Acer F1

Acerin tehokas Android-puhelin vuoti nettiin: A1

Acer A1

Tietokoneistaan paremmin tunnetun Acerin F1- ja S200-nimillä tunnetusta Windows Mobile 6.5 -puhelimesta on huhuttu jo useampaan otteeseen. Se saapuu markkinoille näillä näkymin Microsoftin uuden mobiilikäyttöjärjestelmän laukaisupäivän aikoihin, eli 6.10.

Pitkään huhuissa pyörineen F1-puhelimen lisäksi tulossa on A1-nimellä tunnettu kosketusnäyttöpuhelin, joka pohjautuu Google Android -käyttöjärjestelmään. Puhelin on saapunut aivan hiljattain ennakkotilaukseen Expansys-verkkokauppaan, jossa sillä on hintaa noin 390 euroa. Acer ei ole vielä julkistanut A1-mallia virallisesti, mutta huhut kertovat sen olevan saatavilla lähiaikoina.

Acerin A1:ssä pyörii uusi Android 1.6 -versio, joka tulee tarjolle lokakuussa. Se tuo mukanaan tuen muun muassa CDMA-yhteyksille ja suuremmille näyttöresoluutioille, jota A1:ssä hyödynnetään. Puhelimesta löytyy nimittäin 3,5 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 800 x 480 pikseliä. Tällä hetkellä myynnissä olevista Android-puhelimista löytyy 480 x 320 pikselin näyttö.

Uutuuden tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 769 megahertsin suoritin, HSPA, WiFi, GPS, Bluetooth, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja viiden megapikselin kamera. Kokoa laitteelta löytyy 115 x 62,5 x 12,5 millimetrin verran ja se painaa 135 grammaa.

Lähde: EngadgetMobile

Acerin tehokkaan S200 ”F1” -puhelimen julkistus lähenee

Acerin tehokkaan F1-koodinimellä kulkevan kosketusnäyttöpuhelimen julkistus lähenee. Siitä ennakoi yhtiön viralliselle nettisivustolle ilmestynyt sähköinen ohjekirja uutuudesta, jonka virallinen mallinimi on Acer S200. Puhelimen uumoiltiin kesäkuussa saapuvan markkinoille syyskuussa ja nyt näyttää siltä, että arvaus saattoi osua melko oikeaan.

Acer S200 tulee saapuessaan olemaan yksi mielenkiintoisimmista Windows Mobile -puhelimista. Se on nimittäin varustettu Qualcommin yhden gigahertsin prosessorilla, 3,8 tuuman resistiivisellä WVGA-kosketusnäytöllä ja viiden megapikselin automaattitarkenteisella kameralla. Lisäksi mukana on Windows Mobilen uusi 6.5 -versio, jonka ominaisuuksista voit lukea lisää aikaisemmasta uutisestamme.

Uutuuden muita ominaisuuksia ovat Bluetooth 2.1, WiFi, HSDPA, HSUPA, GPS ja microSDHC-muistikorttipaikka. S200:n myyntipakkauksen mukana toimitetaan stylus-kynä, 1350 mAh:n akku, pikaopas, USB-kaapeli, AC-adapteri, kuulokkeet ja näyttöä suojaava kalvo.

Puhelin on kooltaan 118,6 x 63 x 12 millimetriä ja se painaa 130 grammaa. Acer S200 -älypuhelimen markkina-alueet ja hinta pysyvät edelleen pimennossa.

Lähde: Acer (PDF-tiedosto)

Lisää tietoa Acerin huippuominaisuuksin varustetusta F1-puhelimesta

Acer F1

Acerin Windows Mobile -pohjaisesta F1-puhelimesta kuultiin ensimmäisen kerran jo maaliskuussa. Nyt uutuudesta on saatu lisää tietoa kuvien ja tarkentuneiden teknisten tietojen muodossa, jotka osoittavat, että kyseessä on yksi kehittyneimmistä Windows Mobile -pohjaisista puhelimista.

Acer F1:n sisällä tykyttää yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -prosessori, joka huolehtii uuden Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän pyörittämisestä. Ulkoisesti uutukainen ei tarjoa mitään erityistä, mutta on siitä huolimatta varsin tyylikkään näköinen paketti.

Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, GPS, WiFi, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, FM-radio ja 3,8 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 480 x 800 pikseliä. Mukana on myös viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja LED-salama.

Huhun mukaan Acer F1 saattaisi löytyä osassa maailmaa kaupoista jo syyskuussa. Uutuuden hinnasta ei ole vielä tietoa.

Lähde: UnwiredView

Acerilla tuloillaan tehokas F1-kosketusnäyttöpuhelin

Acer F1

Acer on tietojen mukaan tuomassa ensi syksynä markkinoille tehokkaaseen Qualcomm Snapdragon -prosessoriperheeseen perustuvan puhelimen, joka kantaa nimeä F1. Samaisen perheen suoritin löytyy myös Toshiban TG01-puhelimesta, mutta kellotaajuudeltaan 200 megahertsiä tehokkaampana. Acer F1 -mallissa Snapdragon pyörii 800 megahertsin nopeudella. Kyseessä on siis erittäin tehokas puhelin, sillä suurin osa tämän hetken Windows Mobile -puhelimista pyörii 500-600 megahertsin kellotaajuuksilla.

Tehokkaan suorittimen lisäksi puhelimesta kerrotaan löytyvän myös ATI:n valmistama grafiikkapiiri, jotka yhdessä pitävät huolen Acer Suite 2.0 UI -käyttöliittymän sujuvuudesta. Acerin oman käyttöliittymän takana pyörii tietojen mukaan Microsoftin uusi Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmä.

Uutukaisen kaikkia ominaisuuksia ei vielä tiedetä, mutta varmaa on ainakin se, että siitä löytyy viiden megapikselin kamera. Puhelimen arvioidun 560 euron hinnan huomioon ottaen Acer F1:stä voidaan odottaa löytyvän myös WiFi, GPS ja 3G.

Lähde: IntoMobile