Adobe Flash Player 10.1

Adobe Flash rikkoi miljoonan rajapyykin Androidilla

Flash-videoiden ja -sovellusten pyörittämisen mahdollistava Flash 10.1 -lisäosa on rikkonut miljoonan latauksen rajapyykin Androidilla. Adobe ja Google kertoivat teknologian saapumisesta alustalle Android 2.2 -julkistuksen yhteydessä. Ensimmäinen valmis versio Flash 10.1:stä saapui käyttäjien ladattavaksi kesällä.

Adoben Flash-tekniikan tarpeellisuudesta ja erityisesti sen toimivuudesta mobiilialustoilla löytyy eriäviä mielipiteitä. Osa käyttäjistä pitää sitä tärkeänä tekijänä mobiilialustaa valittaessa ja toiset näkevät sen lähinnä rasitteena, joka saa verkkoselaimen hidastumaan ja akun kulumaan entistäkin nopeammin. Androidin puolella Flashiä markkinoidaan kovasti, eikä ihme, sillä esimerkiksi merkittävän kilpailijan Applen iOS-alustalta tukea ei löydy.

Adobelle Flashin menestyminen mobiilimarkkinoilla on tärkeää. Applen kielteinen asennoituminen Flashiin näkyy verkkomaailmassa selvästi, sillä useat sivustot ovat luoneet palveluistaan iOS:lle räätälöityjä versioita. Yleensä kyseessä on siirtyminen Flashistä avoimeen HTML5-standardiin, jonka puolesta puhujiin Apple lukeutuu. Nyt saavutettu rajapyykki lupaa Adobelle hyvää, vaikka luvut eivät paljastakaan, kuinka moni tekniikkaa lopulta puhelimessaan käyttää aktiivisesti.

Lähde: TechCrunch

Video: Adobe esittelee Flash-sisältöä Motorola Droid X -puhelimella

Ohjelmistotalo Adobe toi kesäkuussa täydellisen Flash 10.1 -tuen Android-mobiilialustalle. Googlen järjestelmä on ensimmäinen mobiilialusta, jonka käyttäjät pääsevät nauttimaan monipuolisesti Flash-sisällöstä puhelimellaan. Toki tämä vaatii kännykän tehokkaalla suorittimella ja uudella Android 2.2 -versiolla.

Adobe on esitellyt Flash 10.1:n toimivuutta toistuvasti Android-alustalla, mutta tuolloin kyseessä on ollut beta-asteella oleva tuki. Nyt kun testivaiheesta on päästy lopulliseen tuotteeseen on hyvä aika katsoa Adoben uusi esittelyvideo, jossa käsittelyssä on Yhdysvalloissa myytävä Motorola Droid X ja verkosta löytyvä mobiililaitteille optimoitu Flash-sisältö.

Google Androidin ohella Flash 10.1 on odotettavissa myös BlackBerry-, webOS-, Windows Phone-, LiMo-, MeeGo– ja Symbian-alustoille.

Adobe Flash 10.1 valmistui Androidille

Google Android pääsee ensimmäisenä mobiilialustana nauttimaan täydellisestä Flash 10.1 -tuesta. Ohjelmistotalo Adobe ilmoittaa ylpeänä julkaisseensa ensimmäisen valmiin version Flash 10.1 -tekniikastaan, joka nähdään tulevaisuudessa monilla muillakin mobiilialustoilla. Nyt julkaistu versio on yhteensopiva Android 2.2 -järjestelmän kanssa.

Adobe kertoo käyttäneensä paljon aikaa tekniikkansa mukauttamiseen matkapuhelimille. Flash 10.1 tukee esimerkiksi kiihtyvyysanturia, kokoruuduntilaa ja matkapuhelimille ominaisia käyttötapoja. Tehonkulutusta pyritään hillitsemään Smart Rendering -ominaisuudella, joka varmistaa, että sisältöä pyöritetään vain silloin kun se on ruudulla näkyvissä. Flash-sisältö pysähtyy automaattisesti, kun käyttäjälle saapuu puhelu tai käyttöön otetaan toinen sovellus.

Google Androidin ohella Flash 10.1 on odotettavissa myös BlackBerry-, webOS-, Windows Phone-, LiMo-, MeeGo– ja Symbian-alustoille.

Android 2.2 -käyttäjät voivat ladata valmiin Flash 10.1 -sovelluksen Android Market -ohjelmistokaupasta.

Lähde: Boy Genius Report

Videolla Android 2.2:n uudet ominaisuudet

Vastikään julkaistu Google Android 2.2 on mobiilimarkkinoiden tämän hetken kuumimpia puheenaiheita. Se on odotettu päivitys, joka parantaa alustan nopeutta, mahdollistaa sovellusten asentamisen muistikortille ja tuo mukanaan Flash 10.1 -tuen. Käyttöliittymän osalta päivitykset ovat pieniä, mutta esimerkiksi kotinäkymän alalaitaan on ilmestynyt kaksi uutta painiketta, jotka nopeuttavat puhelimeen ja selaimeen pääsyä.

Android 2.2 ei ole vielä julkisesti saatavilla. Suurimpien blogien ja verkkosivustojen toimitukset ovat kuitenkin päässeet sitä jo testaamaan. Niinpä verkkoon on alkanut ilmestyä Googlen mobiilialustan uusimman version ominaisuuksia esitteleviä videoita.

Alle on koottu kaksi videota. Ensimmäisessä käydään läpi yleisesti alustan parannuksia aikaisempaan versioon nähden. Toisessa keskitytään Flash 10.1:n tarjoamiin mahdollisuuksiin mobiililaitteilla.

Adobe: Flash 10.1 Androidille kesäkuussa

Apple ei ehkä halua Flash-tekniikkaa mobiilialustalleen, mutta kilpailijat työskentelevät innolla Adoben parissa saadakseen verkkomaailmassa suosiossa olevan Flashin puhelimiinsa. Keskeinen alusta tässä joukossa on Google Android, joka tulee saamaan Flash 10.1:n kesäkuussa. Asiasta kertoo Kevin Lynch Adoben virallisessa blogissa.

Ohjelmistotalo aikoo esitellä tekniikkaa perusteellisemmin 18. toukokuuta käynnistyvässä Google I/O -tapahtumassa. Seuraavan Android-version julkistuksen odotetaan tapahtuvan samaisessa tilaisuudessa. Huhut ovatkin vihjailleet, että Flash löytyisi Froyo-koodinimellä tunnettavasta Android-versiosta sisäänrakennettuna.

Google Androidin ohella Flash näkee päivänvalonsa tulevaisuudessa monilla muilla alustoilla. Adobe on luvannut Flash 10.1:n ainakin HP:n vastikään ostamalle Palm OS:lle, RIM OS:lle ja Symbianille. Yleisessä tiedossa on myös se, että Microsoft ja Adobe työstävät tukea uudelle Windows Phone 7:lle.

Lähde: Engadget

Adobe: Flash 10.1 Androidille loppupuoliskon aikana

Ohjelmistotalo Adobe on innokkaana tuomassa verkkomaailmasta tuttua Flash-tekniikkaa matkapuhelimiin. Itse asiassa yhtiö kertoi aikeistaan ensimmäisen kerran jo viime vuoden lokakuussa. Muutamilta osin Adobe on kuitenkin jäänyt hieman aikataulustaan jälkeen, mutta Flash 10.1 -tuki muun muassa Google Android-, webOS– ja RIM-alustoille on edelleen tulossa. Yhtiön toimitusjohtaja lupailee tekniikan edellä mainituille alustoille kuluvan vuoden loppupuoliskon aikana.

Nykyiseltään Flash 10.1 löytyy jo muutamista HTC:n Android-puhelimista. Tällainen on esimerkiksi HTC Desire, joka kuuluu 3,7 tuuman näytöllään ja Snapdragon-suorittimellaan taiwanilaisvalmistajan kovimpien Android-mallien joukkoon.

Kaikissa älypuhelimissa täysimittainen Flash ei tule toimimaan. Aikaisempien tietojen mukaan se vaatii alleen vähintään Snapdragon- tai OMAP3-piirisarjan, joten esimerkiksi edullisimmat Android-puhelimet jäävät tuen ulkopuolelle.

Abode Flash 10.1:n odotetaan saapuvan jossain vaiheessa myös Symbian– ja Windows Phone 7 -alustoille.

Lähteet: Pocketnow.com & Engadget

Vahvistus: Flash 10.1 tulossa Windows Phone 7 Series -alustalle

Älypuhelinten Flash 10.1 -tuen osalta on tihkunut verkkoon viime viikkoina paljon uutta tietoa. Ensin saimme kuulla, että Adobe jättää Windows Mobile 6.5:n tuen ulkopuolelle, koska alusta ei yhtiön mukaan sisällä tarvittavia API-rajapintoja. Hieman sen jälkeen kävi ilmi, että tekniikka vaatii alleen melkoisen kovaa rautaa, jotta sen toiminta voidaan laitteissa taata.

Nyt saadaan varmistus asiaan, jota osattiin jo odottaa Adoben hylätessä WM 6.5 -alustan. Adoben leivissä työskentelevä Mike Chambers ilmoittaa selväsanaisesti blogissaan yhtiön työskentelevän Microsoftin kanssa Flash 10.1 -tuen saattamiseksi osaksi Windows Phone 7 Series -alustaa ja Internet Explorer -selainta.

Tarkempia tietoja projektista ei tässä vaiheessa ole tarjolla. Tuki on kuitenkin tulossa, ja mikä parasta, Flash pyörinee ongelmitta jokaisessa WP7S-puhelimessa, koska tietojen mukaan Microsoft on asettamassa puhelinten laitteistovaatimukset melkoisen korkealle.

Lähde: UnwiredView

Lisää rajoituksia matkapuhelimille suunnattuun Flash 10.1 -tukeen

Adobe karsii hiljalleen puhelimia Flash 10.1 -tuen ulkopuolelle. Viime vuoden lokakuussa yhtiö ilmoitti, että verkkopohjaisista sovelluksista tuttu teknologia tuodaan Windows Mobile-, WebOS-, Android-, Symbian– ja BlackBerry-alustoille. Sittemmin listalta on tippunut kokonaan pois Windows Mobile 6.5 ja nyt näyttää siltä, että Flash 10.1 -tuki vaatii taakseen tehokasta rautaa, joka karsii puhelimia listasta pois kovalla kädellä.

Ohjelmistotalon virallisella keskustelupalstalla kerrotaan, että pohjilta pitäisi löytyä vähintään ARMv7-perheeseen pohjautuva suoritin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi Snapdragon– ja OMAP3-piirisarjoja, joten Flash 10.1 -tuen saavat ainoastaan niin sanotut huippumallit. Google Android -puhelimista suurin osa tippuu tuen ulkopuolelle, sillä tarpeeksi tehoja löytyy vain Sony Ericsson XPERIA X10-, Nexus One-, HTC Desire-, Acer Liquid– ja Motorola DROID -malleista.

Adoben kannalta on luonnollisesti järkevää tuoda Flash ainoastaan puhelimiin, joissa se voi toimia kunnolla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että teknologia jää harvojen puhelinten herkuksi. Edullisemmissa laitteissa joudutaan edelleen tyytymään karsittuun Flash Lite -versioon.

Lähde: Engadget

Adobe jättää WM 6.5:n Flash 10.1 -tuen ulkopuolelle, hyppää suoraan WP7S-alustaan

Microsoftin Mobile World Congress 2010 -messuilla julkistama Windows Phone 7 Series -alusta on saanut kehittäjät arvioimaan sitoutumistaan nykyisen Windows Mobile 6.5 -version suhteen uudelleen. Vaikka seuraavan sukupolven alusta tulee markkinoille vasta loppuvuodesta, on selvää liikehdintää havaittavissa muutamien yhtiöiden osalta.

Merkittävä takaisku Windows Mobile 6.5:lle tulee Adoben suunnalta, joka on yhtiön työntekijän viralliselle foorumille lähettämän viestin perusteella päättänyt olla tuomatta Flash 10.1 -tukea alustalle. Syyksi kerrotaan WM 6.5:n vajavainen tuki tarpeellisille API-rajapinnoille, jonka vuoksi Flash 10.1 tullaan näkemään vasta WP7S-versiossa. Selitys kuulostaa oudolta, sillä vielä viime vuoden lokakuussa tukea oltiin kovasti tuomassa monien muiden järjestelmien ohella myös Windows Mobile 6.5:lle. Olemme jopa nähneet yhtiön esittelevän sen toimivuutta videolla.

Samanlaisia ääniä on kuulunut myös Mozillan suunnalta. Jay Sullivanin mukaan säätiössä pohditaan, onko järkevää jatkaa Firefox-selaimen kehittämistä Windows Mobile 6.5:lle. Kehittäjien kato saattaa vaikuttaa myös Microsoftin aikeisiin tukea vanhenevaa mobiilijärjestelmää tulevaisuudessa. Yhtiön alkuperäinen suunnitelma on pitää se markkinoilla vielä Windows Phone 7 Seriesin rantautumisenkin jälkeen.

Lähde: Engadget

Adoben tuleva Flash 10.1 esittelyssä upouudella Nexus One -puhelimella

Adrian Ludwig Adobelta esitteli viime vuoden puolella tulevan Flash 10.1:n toimivuutta WebOS– ja Windows Mobile -alustoilla, joille todellisen Flash-tuen odotetaan saapuvan ensimmäisenä. Tällä kertaa Ludwigin käsissä on aivan uunituore Google Nexus One, jota käytetään Flash 10.1:n esittelyyn Android-käyttöjärjestelmällä. Googlen luotsaamalle mobiilialustalle tuki saapuu tämän vuoden aikana.

Androidin, Windows Mobilen ja WebOS:n lisäksi täydellinen Flash on tulossa myös Nokian suosimalle Symbianille ja kanadalaisen RIM:n BlackBerry-puhelimille. Merkittävimmistä alustoista Flash-tekniikan osalta on tällä hetkellä ulkona Apple, joka on tähän asti karttanut kyseistä teknologiaa iPhone-puhelimessaan. Tulevaisuus näyttää, muuttuuko Applen asenne tekniikkaa kohtaan kilpailijoiden saadessa sen omiin laitteisiinsa.

Adobe on kehunut huomioineensa mobiiliversiossa matkapuhelinten rajallisen akkukeston ja resurssien määrän. Yhtiössä on työskennelty erilaisten optimointitoimien kanssa, joilla erityisesti akun kulutusta on pyritty minimoimaan. Merkittävä edistysaskel on myös Flash 10.1:n kyky hyödyntää puhelimen erillistä grafiikkayksikköä, joka vaikuttaa positiivisesti sekä jouhevuuteen että akun kestoon.

Lähde: Engadget