Muut

HMD julkaisi Nokia 3310 -puhelimesta 3G-version

Nokia 3310 3G

Toukokuun lopussa Suomessa myyntiin saapuneesta legendaarisen Nokia 3310 modernisoidusta versiosta tuodaan markkinoille lokakuun 10. päivä 3G-yhteydellä varustettu versio, kertoo kotimainen HMD Global Oy tiedotteessaan. Samaisena päivänä myyntiin rantautuu myös paranneltu versio Nokia 8:sta, jossa on 6 gigatavua RAM-käyttömuistia (nykyisessä 4GB) ja 128 gigatavua tallennustilaa (nykyisessä 64GB). HDM puskee siis markkinoille tasaiseen tahtiin uusia Nokia-puhelimia.

Nopeamman 3G-yhteyden lisäksi Nokia 3310 3G tuo parannuksia puhelimen käyttöliittymään. Uutuus tarjoaa paremmin käyttäjän räätälöitävissä olevan käyttöympäristön. Käyttäjä voi esimerkiksi valita itselleen parhaiten sopivan teeman sekä vaihtaa kuvakkeiden värejä ja paikkoja, jolloin suosikkitoiminnot ovat kätevästi esillä. Puhelimessa on mukana Snake-matopeli.

MobiiliBlogin videolla: esikatsaus Nokia 6 -puhelimeen

Nokia 6

MobiiliBlogin videotuotanto on vaihteeksi pyöräytetty taas kunnolla käyntiin. Edellisestä videosta on aikaa ainoastaan vajaa viikko ja nyt YouTube-kanavallemme pukkaa jo uutta videota. Viimekertaisessa videossa tutustuimme Applen tulevaan iOS 11 -käyttöjärjestelmään ja nyt siirrytään täysin toiseen maailmaa, sillä käsissä on Nokia 6.

Tällä kertaa luvassa on unboxing-video, jossa tehdään pikainen esikatsaus HMD Global Oy:n ensimmäiseen Android-älypuhelimeen, eli Nokia 6:een. Alkujaan Nokia 6:n oli tarkoitus tulla myyntiin vain ja ainoastaan Kiinassa, mutta sittemmin sen saatavuutta on laajennettu muun muassa tänne Suomeen, jossa hinta pyörii tällä hetkellä noin 250 eurossa.

Huawei ja OnePlus hallitsivat puhelinmyyntiä elokuussa

Honor 8 Lite

Kesä alkaa olla ohi (jos nyt edes pääsi kunnolla koskaan alkamaan), kun elokuusta on siirrytty syyskuulle. Samalla kotimaiset operaattorit ovat julkaisseet jälleen myyntitilastojaan edelliseltä kuukaudelta, eli tässä tapauksessa elokuulta. Yleisesti listan kärkisijoja hallitsi Huawei, joka vei ykköspaikan sekä DNA:lla että Telialla. Elisalla ykköspaikan säilytti OnePlus 5, joka on valmistajana pitänyt Elisalla paalupaikkaa jo 11 kuukautta yhtäjaksoisesti.

Uudet Nokia-puhelimet on vastaanotettu hyvin, kerrotaan muun muassa Elisalta. Esimerkiksi Elisalla Nokia 6 oli sijalla viisi ja DNA:lla kuudennella paikalla. Nokia 3310 myy myös hyvin, vaikka peruspuhelimet eivät Suomessa ole enää pitkään pärjänneet.

Doro 8040 – helppokäyttöinen älypuhelin ikäihmisille

Doro 8040

Doro on esitellyt markkinoille uuden älypuhelimen, joka suuntautuu yhtiölle tyypilliseen tapaan ikäihmisille, jotka eivät ole tottuneet älypuhelimen käyttöympäristöön. Niinpä uusi Doro 8040 sisältää valmistajan oman käyttöliittymän, joka tekee älypuhelimeen tutustumisesta helppoa sekä valikkorakenteiden oivaltamisesta yksinkertaista.

Ruotsalaisvalmistajan uutuudessa yhdistyvät selkeä ääni, suuret fontit, fyysiset painikkeet sekä turvapainike, joka löytyy laitteen takaa. Turvapainikkeeseen voi integroida ennalta valitut ystävät ja perheenjäsenet, jotka saavat tiedon avuntarpeesta kyseistä nappia painamalla. Ominaisuus on kätevä esimerkiksi tilanteissa, joissa käyttäjä on kaatunut ja tarvitsee nopeasti apua. Turvapainikkeen ansiosta ei tarvitse lähteä selaamaan yhteystietoja, vaan napauttaa yhtä näppäintä ja tekstiviesti valituille henkilöille lähetetään automaattisesti sijaintitietojen kera.

Nokia 8:n myynti Suomessa käynnistyi – hinta 579 euroa

Nokia 8

Lupauksensa mukaisesti Nokia-brändiä yksinoikeudella mobiililaitteissa käyttävä suomalainen HMD Global Oy on tänään kertonut tarkempia saatavuustietoja hiljattain julkaistusta Nokia 8 -lippulaivapuhelimesta. HMD ilmoittaa virallisessa tiedotteessaan, että uutuus on heti tästä päivästä eteenpäin saatavilla Suomessa. Toistaiseksi Nokia 8:n saa itselleen ainoastaan tilaamalla sen verkosta Elisan, DNA:n, Telian, Gigantin tai Verkkokauppa.comin kautta. Myymälöihin HMD:n uutuus rantautuu 8. päivä syyskuuta. Nokia 8:n virallinen suositushinta on 579 euroa, eli muutaman kympin vähemmän, kuin alunperin ilmoitettu 599 euroa.

Alumiinisen rungon ympärille rakentuva Nokia 8 on saatavilla alussa teräksen ja mattasinisen värisenä. Myöhemmin myyntiin tuodaan kiiltävällä pinnalla varustetut sininen ja kupari.

Jolla tuo Sailfish-käyttöjärjestelmän Sony Xperia X:lle -mutta ei ilmaiseksi!

Sailfish X

Kotimainen Sailfish-mobiilialustaa kehittävä Jolla kertoo blogissaan, että virallinen versio yhtiön käyttöjärjestelmästä on pian saatavilla Sony Xperia X -puhelimelle. Kyseessä on todellakin Jollan virallinen käännös, jonka myötä Sailfish X -nimeä kantavalle käyttöjärjestelmälle on muun muassa luvassa päivityksiä ja tukea. Käyttäjien kannalta ikävin uutinen lienee se, että Sailfish X ei tule olemaan ilmainen, vaan Xperia X -puhelimeensa sen haluavat joutuvat pulittamaan käyttöjärjestelmästä 49,90 euroa. Tämä saattaakin karkottaa merkittävän osan kiinnostuneista asiakkaista, mutta aika näyttää löytyykö Sailfish X:lle käyttäjiä. Käyttöjärjestelmän myynti käynnistyy 27. syyskuuta ja Jollan tavoitteena on tuoda saataville ladattavat tiedostot, joiden avulla Sailfish X voidaan asentaa puhelimeen 11.10.2017.

Nokia 8 – Snapdragon 835, ZEISS-kameraoptiikka ja 360° audio -tilaääni

Nokia 8

Kotimainen HMD Global Oy on hiljattain esitellyt markkinoille uuden Nokia-nimeä kantavan Android-älypuhelimen, jonka se aikoo tuoda Suomessa myyntiin syyskuun aikana 599 euron suositushinnalla. Kyseessä on Nokia 8 -lippulaiva, joka sijoittuu ominaisuuksiltaan Nokia 3-, Nokia 5– ja Nokia 6 -mallien yläpuolelle. Laitteen tarkempi saatavuus Suomen osalta tullaan ilmoittamaan pian, itse asiassa jo ensi viikon maanantaina, eli 28.8.

HMD kertoo suunnitelleensa uuden Nokia 8:n erityisesti sisällöntuottajille. Se täyttää kaikki todellisen Nokia-lippulaivapuhelimen tunnusmerkit kuten vahvan suorituskykyn, puhtaan Androidin sekä laadukkaan yhdestä 6000-sarjan alumiinikappaleesta valmistetun rungon. Lisäksi se palauttaa Nokia-puhelimiin ZEISS-kameraoptiikan, josta Nokian puhelimet olivat aikanaan tunnettuja. Nokia 8 on ensimmäinen Android-pohjainen nokialainen, jonka kameran kehityksessä ZEISS on ollut mukana.

Nokia 3 saa Android 7.1.1:n elokuun aikana, myös Android O luvassa

Nokia 3

HMD:n edullisin Android-pohjainen älypuhelin, Nokia 3, on malliston ainoa jäsen, joka perustuu Android-käyttöjärjestelmän 7.0-versioon. Nokia 5:ssä ja Nokia 6:ssa yhtiö käyttää Googlen mobiilialustan tuoreinta versiota, eli Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmää. Edullisen Nokia 3 -mallin omistajien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä laitteelle on luvassa ainakin kaksi merkittävää päivitystä.

Ensimmäinen päivitys tuo puhelimeen Android 7.1.1 Nougat -alustan. Sen pitäisi saapua käyttäjille vielä kuluvan kuun aikana. Kyseinen versio tuo paljon pinnan alla tapahtuneita parannuksia, mutta myös käyttäjille näkyviä uudistuksia on luvassa. Näistä ehkä tärkeimpänä Applen 3D Touchia vastaavat kotinäkymän sovelluskuvakkeiden pikatoiminnot, jotka aktivoituvat hieman pidemmällä kosketuksella ikoniin.

OnePlus 5:stä myyntiin rajoitettu kullanvärinen (Soft Gold) erä

OnePlus 5 Soft Gold, kultainen

Kiinalainen OnePlus on aloittanut tänään kello 19.00 uuden väriversion myynnin OnePlus 5 -lippulaivastaan. Aikaisemmin tummissa Slate Gray– sekä Midnight Black -väreissä saatavilla olleesta OnePlus 5:stä on nyt tuotu myyntiin rajoitettu kullanvärinen erä. Kyseessä on todellakin rajoitettu erä, jonka suuruutta ei sen tarkemmin valmistajan osalta ole paljastettu. Eli jos puhelimensa haluaa kultaisena, kannattaa tilaus laittaa vetämään mahdollisimman nopeasti. Tämä onnistuu OnePlussan oman verkkokaupan sekä Elisan kautta.

Nokia 5 -vinkit: uudesta Android-Nokiasta kaikki irti

Nokia 5

Windows-pohjaiset Nokian älypuhelimet ovat ollet historiaa jo hetken ja markkinoille on alkanut tipahdella uuden sukupolven nokialaisia. Niiden valmistuksesta vastaa kotimainen HMD, joka on hankkinut yksinoikeuden Nokian tavaramerkkiin mobiililaitteissa, eli muun muassa matkapuhelimissa. Yhtiö esitteli ensimmäisen uuden Nokia-älypuhelimen alkuvuodesta Kiinan markkinoille Nokia 6 -mallin muodossa. Myöhemmin markkinoille lanseerattiin myös Nokia 3– ja Nokia 5 -puhelimet. Nyt näitä Android-Nokialaisia saa myös Suomesta ja tähän artikkeliin olen koonnut muutaman hyvän vinkin Nokia 5:n käyttöön, joiden avulla omasta uutuudesta saa entistäkin paremman hyödyn irti. Useat artikkelin jipoista toimivat myös Nokia 3– ja Nokia 6 -malleilla.