älypuhelin

Puolet saksalaisista haluaa puhelimeltaan ainoastaan puhe- ja tekstiviestiominaisuuksia

MobiiliBlogin vakiolukijoista kovinkaan moni ei varmaankaan käytä matkapuhelintaan vain puhumiseen ja tekstiviestien kirjoitteluun. Nykypuhelimella kun pystyy tekemään paljon muutakin, kuten kuuntelemaan musiikkia, surffaamaan netissä ja lukemaan sähköpostia. On kuitenkin yllättävää, kuinka moni haluaa puhelimeltaan ainoastaan aivan perusominaisuuksia, joita ovat puhuminen ja tekstiviestittely.

Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan puolet saksalaisista matkapuhelinkäyttäjistä ei kaipaa puhelimeltaan perusominaisuuksia enempää. Heille riittää, että puhelimella pystyy puhumaan ja lähettämään tekstiviestejä.

Toinen puolikas käyttäjäkunnasta hakee kuitenkin matkapuhelimeltaan enemmän. Niin sanotut edistyneemmät käyttäjät haluavat puhelimeltaan hyvin erilaisia ominaisuuksia. Osa haluaa viihdeominaisuuksia ja toiset käyttävät puhelintaan töissä. Sitten on käyttäjiä, jotka ovat avoimia uusille ominaisuuksille ja haluavat kokeilla uutta.

Peruskäyttäjien osuuden voisi tulevaisuudessa kuvitella laskevan. Älypuhelimia myydään nimittäin koko ajan enemmän. Niiden menekki kasvoi jopa alkuvuonna, vaikka kännyköiden kokonaismyynti laski. On siis selvää, että yhä useammat haluavat matkapuhelimeltaan myös niin sanottuja älypuhelinominaisuuksia.

Lähde: DigiToday