Motorola

Tältä se näyttää: Moto X virallisessa pressikuvassa

Moto_X_kutsu

Tuleva Moto X ei ole enää viikkoihin ollut varsinainen salaisuus. Motorola on paljastanut tietoja laitteesta tasaiseen tahtiin ja on vahvistanut muun muassa puhelimen virallisen nimen. Moto X on Motorolan mukaan ensimmäinen älypuhelin, joka on suunniteltu ja valmistettu kokonaan Yhdysvalloissa. Se edustaa uuden aikakauden alkua Motorolalle, jonka asema markkinoilla on heikentynyt viime vuosina tasaisesti.

Elokuun 1. päivä julkistettavasta uutuudesta on nyt valunut verkkoon ensimmäiset viralliset pressikuvat. Niiden takana on tuttu ja luotettava lähde, evleaks.

Pressikuvassa hillityssä asussa esiintyvän Moto X:n odotetaan saapuvan markkinoille laajassa värikirjossa. Valmistaja on luvannut uutuuden tarjoavan kuluttajille tavallista enemmän mahdollisuuksia laitteen personoimiseen. Tarkat yksityiskohdat selviävät 1. elokuuta, jolloin Motorola järjestää puhelimen esittelytilaisuuden New Yorkissa.

Videolla: Motorola Moto X

Moto X

Uusi alku. Sitä tuleva Moto X edustaa amerikkalaiselle Motorolalle. Se on valmistajan ensimmäinen älypuhelin, jonka suunnittelussa on aidosti ollut mukana Google. Uutta on myös se, että puhelin valmistetaan täysin Yhdysvalloissa.

Motorolan uutuudesta on vuotanut verkkoon jo laajalti tietoja ja nyt laite nähdään Rogers-operaattorin virallisella esittelyvideolla. Kanadalaisoperaattori julkaisi videonsa verkkoon ennenaikaisesti, poistaen sen pikaisesti yleisestä jakelusta. Tässäkin tapauksessa pätkä ehdittiin kuitenkin poimia talteen, joten video on katseltavissa juttumme lopusta.

Operaattorin video paljastaa muutamia yksityiskohtia Moto X:n ohjelmistosta. Ensimmäinen on Google Now. Äänikomennot ovat uutuudessa keskeisessä roolissa ja videon perusteella niitä pystyy hyödyntämään täysin laitetta koskettamatta missä ja milloin vain. Seuraavana ovat ilmoitukset. Ne puhelin esittää tyylikkäästi ruudun valoa hehkuttamalla. Kolmas on eleliikkeellä käynnistyvä kamera. Moto X:n kamera käynnistyy tarvittaessa puhelinta kädessä heilauttamalla.

Tulevan Moto X -puhelimen värikkäät takakuoret kuvissa

Moto X, takakuoret

Motorolalta odotetaan uutta Moto X -puhelinta minä hetkenä hyvänsä. Vastikään merkittävissä sanomalehdissä julkaistu kokosivun mainos kehui kyseessä olevan ensimmäinen älypuhelin, joka valmistetaan Yhdysvalloissa, mutta jonka suunnittelusta vastaa käyttäjä. Tämän odotetaan viittaavan kustomointimahdollisuuksiin.

Verkkojulkaisu ABC News on saanut käsiinsä yksityiskohtia puhelimen tulevista muokkausmahdollisuuksista. Lähteen mukaan käyttäjä pystyy valitsemaan takakuoren ja sivureunojen värit sekä lisäämään mukaan kaiverruksen. Verkkopalvelun kautta käyttäjä voi myös ladata mukaan kuva, jota käytetään puhelimen taustakuvana.

Samalla verkkoon on vuotanut kuva, jossa tiettävästi esiintyy ainakin osa tulevan uutuuden takakuoren värivaihtoehdoista. Luvassa vaikuttaisi olevan varsin pirteitä sävyjä.

Lähde: Engadget

Moto X – ”ensimmäinen puhelin, jonka voit suunnitella itse”

Motorola logo 2013

Motorola aloittaa tulevan Moto X -puhelimensa hypettämisen salaperäisellä mainoksella, joka on tarkoitus julkaista 3. heinäkuuta ainakin The New York Timesissa, USA Todayssä, The Wall Street Journalissa ja Washington Postissa. Sen mukaan kyseessä on ensimmäinen puhelin, jonka suunnittelusta vastaa kuluttaja. Laitteen esittelyn odotetaan tapahtuvan aivan lähiviikkojen aikana.

Mainos antaa ymmärtää, että Moto X tarjoaa käyttäjille laajoja kustomointimahdollisuuksia. Asiasta on huhuttu aikaisemmin, mutta tarkat yksityiskohta puuttuvat edelleen. Antaako Motorola käyttäjän valita laitteen värin, materiaalit ja esimerkiksi tallennustilan määrän? Se selviää pian.

Moto X edustaa uutta aikakautta amerikkalaisvalmistajalle monessakin mielessä. Puhelin tullaan nimittäin valmistamaan Yhdysvalloissa. Se on ensimmäinen älypuhelin, joka on suunniteltu ja valmistettu kokonaan Yhdysvalloissa.

Moto X -lippulaivan ominaisuudet vuotivat verkkoon

Moto X

Tuntematon Motorola. Sen epäillään olevan tuleva Moto X.

Motorola kertoi toukokuussa, että yhtiö kehittelee uutta lippulaivaa, joka esitellään nimellä Moto X. Sen julkistus on lähellä, sillä Motorola on luvannut uutuuden kauppoihin Yhdysvalloissa vielä kuluvan kesän aikana. Laitteen kohtalo muiden markkinoiden osalta on vielä hyvin epäselvä, mutta tästä saataneen tarkempia tietoja seuraavien kuukausien aikana.

Virallista julkistusta odoteltaessa Twitter-persoona, evleaks, on saanut käsiinsä Moto X:n tekniset yksityiskohdat. Niiden mukaan laitteessa on 1,7 gigahertsin Qualcomm MSM8960 -tuplaydinsuoritin, kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia, Adreno 320 -grafiikkapiiri ja Android 4.2.2 -käyttöjärjestelmä. Näyttö olisi tarkkuudeltaan 1280 x 720 pikseliä ja kooltaan Phone Arenan lähteen mukaan 4,7 tuumaa. Takana on evleaksin mukaan kymmenen megapikselin kamera ja edessä kahden megapikselin kamera.

Toukokuussa Motorolan kehui esittelevän Moto X:ssä sarjan älykkäitä ohjelmisto-ominaisuuksia. Esimerkkinä kerrottiin puhelimen kykenevän sopeutumaan käyttöympäristön mukaan ja tarjoamaan tilanteeseen sopivia toimintoja. Aika näyttää, miten nämä lupaukset tulevat uutuudessa toteutumaan.

Lähde: Androidguys

Motorolan seuraava lippulaiva on Moto X

Moto X

Verkossa pyörinyt julkistamaton Motorola-puhelin. Voisiko tämä olla Moto X?

Motorolan seuraavan lippulaivapuhelimen nimi on paljastettu. Yhtiön Dennis Woodside kertoi vastikään AllThingsD-konferenssissa, että valmistajan tuleva lippulaiva kantaa nimeä Moto X. Se on osa suurempaa kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on uudistaa koko Motorolan tuoteportfolio. Uutuus saapuu Yhdysvaltoihin kesän aikana.

Tarkkoja teknisiä yksityiskohtia Woodside ei tulevasta lippulaivasta suostunut paljastamaan. Hän kuitenkin painotti, että puhelin tulee ymmärtämään käyttäjäänsä ja kykenee mukautumaan ympäristön mukaan. Esimerkiksi autossa Moto X osaa Woodsiden mukaan ehdottaa käyttäjälleen turvallisia tapoja toimia laitteen kanssa.

Markkinoiden valtavirrasta poiketen Moto X tullaan valmistamaan Yhdysvalloissa. Yhtiön mukaan muutoksella on merkittäviä etuja, kuten se, että kysynnän heilahteluihin kyetään vastaamaan nopeammin.

Lähteet: Mashable & Gizmodo

Google X -puhelin Android 5.0:lla vilahti sovellustilastoissa

Google X-puhelin testi

Motorolan ja Googlen X-puhelimesta on huhuttu jo kuukausia. Siitä odotetaan todellista Android-malliston lippulaivaa, joka on suunnattu kilpailemaan erityisesti Apple iPhonen kanssa. Tarkempia yksityiskohtia tästä mysteerisestä ja hyvin mielenkiintoisesta laitteesta ei ole kuitenkaan saatavilla.

Hiljattain kyseisen laitteen kerrotaan ilmestyneen mobiililaitteiden suorituskykyä mittaavan AnTuTu:n tilastoihin nimellä Google X. Odotetusti laite perustuu tulevaan Android 5.0 -käyttöjärjestelmäversioon. Tuloksesta napatun kuvan aitoutta ei ole voitu vahvistaa, joten kyseessä saattaa olla vain kuvamanipulaatio.

Viime aikoina verkkoon on levinnyt huhuja siitä, että Androidin seuraavaa versiota ei tultaisi esittelemään Google I/O -tapahtumassa toukokuussa. Todennäköisesti X-puhelintakaan ei siis vielä kevään aikana nähdä. Tietojen mukaan Android 5.0:n esittelyä olisi lykätty muutamalla kuukaudella loppukesään.

Lähde: PhoneArena

Maailman 20 myydyimmästä puhelimesta Nokia on valmistanut yli puolet

Maailman myydyin: Nokia 1110.

Vaikka matkapuhelin nousi vasta 90-luvulla tavallisen tallaajan peruskapineeksi, ulottuvat sen juuret paljon kauemmas. Maailman ensimmäinen matkapuhelu soitettiin 40 vuotta sitten, josta tekniikan historian voidaan katsoa käynnistyneen. Puhelun teki Motorolan insinööri Martin Cooper.

Nokia ei ole pärjännyt markkinoilla viime aikoina huippuvuosiensa tavoin, mutta yhtiön pitkä valtakausi näkyy edelleen hyvin selvästi maailman myydyimpien matkapuhelinten listalla. Daily Telegraph on koonnut listan 20 maailman myydyimmästä matkapuhelimesta, joista peräti 13 on Nokian.

Maailman myydyin puhelinmalli on tilastojen mukaan Nokia 1110, joka saapui myyntiin vuonna 2005. Sitä on myyty huimat 250 miljoonaa kappaletta. Perässä tulee klassinen Nokia 3210, jota on virrannut markkinoille 160 miljoonaa kappaletta. Kolmantena on vuonna 2007 kauppoihin saapunut Nokia 1200. Sen myynti ylsi 150 miljoonaan laitteeseen.

Motorolan ja Googlen huhuttu X-puhelin kustomoitavissa kuten auto?

Motorolan ja Googlen huhujen mukaan työstämä X-puhelin saattaa olla yksi mielenkiintoisimmista puhelinjulkistuksista vuonna 2013. Sen pitäisi olla lippulaivatason tuote, joka suuntaisi voimavaransa erityisesti iPhonen kanssa kamppailuun. Puhelin olisi tarkoitus saada ulos vielä kuluvan vuoden aikana.

Tuoreimmat huhut antavat erittäin mielenkiintoisen kuvan X-puhelimesta. Ainakin, jos ne osuvat oikeaan. Arvioiden mukaan puhelin tulisi tarjoamaan kuluttajille mahdollisuuden kustomoida laitteensa ennen tilausta. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi materiaaleja, värejä ja myös ominaisuuksia.

Vettä huhumyllyn tueksi on lisännyt Motorolan neuvonantajana työskentelevä Guy Kawasaki, joka on julkaissut Google+ -tilillään Porschea käsittelevän videon ja tekstin: ”Eikö olisikin hienoa, jos voisit personoida puhelimesi kuten tämän auton?

Nykyisin autonvalmistajat tarjoavat kuluttajille entistäkin laajempia mahdollisuuksia tehdä autostaan mieleisensä. Tämä voisi toimia myös älypuhelimien kanssa, mutta vaatinee kovia satsauksia tuotantoketjuun. Jo nyt useimmat huippumallit ovat haastavia valmistaa ja niiden saatavuus on usein heikkoa. Miten laajat personointimahdollisuudet tulisivat vaikuttamaan tähän?

Ominaisuuksista viimeisimmät huhut kertovat seuraavaa. Puhelin perustuisi kahden gigahertsin Snapdragon 800 -neliydinpiirisarjaan ja 4,8 tuuman kosketusnäyttöön, jonka tarkkuuden voisi kuvitella olevan full hd -tasoa. Laite olisi vedenkestävä ja tarjoaisi huikean 4000 milliampeeritunnin akun. Joko huhumylly käy ylikierroksilla vai olisiko kyseinen puhelin mahdollinen vielä vuoden 2013 aikana?

Lähteet: BGR & Phone Arena