panostamaan älypuhelimien ohella myös peruspuhelimiin. Se tulee jatkamaan uusien innovaatioiden kehittelemistä ja julkaisemaan markkinoille sarjan uusia peruspuhelimia säilyttääkseen markkinaosuuden täällä osa-alueella.

Älypuhelimien osalta kuva kertoo, että vuoden 2017 loppuun mennessä markkinoille on tarkoitus saada peräti 6-7 Nokia-älypuhelinta, jotka käyttävät Android-käyttöjärjestelmää. Ne sijoittuvat jokaiseen hintaluokkaan aina edullisista malleista lippulaivapuhelimiin. Ensimmäiset laitteet nähdään viimeistään toisen vuosineljänneksen aikana. Hiljattain uutisoimamme huhun mukaan HMD:n ensimmäiset älypuhelimet julkistettaisiin Mobile World Congress 2017 -messuilla helmi-maaliskuun taitteessa.

GSMArena, Slide reveals Nokia/HMD plan 6-7 Android phones for this year