Kiinalaisen OnePlussan 21. heinäkuuta esittelemä uuden sukupolven OnePlus Nord saapui tänään virallisesti myyntiin. Laitteella OnePlus palaa ikäänkuin juurilleen ja pyrkii tarjoamaan huippuominaisuuksin varustetun laitteen huokeaan hintaan. Yhtiön puhelimien hinnat kun ovat nousseet jo lähestulkoon premium-tasolle, päätti kiinalaisvalmistaja tuoda markkinoille kokonaan uuden OnePlus Nordin, joka on 300 euroa edullisempi kuin esimerkiksi OnePlus 8 ja peräti 500 euroa halvempi kuin OnePlus 8 Pro.
Aiheeton
Nokia 8 6GB/128GB -versio myyntiin Suomessa 10.10 – hinta 649 euroa
Elokuun lopussa Suomessa myyntiin rantautuneesta Nokia 8:sta saapuu Suomessa kauppoihin lokakuussa uusi versio, joka sisältää enemmän käyttömuistia ja sisäistä tallennustilaa. Uutuus tarjoaa kuusi gigatavua RAM-käyttömuistia (perusversiossa 4GB) ja 128 gigatavua tallennustilaa (perusversiossa 64GB). Nyt esitelty versio tulee saataville 10. lokakuuta korkeakiiltoisena sinisenä 649 euron suositushinnalla. Nykyiseltään saatavilla olevan variantin suositushinta on 599 euroa.
Laajemman käyttömuistin ja tallennustilan sekä korkeakiiltoisen sinisen värin lisäksi puhelin sisältää samat ominaisuudet kuin muutkin Nokia 8 -variantit.
Huaweilta toisen sukupolven P8 Lite (2017) -älypuhelin
Kiinalainen Huawei on esitellyt uuden version vuonna 2015 laseeratusta P8 Lite -puhelimesta. Kyseessä on täysin samalla nimellä varustettu puhelin, joka on tulossa myyntiin muun muassa valituilla Euroopan markkinoilla 239 euron hintaan. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tietoa, rantautuuko uutuus Suomen markkinoille. Alustavien tietojen mukaan puhelimen olisi tarkoitus saapua ensimmäisille markkinoille vielä tammikuun aikana.
Alkuperäisestä mallista Huawei P8 Lite (2017) erottautuu jo pelkästää ulkoisesti. Se on pyöreä linjaisempi ja siinä on lasinen etu- ja takaosa sekä metallinen kehys. Visuaalisesti P8 Lite (2017) muistuttaa kohtalaisen paljon Honor 8:aa, jossa lasi näyttelee myös keskeistä roolia laitteen rakenteessa. toisen sukupolven P8 Liten värivaihtoehtoihin kuuluvat valkoinen, musta sekä kulta.
Huawei uutuus tulee saataville sekä single- että dual-SIM variantteina ja se tukee 4G LTE -yhteyksiä. Laitteen sisältä löytyy Kirin 655 -järjestelmäpiiri, jonka toimintaa tukemassa ovat kolme gigatavua RAM-käyttömuistia ja Mali-T830 MP2 -grafiikkaohjain. Tallennustilaa löytyy 16 gigatavua ja sitä on mahdollista laajentaa microSD-muistikortilla.
Huawei Mate 9 -älypuhelin julkistettiin
Kovassa nousukiidossa niin maailmalla kuin Suomessakin oleva Huawei on esitellyt kuluneella viikolla Mate-tuoteperheensä tuoreimman lippulaivan. Kyseessä on kiinalaisvalmistajan Phablet-kokoluokan mobiilituotteisiin keskittyvä mallisarja ja perheen uusin jäsen on suora seuraaja Mate 8:lle, kantaen näin odotetusti nimeä Mate 9. Uutuudessa on metallinen rakenne ja se suuntautuu Huawein omien sanojensa mukaan erityisesti B2B-sektorin käyttäjille. Kyseessä on valmistajan mukaan nopea ja suorituskykyinen kokonaisuus, joka pyrkii parantamaan älypuhelinkokemusta jokaisella osa-alueella.
“Aloitimme HUAWEI Mate 9:n suunnittelun yksinkertaisesta kysymyksestä, kuinka voimme parantaa älypuhelinkokemuksen jokaista osa-aluetta”, sanoo Huawein kuluttajaliiketoimintayksikön johtaja Richard Yu. “Tiedämme, että tämän päivän business-käyttäjät olettavat, että heidän puhelimensa on nopea ja funktionaalinen. He arvostavat myös ylellistä muotoilua ja intuitiivisia ominaisuuksia. Niinpä loimme kaksi uutta laitetta, jotka edustavat tekniikka- ja ohjelmistopuolen huippua.”
iPhone, iOS 10 ja RAW-kuvaaminen
Apple toi vihdoin iOS 10 -päivityksessä tuen RAW-kuville. Aikaisemmin iPhone-käyttäjät eivät ole pystyneet kuvaamaan RAW-muodossa olevia kuvia, joka on ollut sääli, sillä Applen älypuhelimissa on yleensä ollut markkinoiden parhaimmistoon kuuluvat kamerat. Nyt tämä on kuitenkin mahdollista. Kaikki mallit RAW-kuvaamista eivät kuitenkaan tuen, vaan sen rajoittuu laitteisiin, joissa on 12 megapikselin kamera. Toisin sanoen RAW-kuvia pystyy tallentamaan ja editoimaan iPhone 6s-, iPhone 6s Plus-, iPhone SE-, iPhone 7-, iPhone 7 Plus– sekä iPad Pro 9,7″ -laitteilla.
Niin sanottujen raakakuvien kuvaaminen Applen tuotteilla ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista kuin voisi ajatella. Tämä siksi, ettei Applen oma kamerasovellus mahdollista niiden kuvaamista. Ratkaisu tuntuu hieman oudolta, mutta näin asia on ainakin toistaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että RAW-kuvaamiseen vaaditaan kolmannen osapuolen sovellus.
Kuvaajien onneksi App Storesta löytyy jo sovelluksia, joilla on mahdollista tallentaa raakakuvia. Näihin kuuluvat muun muassa ilmaiset RAW Camera Shooting sekä Adobe Lightroom, jolla onnistuu myös RAW-tiedostojen muokkaaminen. Maksullista vaihtoehdoista hyviä ovat ainakin ProCam 4 sekä Obscura Camera, jotka molemmat maksavat 4,99 euroa. Esimerkiksi ProCam 4 tarjoaa kohtalaisen yksinkertaisen käyttöliittymän, jolla käyttäjä pystyy tallentamaan RAW-kuvia Adoben Digital Negative -formaatissa (DNG), vaikuttamalla manuaalisesti muun muassa kuvien tarkennukseen, valotusaikaan sekä värilämpöön.
Testissä Black Eye:n makrolinssi älypuhelimelle
Älypuhelimella kuvaaminen on entistäkin suositumpaa. Suurelle osalle se on ainoa kamera, joka kotoa löytyy, sillä lippulaivamallien kamerat ovat laadultaan jo sitä luokkaa, ettei muutaman satasen digikameraa ole välttämättä järkevää hankkia. Totta kai ammattilaiset ja tosissaan kuvaamista harrastavat hankkivat käyttöönsä järjestelmäkameran, jonka kuvanlaatu on oikeissa käsissä täysin toiselta planeetalta parhaimpiinkin älypuhelimiin verrattaessa. Useimmille älypuhelin on kuitenkin riittävä, erityisesti jos sillä täydennetään lähinnä sosiaalisia palveluita.
Erityisen tärkeä älypuhelimen kamera on nuorisolle, jotka käyttävät ahkerasti Instagramin kaltaisia sosiaalisia palveluita. Seuraajien saaminen vaatii laadukkaita kuvia ja muista erottautumista. Juurikin erottautuminen voi olla vaikeaa, mutta siinä apuun astuvat älypuhelimeen asennettavat erilliset linssit. Markkinoilta löytyy useita eri vaihtoehtoja, joista yksi on Black Eye. Sen taustajoukoista löytyy muun muassa suomalainen lumilautailija Eero Ettala ja skeittikuvaaja Arto Ekman. Yhtiöltä löytyy valikoimistaan muun muassa widge angle-, full frame fisheye-, tele– ja tässä artikkelissa testissä oleva markrolinssi.
Blackeye:n makrolinssi suurentaa kuvan 20-kertaiseksi ja mahdollistaa näin erittäin näyttävien lähikuvien tallentamisen älypuhelimella. Itse linssi kierretään kiinni klipsiin, jonka avulla kokonaisuus asetellaan puhelimen kameran linssin päälle. Klipsin ansiosta linssi käyttö on helppoa, jonka lisäksi kuljettaminen on vaivatonta esimerkiksi kiinnittämällä se vyöhön. Sen enempää linssistä lienee turha ”tarinoida”, vaan annetaa esimerkkikuvien puhua puolestaan. Kaikista kohteista on otettu kuva puhelimen omalla kameralla ilman linssi sekä Black Eye:n makrolinssillä. Näin jokainen pystyy helposti vertailemaan, kuinka lähelle objektia Black Eye:n ratkaisulla pääsee ja miten linssi vaikuttaa yleiseen kuvanlaatuun. Puhelimena testissä käytettiin iPhone 6s:ää.
Reddit julkaisi virallisen mobiilisovelluksen Androidille ja iOS:lle – ei vielä saatavilla Suomessa
Maailman suosituimpien sosiaalisten palveluiden joukkoon kuuluva Reddit on tuonut ladattavaksi virallisen mobiilisovelluksen Android– ja iOS-puhelimille. Palvelussa käyttäjät voivat jakaa kiinnostavia linkkejä sekä artikkeleita, joille muut käyttäjät antavat ääniä, jolloin kiinnostavin sisältö nousee aina etusivulle asti. Nyt julkaistu sovellus on toistaiseksi ikävä kyllä saatavilla ainoastaan Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa sekä Australiassa. The Vergen saamien tietojen mukaan saatavuutta on kuitenkin tarkoitus laajentaa seuraavien kuukausien aikana.
Aikaisemmin kuluttajille on tarjolla ollut iPhonelle Alien Blue -sovellus, joka on nyt poistettu niiden maiden App Store -kaupoista, joissa uusi Reddit-ohjelmat on ladattavissa. Muualla, kuten Suomessa Alien Blue on edelleen ladattavissa. Kyseessä on alkujaan Jason Morrisseyn kehittämä sovellus, jonka Reddit osti itselleen sen noustessa suosituimmaksi Reddit-mobiilisovellukseksi, lokakuussa 2014 korvatakseen sillä oman, vanhentuneen iReddit-ohjelman.
Siri oppii suomenkielen tulevassa iOS 9.3 -päivityksessä
Tätä päivää on odotettu. Nimittäin Applen henkilökohtainen opas, Siri, oppii ymmärtämään suomea tulevassa iOS 9.3 -päivityksessä. Uusi ohjelmisto on jo saatavilla beta-versiona käyttäjille, jotka ovat rekisteröineet itsensä osoitteessa beta.apple.com. Luonnollisestikin ennen beta-version asentamista on järkevää varmuuskopioida oma laite, jotta voi tarpeen tullen palauttaa puhelimeen/tablettiin edellisen version, jos ongelmia ilmenee.
Vuonna 2011 esitelty Siri kuuluu henkölökohtaisiin ääniapureihin, jolla voi suorittaa useita operaatioita koskematta puhelimeensa. Käyttäjä kykenee aktivoimaan Sirin komennolla ”Hi Siri” ja antamaan sen jälkeen halutun komennon tai kysymään Applen oppaalta kysymyksiä. Vuosien aikana Siri on laajentunut erittäin monipuoliseksi ja käyttäjä pystyy perinteisten käskyjen, kuten ”näytä huominen sää”, ”aseta herätys huomiseksi kello 6.00” tai ”lisää muistutus ylihuomiseksi pesetä auto.”
Suorituskykymittaukset: Nexus 5X vs Nexus 5
Siellä ruudun takana istuu tällä hetkellä varmasti useampikin lukija, joka miettii kannattaako nykyistä Nexus 5:tä päivittää uuteen Nexus 5X:ään. Siinä tapauksessa on hyvä syy katsoa kattava arvosteluni Nexus 5X:stä, jossa käyn läpi laajasti laitteen eri osa-alueet. Peruskäytettävyyden kannalta merkittävimpänä parannuksena voitaneen pitää taakse sijoitettua sormenjälkilukijaa, joka nopeuttaa näyttölukon avaamista. Toinen tärkeä muutos on kamera, joka on Nexus 5X:ssä kuin toiselta planeetalta. Uusi 12,3 megapikselin kamera f/2.0-optiikalla kykenee tuottamaan laadukasta kuvamateriaalia sekä tallentamaan 4K-videota. Samaa ei voida sanoa Nexus 5:stä, jonka suurin heikkous oli ja on edelleen kamera. Julkaisun aikoihin se oli keskinkertainen, mutta uusien Nexus 5X- ja Nexus 6P -puhelimien myötä Google on vihdoin saanut Nexus-sarjaan kunnollisen kameran, jonka ei tarvitse hävetä kilpailijoidensa rinnalla.
Muutoin kokonaisuus on pysynyt yllättävän samankaltaisena, vaikka Nexus 5 julkaistiin loppuvuodesta 2013 ja 5X lokakuussa 2015. Toki käyttäjä saa aavistuksen suuremman näytön (4,95″ vs 5,2″) tarkkuuden säilyessä kuitenkin 1920 x 1080 pikselissä ja uudemman järjestelmäpiirin (Snapdragon 800 vs Snapdragon 808). RAM-muistin määrä on kuitenkinpysynyt kahdessa gigatavussa ja tallennustilaa on tarjolla Nexus 5:n tavoin 16 tai 32 gigatavua. Muistikorttipaikkaa kumpikaan Nexus 5 -sarjan laite ei tarjoa.
Jollan toimitusjohtaja: rahoitus löytynyt, Sailfish OS:n kehitys jatkuu
Uutisoimme marraskuun lopulla kotimaisen Jollan joutuneen taloudellisiin vaikeuksiin. Sailfish OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Jolla ajautui tilanteeseen, koska tuolloin sen marraskuussa päättymässä ollut rahoituskierros oli viivästymässä. Niinpä suomalaisyhtiö joutui hakeutumaan yrityssaneeraukseen sekä lomauttamaan puolet yli sadan työntekijän henkilöstöstään. Tässä vaiheessa monet uskovat jo omaa mobiilialustaansa kehittävän Jollan tarinan olevan lopussa. Toisin kävi!
Jollan toimitusjohtaja Antti Saarnio on tänään kertonut irc-keskustelualustan mer-meeting-kanavalla, että Jolla on saanut rahoituksen kuntoon, eikä yhtiö ole toisin sanoen katoamassa mihinkään.
”We have received financing to continue Sailfish OS development from our investors. THIS means that reports about Jolla’s death are greatly exaggerated 🙂”, kommentoi huhuja Saarnio irc:ssä.