Tiedote: Huawei kasvoi vahvasti uusissa tuotekategorioissa vuonna 2020 – tuoreet nimitykset tukevat kehitystä Suomessa

Alun perin huippulaadukkaista kamerapuhelimistaan tunnetuksi tullut Huawei laajentaa repertuaariaan jatkuvasti, eikä aio pysähtyä. Tänä vuonna yhtiö aikoo panostaa vahvasti kannettaviin tietokoneisiin, älykelloihin ja audiolaitteisiin. Huaweita vahvistavat myös tuoreet rekryt.

Suomi oli aikoinaan ensimmäinen Kiinan ulkopuolinen markkina-alue, jossa Huawei saavutti yli 30 %:n markkinaosuuden matkapuhelinten myynnissä. Sen jälkeen yhtiö on pyrkinyt kasvattamaan markkinaosuuttaan Suomessa tasaisesti kaikkien laitteidensa osalta. Tavoitteet vuonna 2021 ovat korkealla.

Lähitulevaisuuden tavoitteenamme on nousta kolmen parhaan joukkoon markkinaosuudessa mitattuna niin kannettavien tietokoneiden kuin puettavien älylaitteidenkin osalta. Minulla on hyvin vahva luotto onnistumiseemme”, kertoo kesällä 2020 Huawein uutena maajohtajana aloittanut Ivan Lv.

Ennen siirtymistään Suomeen hän toimi johtotehtävissä Huawei Itävallan ja Bulgarian parissa. Eurooppa on siis miehelle tuttu alue. Lv tuli Suomeen tukemaan Huawein jatkuvaa kasvua.

Suomi on Huaweille erityisen tärkeä maa, sillä yhtiöllä on kuluttaja- ja verkkolaiteliiketoiminnan lisäksi myös tuotekehityskeskukset sekä Helsingissä että Tampereella. Suomalaista tietotaitoa nähdään muun muassa tietoturvan, sovelluskehityksen, antennitekniikan, RFIC-tekniikan, audioratkaisujen ja kuvantamistekniikan taustalla. Huawei on toiminut Suomessa jo yli 10 vuotta.

Huawei on jo ehtinyt saavuttaa Suomessa vahvan markkina-aseman älykellojen kohdalla ja yhtiö nousikin markkinoiden ykköseksi älykellojen myynnissä vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä. Yhtiö pyrkii vauhdittamaan myös kannettavien tietokoneiden ja audiolaitteiden myyntiä kuluvana vuonna. Luvassa on runsaasti niihin liittyviä tuoteuutuuksia, joita lanseerataan pitkin vuotta.

Viime vuosi oli Huaweille todella onnistunut, etenkin puettavien älylaitteiden myynnin suhteen. Kuluttajien kiinnostus on selvästi onnistuttu herättämään, sillä viimeisimmän IDC Worldwide Quarterly Wearable Device Tracker -analyysin mukaan Huawei, joka on tällä hetkellä koko maailman mittakaavassa kolmannella sijalla, oli dynaamisimmin kehittyvä markkinatoimija vuonna 2020. Vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä Huawein markkinaosuus puettavissa älylaitteissa Keski- ja Itä-Euroopassa ja Pohjoismaissa oli 22 % ja Huawei toimitti yli 43,5 miljoonaa älykelloa ja -ranneketta.

Vuonna 2020 audiotuotteiden myynti oli jopa kuusinkertainen verrattuna vuoteen 2019. Tablettien osalta Huawein markkinaosuus oli 19 % vuonna 2020 ja Huawei toimitti maailmanlaajuisesti 4,9 miljoonaa tablettia. Huawein kannettavien tietokoneiden toimitusten year on year -kasvu Keski- ja Itä-Euroopassa ja Pohjoimassa oli räjähdysmäistä: kasvua oli 715,69 % vuoden takaiseen verrattuna. Luvut sisältävät myös Honorin laitteiden toimitukset.

Huawei onnistui myös puhelinten osalta: Huawei toimitti vuonna 2020 maailman eniten 5G-puhelimia. Puhelimia toimitettiin 78,2 miljoonaa ja Huawein maailmanlaajuinen markkinaosuus oli 29 %.

Huawei lähtee siis vahvalta pohjalta kohti tulevia tavoitteitaan.

Joonas Nurmela

Samaa mieltä on Huaweilla loppuvuodesta 2020 johtavan PR- ja viestintäpäällikön roolissa aloittanut Joonas Nurmela. Nurmela työskenteli pitkään toimittajana media-alalla ennen siirtymistään Huaweille ja hän pyrkiikin tuomaan median näkökulmaa yhtiön viestintään. Nurmela kertoo tavoitteekseen kehittää yhtiön viestintää jatkuvasti ja on luottavainen vahvasti kehittyvän yhtiön tulevaisuuden suhteen.

Vuosi 2021 tulee olemaan äärimmäisen kiinnostava vuosi Huaweille, koska julkaisemme paljon uusia laitteita ja panostamme vahvasti erityisesti tietokoneisiin, älykelloihin- ja rannekkeisiin sekä audiotuotteisiin. Meillä on erinomainen tuoteportfolio, joten uskon vahvaan kasvuun tänä vuonna. Laitteiden lisäksi panostamme vahvasti myös oman AppGallery-sovelluskauppamme kehittämiseen ja pyrimme tuomaan saataville kaikki suomalaisille tärkeät sovellukset. Tulevaisuudessa Huaweista tulee yhä laaja-alaisempi yhtiö, joka keskittyy kehittämään omaa vahvaa ekosysteemiään”, Nurmela kertoo.

Kommentoi artikkelia:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *