Nokia N79 saapuu kauppoihin

Nokia N79 -multimediatietokone kääntää katseita tänä syksynä. Käyttäjä saa myyntipakkauksen mukana kolmet eriväriset Xpress-on-vaihtokuoret. Kun laitteen takakuori vaihdetaan, näyttöteema muuttuu automaattisesti yhteensopivaksi takakuoren värin ja tyylin kanssa. Nokia N79 -multimediatietokone ei kuitenkaan ole pelkkää pintaa, vaan tyylikäs ulkokuori kätkee alleen hämmästyttävän monipuoliset ominaisuudet, joiden avulla kokemusten jakaminen ystävien kanssa on helppoa, hauskaa ja houkuttelevaa.”

Näin kuvailee Nokian Suomen ja Baltian markkinoinnista vastaava Kirsi Harra-Vauhkonen Nokian lehdistötiedotteessa uutta N79-mallia, joka julkaistiin yhdessä N85-mallin kanssa elokuun 26. päivä.

Laite on suunattu trenditietoisille ihmisille, jotka haluavat kuitenkin pysyä teknologian kulun mukana. N79:ssa onkin varsin kattava varustelu suhteellisen hyvän näköisessä pakkauksessa. Ominaisuuksissa on painoitettu etenkin viihdekäyttöä, mutta myös muulla saralla puhelin ei häpeä ominaisuuksiltaan.

Viihdesaralla puhelin on suhteellisen kirkas tähti ja ominaisuuslista on sen mukainen, puhelimessa on mm. FM-radio, FM-lähetin, 15 N-Gage-pelin kokeiluversiot ja 4 gigan microSD-muistikortti. Mukana tulee myös latauslipuke, joka antaa oikeuden yhden kokeiluversiollisen N-Gage-pelin ostamiseen veloituksetta.

Muita ominaisuuksia on mm. viiden megapikselin kamera, joka on varustettu Carl Zeissin optiikalla ja kaksois-LED-salamalla. N79:stä löytyy myös A-GPS-paikannusvastaanotin. Yhteyspuolella asiat ovat myös kunnossa, puhelimesta löytyy HSPDA-tuki ja WLAN.

Suomessa Nokian antama arvio verollisesta myyntihinnasta on 560 euroa, mutta halvimmillaan laitteen näyttää saavan Suomesta noin 420 eurolla. Myynnissä uutuuden pitäisi olla lähipäivinä.

Lähde: Nokia

Google-puhelin rikkoo ennätyksiä – yli 1,5 miljoonaa ennakkotilaajaa!

T-Mobile G1 -puhelimen ennakkosuosio on lyönyt ällikällä minut ja varmasti monet muutkin. Uutisoimme viime maanantaina jo silloin korkeasta ennekkotilausmäärästä, mutta puhelimen kova nousu pistää kirjottoittamaan taas tänään.

Viime viikkoina arveltiin G1-puhelimen tämän vuoden myyntimääriksi noin puoli miljoona kappaletta ja ensi vuodeksi vain pari miljoonaa. Väärin kuitenkin meni. Operaattori T-Mobile on joutunut jopa kolminkertaistamaan tilauksensa HTC:lle, jolle tilanne on toki positiivinen – miksei myös operaattorille?

iPhonea myytiin ensimmäisen viikonlopun aikana peräti miljoona kipaletta, mutta G1-puhelin tulee kovaa vauhtia ohi. Ennakotilattuja puhelimia on jo yli 1,5 miljoona kappaletta, joka lyö iPhonen heti laudalta pois. Pelkästään iPhonen lukuja pidettiin uskomattomina, mutta mikä adjektiivi sopisi sitten ensimmäiselle Google Android -alustaa kantavalle puhelimelle?

iPhonea ja T-Mobile G1 -puhelinta voidaan pitää hyvin samankaltaisina. Molemmat ovat alustaltaan uusia puhelimia ja perustuvat kosketusnäyttöön. iPhone on toki useimmille meistä jo tutumpi, mutta lähinnä siksi, että se on ollut myynnissä jo huomattavasti pidempään. Ensimmäiseen Android-puhelimeen käyttäjät voivat tutustua emulaattorin avulla.

Jääkämme ihmettelemään Google Androidin menestystä – tai tuleeko siitä edes totta?

Lähde: Tietokone

DNA:n paheksuttu TV-mainos lopetettu

DNA logo

DNA:lla on ollut vuosittain mitä erikoisempia televisiomainoksia ja osa niistä on aiheuttanut laajaakin kritiikkiä ja keskustelua. Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on saanut useita valituksia mainoksesta, jossa DNA:n Mokkula mainosta sanotaan hyvän tavan vastaiseksi. Osa kirjeistä syytti mainosta naisten halventamisesta, osa lasten hyväksikäyttöön viittaavana.

MTV3 kuvailee nettisivuillaan mainosta seuraavanlaisesti:

Mainoksissa pullukka mies yrittää lähennellä nuoria tyttöjä. Kaikki ovat pukeutuneet yhtenäisiin asuihin, jotka tuovat mieleen partiopuvun.

Erik Sylvestersson, DNA:n myynti- ja markkinointijohtajan mukaan mainonta kyseisellä mainoksella on lopetettu viime sunnuntaina, sillä se oli mahdollista lopettaa silloin.

– Kampanja oli mahdollista lopettaa viime sunnuntaina ja siihen se loppui, koska emme halunneet aiheuttaa enempää mielipahaa.

DNA Finlandin muita markkinointikampanjoita ovat muun muassa vuonna 2004 käytetty ”Elämä on”-sanonta sekä vuonna 2006 käytetty ”Kaamea kapula”-iskulause, joka aiheutti pientä keskustelua ja kritiikkiä. ”Kaamesta kapulasta” pyydettiin mainonnan eettiseltä neuvostolta lausunto.

Lähde: MTV3

Reuters: Nokia esittelee ”Tuben” torstaina?

Ensi viikon torstaina me kaikki tiedämme tarkalleen Nokian kosketusnäytöllisen mallin virallisen mallinumeron, tekniset tiedot ja viralliset ja varmasti oikeat kuvat?

Näin väittää uutistoimisto Reuters, jonka lähteiden mukaan Nokian ”Tube” esitellään Lontoossa 2. lokakuuta 2008. Sen verran tiedetään, että Lontoossa on kyseisenä päivänä analyytikkotapaaminen.

Nokia on jäänyt kosketusnäyttöpuhelimissa jälkeen samalla tavalla kun se jäi aikoinaan jälkeen simpukkapuhelinten trendistä ja tuli niille markkinoille myöhässä. Nokian pahimmat kilpailijat ovatkin jo julkaisseet jopa useita eri malleja, joiden pääasiallinen ohjaus toimii kosketusnäytön kautta.

Nokia ilmoitti ”Tubesta” heinäkuussa ja kertoi sen olevan hintaluokaltaan keskitasoa. Olemme kertoneet mm. vuodetuista virallisista lehdistökuvista. ”Tuben” virallinen nimi tulee todennäköisesti olemaan Nokia 5800 XpressMusic.

Lähde: Kauppalehti

Kiinaan myyntiin riisuttu iPhone 3G?

iPhone on rantautunut myyntiin jo pitkin maailmaa. Kiinassa iPhonea ei ole virallisesti saanut ostettua ollenkaan (Lukuun ottamatta lähes autonomista Hong Kongia), mutta tulossa se kuitenkin on.

Todennäköisesti iPhone 3G:tä tullaan myymään Kiinassa ilman 3G:tä ja WLAN:ia. Syytä, miksi kiinalaiset saavat riisutun iPhonen, ei tiedetä. Yksi syy voisi olla operaattori, joka tuo iPhonen Kiinaan. Kyseinen operaattori on China Mobile, joka rakentaa 3G-verkoksi kiinalaiskehitteistä TD-SCDMA-verkkoa. Kyseinen verkkotyyppi on rakenteilla ja osittain käytössä Kiinassa, muttei muualla. Kansainvälinen standardi WCDMA löytyy kyllä Kiinasta, mutta eri operaattorin rakennuttamana.

Itse näen ongelmana sen, että nykyinen iPhone 3G käyttää WCDMA-verkkoa eikä kiinalaista TD-SDMA-verkkoa. Se voisi olla looginen syy, miksi jättää 3G pois, mutta entäs sitten WLAN? Kiinassa käytetään samaa langatonta WLAN-tyyppiä, kun meillä täällä lännessä, joten en itse näe mitään järkevää syytä jättää WLAN:ia pois. iPhonen etu onkin juuri internet-sopivuus, mm. ison näyttönsä ansiosta.

Apple eikä China Mobile ole kumpikaan kommentoineet asiaa. Saamme todennäköisesti enemmän tietoa, kun iPhone rantautuu myytäväksi asti Kiinassa.

Lähde: MocoNews.net

Nokia N96:lle heti päivitys

Nyt kun N96 on vihdoin vaeltanut kauppojen hyllylle, Nokian lippulaivamalli on saanut jo ensimmäisen päivityksen. Uuden päivityksen versionumero on 11.108 ja se ei tuo mitään uusia ominaisuuksia vaan korjaa alkuperäisen version bugeja.

Tästä voimme päätellä, että Nokialla on ollut kiire saada N96 kauppojen hyllylle. Itse en näe N96:lle oikeastaan yhtään kilpailijaa, koska sen varustetaso on erittäin runsas, ainut puute jonka tätä kirjotitaessa keksin, on kosketusnäyttö. Tosin ilman sitä on ennenkin pärjätty.

N96:ssa on ollut siis runsaasti bugeja alkuperäisen ohjelmistoversion kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä bugeista, joita uusi päivitys on korjannut:

  • Näyttö ei ole toiminut puheluiden aikana normaalisti.
  • Videopuheluiden toimintavarmuus ja puhelukameran laatu.

Bugeja kuitenkin vielä riittää ja toivottavasti niihinkin saadaan pikainen korjaus.

Lähde: Symbian Freak

Firefox nähdään mobiililaitteissa vasta 2010

Moni varmasti tunee Mozilla-säätiön Firefox-internetselaimen, sillä on vahva osuus PC-koneiden nettiselaimista. Onhan se sentään toiseksi suosituin selain heti Internet Explorerin jälkeen.

Huhuja Firefoxin mobiiliversiosta on ollut useita (tosin meillä ei ole uutisoitu siitä) ja nyt Mozilla-säätiön puheenjohtaja Mitchell Baker on kertonut blogissaan, että hanke tulee valmiiksi vasta 2010.

Bakerin mukaan selaimen kehitystyö on jo pitkällä ja alpha- ja beta-versiot saadaan ulos uunista aikaisemmin, kuin lopullinen versio. Selainta on kehitetty Symbian-, Linux- ja Windows Mobile-alustoille kehitysnimellä Fennec.

Selaimen esittelyvideossa huomataan, että käyttöliittymä poikkeaa muista nykyisistä selaimista ja tuo uutena ominaisuuten mobiiliselaimiin välilehdet. Nyt siis tien päälläkin voi käyttää montaa eri ikkunaa. Kätevää.

Internetin selailu on tulossa yhä arkisemmaksi ominaisuudeksi matkapuhelinalalla ja selaintenkin osalta alkaa tulemaan pientä kilpailua. Apple kilpailee omalla iPhonella ja Safarillaan kun taas Google lisää omaan Android-alustaansa Google Chromen. Operallakin on jo oma, suhteellisen suosittu mobiiliselain, Opera Mini.

Ajan kuluessa nähdään, miten mobiiliselainten kilpailu etenee.

Lähde: Mitchell Bakerin (Mozilla-säätiön puheenjohtaja) blogi

Nüvifone myyntiin ensi vuoden alussa

Garmin Nuvifone

Paremmin paikannuslaitteista tunnettu Garminin Nüvifonen myyntiintuloa on lykätty jo pitkään, vaikka se julkaistiin yli puoli vuotta sitten. Garmin on itsekkin myöntänyt, että myyntiintulo on kestänyt pitkään, mutta syyn se on pistänyt operaattorien niskaan. Garminin mukaan operaattorit ovat olleet liian tiukkoja teknisisten vaatimusten suhteen.

Nyt Garmin on luvannut, että uusi Nüvifone on tulossa myyntiin ensi vuoden ensimmäisellä neljenneksellä. Garmin varmisti verkkolehti Register Hardwarelle uudesta aikataulusta. Aiemmin hurjimpien huhujen mukaan puhelinta jouduttaisiin odottamaan ensi kesään saakka.

Nüvifone on siis iPhonen tapainen laite, jossa on mm. suuri 3,5 tuuman kosketusnäyttö, GPS-paikannus ja 3G- sekä HSPDA-yhteydet. Oletettavaa on myös, että laiteessa on panostettu GPS-paikannukseen, kun kerran navigointivalmistajasta on kyse. Olemme kertoneet myös Nüvifonesta useampaan otteeseen, kuten esimerkiksi tässä artikkelissa.

Itse ainakin odotan Garminin puhelinta todella kovasti. iPhone ei oikein ole enää kiinnostanut sen saaman mediamylläkän takia ja Nokian ”Tuben” käyttöjärjestelmä ei innosta. Garmin on jotain siitä väliltä. Se ei ole saanut aikaan hirveää mediamyrskyä, mutta koko konsepti on kiinnostava. Käyttöjärjestelmäkin on ainakin kuvien perusteella Nokian ”Tubea” parempia, mutta miten homma on käytännössä, siitä en tiedä.

Matkapuhelinala on saanut useita uusia yrittäjiä kosketusnäyttö- ja GPS-rumban seurauksesta ja tässä näemme yhden, ainakin minusta, onnistuineimman. Apple pääsi hyvin hommaan mukaan, toivottavasti Garmin pääse myös. Itse ainakin odotan paljon Nüvifonelta, toivottavasti emme tule pettymään sen suhteen. Hitaasti se hyvä tulee.

Lähde: Tietokone

Vertulta uusi 3G-Signature?

EngadgetMobilen mukaan Nokian omistamalta luksuspuhelimia valmistavalta Vertulta olisi tulossa uusi puhelinmalli. Vaikka Vertu tekeekin luksuspuhelimia, lähes kaikki ovat teknisesti jäljessä esimerkiksi emoyhtiön N-Series-sarjan huippumalleista.

Huhun perusteella tämä uusi malli olisi Vertun harppaus 2000-luvulle. 3G-Signature tulisi olemaan nelitaajuuspuhelin (850/900/1800/1900 MHz) ja siitä löytyisi myös tämän päivän ominaisuuksia, kuten 3G-yhteydet (WCDMA 850/2100 MHz) ja WLAN. Näyttö olisi OLED-tekniikalla toteutettu, tarkkuutta 320 x 240 pikseliä ja se pystyisi toistamaan 16 miljoonaa eri väriä. Muita, nykypäivän perusominaisuuksia löytyisi mm. Bluetooth-yhteys, sähköpostituki sekä korkealaatuinen kaiutin.

Vertun mallit eivät ole jokapojan ulottuvilla. Hinnat hipovat pilviä, otit sitten 18 karaatin kullalla varustetun mallin tai tavallisemman, ruostumattomasta teräksestä valmistetun version. Hintaeroa uskoisin olevan yhtä paljon, kuin 8800 ja 8800 Sirocco Goldin välillä. Perinteisesti myös Vertun ostaja saa henkilökohtaista asiakaspalvelua Vertu Concierge-palvelusta.

Lähde: EngadgetMobile & Friedblogs

Gartner: Onko Nokian kasvulle rajaa?

Amerikkalainen, markkinointiin erikoistunut tutkimusyritys Gartner uskoo, ettei Nokian kasvulle ole vielä lähiaikoina rajaa. Gartner uskookin, että Nokian markkinaosuus matkapuhelinmarkkinoilla kasvaisi taas.

Gartner perustelee väitöksensä mm. Nokian laajalla mallivalikoimalla sekä uudella, kosketusnäytöllisellä XpressMedia 5800-mallilla. Gartner näkeekin 5800-mallin eduiksi mm. todennäköisesti kilpailijoita halvemman hinnan. Gartnerilta asiaa kommentointiin näin:
”Toisin kuin odotettiin, Nokian uutuus asemoituu kalliimmaan hintaluokan sijasta keskihintaisten laitteiden yläpäähän. Tämä auttaa lisäämään myyntiä.”

Nykyisten tietojen perusteella se myös pesee ominaisuuksiltaan mm. iPhone 3G:n.

Itse olen samaa mieltä siinä, että Nokialla on erittäin laaja mallivalikoima ja lähes jokainen löytää jonkun puhelimen, joka sopii itselleen. Myös hinnat ovat mielestäni kohtuullisia. Miten sitten se Nokian 5800-malli? Vaikka halpa hinta kenties mielyttää ostajia, miten on käyttöjärjestelmän suhteen? Sehän on kaiken A ja O, mutta Nokian vastus iPhonelle ei ole yhtä mukaansa tempaava.

Nokian markkinaosuus on Gartnerin mukaan 39,5% ja tämänhetkisen kovimman kilpailijan, Samsung tulee perässä 15,2% osuudella. Nokialla on siis reilu johtoasema. Maailmalla puhelimia myytiin toisella neljänneksellä 305 miljoonaa kappaletta ja kasvua tuli 11,8 prosenttia vuotta aiemmasta.

Lähde: Kauppalehti