Samsung

Huawei ja OnePlus hallitsivat puhelinmyyntiä elokuussa

Honor 8 Lite

Kesä alkaa olla ohi (jos nyt edes pääsi kunnolla koskaan alkamaan), kun elokuusta on siirrytty syyskuulle. Samalla kotimaiset operaattorit ovat julkaisseet jälleen myyntitilastojaan edelliseltä kuukaudelta, eli tässä tapauksessa elokuulta. Yleisesti listan kärkisijoja hallitsi Huawei, joka vei ykköspaikan sekä DNA:lla että Telialla. Elisalla ykköspaikan säilytti OnePlus 5, joka on valmistajana pitänyt Elisalla paalupaikkaa jo 11 kuukautta yhtäjaksoisesti.

Uudet Nokia-puhelimet on vastaanotettu hyvin, kerrotaan muun muassa Elisalta. Esimerkiksi Elisalla Nokia 6 oli sijalla viisi ja DNA:lla kuudennella paikalla. Nokia 3310 myy myös hyvin, vaikka peruspuhelimet eivät Suomessa ole enää pitkään pärjänneet.

6,3-tuumainen Galaxy Note8 on täällä – hinta 1029 euroa

Samsung Galaxy Note 8

Viimevuotinen Galaxy Note 7 -fiasko, joka johti lopulta koko laitteen vetämiseen pois markkinoilta, ei lannistanut Samsungia ja nyt markkinoille on lanseerattu seuraavan sukupolven Galaxy Note8. Tämä niin sanottuun phablet-kokoluokkaan sijoittuva uutuus lainaa ulkoisesti paljon Galaxy S8:n piirteitä, mutta tekee kaiken isommin sarjaan ikonisesti kuuluvaa S Pen -kynää unohtamatta. Uutukaisen ennakkomyynti Suomessa on jo käynnistynyt ja käsiinsä ensimmäiset asiakkaat Galaxy Note8:n saavat 15. syyskuuta, jolloin laite saapuu virallisesti myyntiin 1029 euron hintalapulla varustettuna. Ennakkotilaajille Samsung tarjoaa kokonaisuuden mukaan DeX Station -telakan, jonka hinta erikseen ostettuna pyörii 160 euron tuntumassa.

Operaattoreiden heinäkuun ostetuimmat puhelimet: Huawei kovassa vedossa

Huawei Honor 9

Suomen kesä ei ole tänä vuonna näyttänyt parhaimpia puoliaan, mutta mobiilimarkkinoilla on tapahtunut paljon mielenkiintoista ja uutta. Esimerkiksi markkinoille on saapunut Nokia 3310 -peruspuhelin sekä Nokia 3-, 5-, ja 6-älypuhelimet, jotka perustuvat Android-käyttöjärjestelmään. Operaattoreiden heinäkuun myyntitilastoja katsomalla voidaan hyvin todeta, että Nokia-nimellä on edelleen paljon vetovoimaa, sillä esimerkiksi 3310 löytyy jokaisen kotimaisen operaattorin kymmenen myydyimmän laitteen joukosta. En ainakaan itse jaksa muistaa, milloin peruspuhelin olisi myynyt Suomessa näin hyvin?

Suomen matkapuhelinmarkkinoita hallisevat tällä hetkellä kolme nimeä: Apple, Huawei ja Samsung. Pakkaa uutena sekoittaa HMD (Nokia-puhelimien valmistaja) sekä OnePlus, jota Elisa myy yksinoikeudella. Kiinalainen Huawei vaikuttaisi olevan erityisen hyvässä vedossa, sillä se nappasi myydyimmän puhelimen tittelin Telialla sekä DNA:lla ja otti Elisallakin toisen sijan OnePlus 5:n jälkeen.

Uusi Galaxy J5 (2017) pian kaupoissa

Samsung Galaxy J5 2017

Samsung Galaxy J5 -mallisto on ollut Suomessa erittäin suosittu. Se on muun muassa hallinnut jo pitkään operaattoreiden myyntilistoja, ollen kuukausi toisensa jälkeen aivan kärjessä, ja usein jopa siellä ykköspaikalla. Nyt kuluvan kesän aikana korealaisvalmistaja tuo tästä suosikista myyntiin kolmannen sukupolven, joka tunnetaan tutusti nimellä Galaxy J5 (2017). Puhelin saapuu Suomessa kauppoihin kesä-heinäkuun taitteessa 269 euron suositushinnalla.

Galaxy J5 -puhelimet ovat hallinneet operaattoreiden myyntitilastojen kärkeä jo kolmatta vuotta Suomessa. Uskomme vahvasti, että uusi Galaxy J5 jatkaa tätä trendiä. Puhelimen paranneltu ja näyttävä muotoilu, laadukkaat kamerat ja korkea suorituskyky viehättävät sekä vanhoja että uusia asiakkaitamme, jotka etsivät kaunista ja tehokasta älypuhelinta”, toteaa Samsungin Head of IM & Telecom Antti Holopainen.

Testissä Galaxy S8:n etukamera – vloggaajan unelma?

Galaxy S8 etukamera

Jatketaan Samsung Galaxy S8:n käsittelyä. Hiljattain julkaistu Galaxy S8:n käyttöä helpottava vinkit-artikkeli saa jatkoa vlogin muodossa. Kyllä. Kuvasin puhelimelle lyhyen vlogin. Miksi? Koska Samsungin uutuudessa on erittäin loistava etukamera, joka kykenee kuvaamaan videota jopa 2K-tarkkuudella, eli 2560 x 1440 pikselin resoluutiolla. Samaan eivät monet puhelimet pysty.

Hyvän etukameransa ansiosta Galaxy S8 saattaakin olla mainio vaihtoehto vloggaajille. Se on toki kallis, mutta jos ajattelee kokonaisuutta, niin maksaa se varmasti itsensä nopeasti takaisin ja helpottaa elämää, kun mukana ei tarvitse kuljettaa erillistä kameraa. Kaikki hoituu Galaxy S8:lla.

Vinkit Samsung Galaxy S8:n käyttöön – hyödynnä lippulaivaasi tehokkaammin

Samsung Galaxy S8

Joko olet hankkinut korealaisen Samsungin uuden lippulaivapuhelimen, Galaxy S8:n tai suuremmalla näytöllä varustetun Galaxy S8+:n? Siinä tapauksessa tämä artikkeli on juuri sinua varten, sillä tähän artikkeliin olen koonnut hyviä vinkkejä, joilla saat uutuuspuhelimestasi entistäkin enemmän irti.

Galaxy S8 -mallisto edustaa markkinoiden tämän hetken ehdotonta kärkeä ja osoittaa mihin nykyteknologia parhaimmillaan venyy. Perusmallissa on 5,8 ja plussassa 6,2 tuuman näyttö, joka peittää lähes koko laitteen etualan ja kaareutuu sivuilta. Tarkkuus on molemmissa 2960 x 1440 pikseliä. Galaxy S8:n sisällä on 64-bittinen 10 nanometrin prosessilla toteutettu Exynos 8895 -järjestelmäpiiri (Octa core 2.35GHz Quad + 1.9GHz Quad), jonka tukena on neljä gigatavua käyttömuistia. Mukana on myös muun muassa iirisskanneri, sormenjälkilukija, 12 megapikselin takakamera ja kahdeksan megapikselin etukamera.

MobiiliBlogin videolla: Galaxy S8 unboxing ja ensikatsaus

Galaxy S8

No niin. Vihdoin se saapui. Eilen sain käsiini Samsungin uuden lippulaivapuhelimen, eli Galaxy S8:n. Maltoin mieleni ja pidin puhelimen laatikossa, sillä ajattelin, että voisin tehdä siitä unboxing-videon. Ja niinhän siitä tuli tehtyä, livenä. Kyseinen pätkä löytyy tämän jutun lopusta. Kyseessä on siis livenä kuvattu video (siksi hieman heikompi laatu jne.), jossa unboxataan uutuus sekä tehdään yleinen katsaus Galaxy S8:aan ja testaamaan muun muassa iiriskanneria ja ajetaan Geekbench 4 -sovellus läpi. Kuten yleensä, niin live-videot tahtovat paisua hieman pitkiksi, mutta jos kiinnostaa, niin videon voi katsastaa lopusta.

Galaxy S8 sekä Galaxy S8+ ovat korealaisen Samsungin uuden sukupolven lippulaivapuhelimet. S8:ssa on 5,8 ja S8+:ssa 6,2 tuuman näyttö, joka on kaareva ja peittää lähes kokonaan laitteen etualan. Niinpä esimerkiksi fyysisestä kotipainikkeesta on luovuttu ja se on integroitu suoraan näyttöön.

Huhtikuun myydyimmät puhelimet: Galaxy J5, iPhone 7 ja OnePlus 3T kärjessä

iPhone 7

Tämä artikkeli tulee aavistuksen myöhässä, mutta laitetaan se osittain vapun piikkiin. Leikki leikkinä. Allekirjoittaneella on tällä hetkellä vain äärimmäisen kova kiire ja blogin kirjoittaminen on siitä ”kärsinyt”. Se kuitenkin siitä ja loikataan itse uutisen aiheeseen, eli huhtikuun myydyimpiin puhelimiin. Operaattorit ovat jälleen kuukauden vaihduttua julkaisseet tilastonsa myydyimmistä puhelinmalleista. Mitään massiivista liikehdintää listoilla ei ole tapahtunut, vaan samat tutut nimet ovat kärjessä.

Ykköseksi DNA:lla nousi Samsung Galaxy J5 (2016), Elisalla OnePlus 3T ja Sonerana aiemmin tunnetulla Telialla Apple iPhone 7.

Aivan loppukuusta kauppoihin saapuneet Samsungin uudet lippulaiva Galaxy S8- ja Galaxy S8+ -puhelimet nousivat jo DNA:lla seskä Elisalla myydympien puhelinten joukkoon ennakkomyynnin ansiosta. Kuitenkin vasta kuluva kuukausi tulee näyttämään, pystyykö Samsung nappaamaan Galaxy S8 -puhelimillaan myydyimmän puhelimen paikan operaattoreiden tilastoissa.

Galaxy S8 -mallisto saapui virallisesti Suomessa myyntiin: hinta alkaen 829 euroa

Galaxy S8

Korealaisen Samsungin seuraavan sukupolven lippulaivapuhelinmallisto on saapunut Suomessa myyntiin (ennakkotilaajat ovat jo voineet saada puhelimen käsiinsä). Kyseessä ovat maaliskuun lopussa järjestetyssä tilaisuudessa esitellyt puhelimet: Galaxy S8 ja Galaxy S8+. Molempien myynti on käynnistynyt tänään, 28.4.2017. Suomessa laitteiden suositushinnat ovat 829 ja 929 euroa. Molemmat mallit ovat saatavilla Orchid Grey -harmaana, Arctic Silver -hopeana ja Midnight black -mustana.

Galaxy S8 -mallisto toteuttaa sen ”unelman”, jota monet niin sanotut edistyneemmät käyttäjät ovat älypuhelimilta odottaneet pitkään: puhelimen etupuoli täyttyy lähes kokonaan pelkästä näytöstä. Galaxy S8:ssa on 5,8 ja Galaxy S8+:ssa 6,2 tuuman sivuilta kaareva Super AMOLED -näyttö, joiden kuvasuhde on 18.5:9 ja tarkkuus 2960 x 1440 pikseliä. Kummassakin näytön sivuilla ei ole käytännössä reunoja ollenkaan, jonka lisäksi Samsung on kyennyt viilaamaan sekä ruudun ylä- ja alaosan reunat erittäin minimaalisiksi. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että fyysinen kotipainike on hävitetty ja integroitu näyttöön. Sormenjälkilukija löytyy laitteen takaa, kameran vierestä. Samsung on brändännyt näyttönsä nimellä Infinity Display.

Galaxy S8:n 2Piece Cover markkinoiden rumin älypuhelinkotelo?

Galaxy S8 2Piece Cover

Samsung tarjoaa Suomessa huhtikuun 28. päivä myyntiin saapuvalle Galaxy S8:lle sekä suuremmalla näytöllä varustetulle Galaxy S8+:lle useita virallisia koteloita. Tarjolla on perinteisiä lompakkomallisia suojakoteloita sekä takaosan suojaava silikoninen malli. Jos haluaa suojaksi jotain pehmeämpää, niin voi valita puhelimensa taakse polyesteristä ja polyuretaanista valmistetun alcantaran, joka on pehmeä mikrokuitukangas, joka muistuttaa mokkanahkaa.

Mutta sitten. Samsungin kotelovalikoimasta löytyy myös suojus, joka kantaa nimeä 2Piece Cover (kuva ylhäällä). Se on kenties erikoisin koteloratkaisu sitten Applen iPhone 5c:lle suunnitteleman ympyrän muotoisia reikiä sisältäneen kotelon. Vai mitä olette mieltä?