Android 1.6

Google toi ääniohjaavan navigoinnin myös Android 1.6:lle

Google Maps Navigation

Muutama viikko takaperin hakukonejätti Google astui navigointiyhtiöiden varpaiden päälle esittelemällä Google Maps Navigation -sovelluksen, joka oli tuolloin saatavilla ainoastaan tuoreelle Android 2.0:lle. Nyt yhtiö ilmoittaa virallisessa blogissaan laajentaneensa vielä testivaiheessa olevan navigointisovelluksen saatavuuden myös Android 1.6 -pohjaisille puhelimille, jonka ansiosta sen ympärille saadaan suurempi määrä testaajia. Suomessa sovelluksesta ei edelleenkään päästä nauttimaan, sillä Maps Navigation toimii tässä vaiheessa ainoastaan Yhdysvalloissa.

Google painottaa uuden sovelluksensa osalta erityisesti helppokäyttöisyyttä ja jatkuvaa yhteyttä verkkoon, jolla varmistetaan se, että käyttäjän saatavilla on aina kaikkein ajankohtaisin informaatio. Google Maps Navigationin varsinaisia toimintoja ovat käännös käännökseltä ohjaava navigointi ääniopastuksella, liikennetiedot, äänihaku sekä satelliitti- ja katunäkymät. Ohjelman älykkyydestä kertoo kyky vastata luontevasti osoitteiden lisäksi esimerkiksi sellaisiin hakuihin kuin thai-ravintola, jolloin käyttäjä saa eteensä listan lähettyvillä sijaitsevista thai-ruokaa tarjoilevista ravintoloista.

Käyttäjien harmiksi Android 1.6:lle tarjolla olevasta sovelluksesta on jouduttu hieman karsimaan ominaisuuksia. Yhtiö kertoo, että muun muassa äänihakua ei ole mahdollista hyödyntää vanhemmalla versiolla.

Google Maps Navigationin kehitystä on mielenkiintoista seurata tulevaisuudessa. Yhtiön nykyinen Maps-sovellus on saatavilla oikeastaan kaikille merkittäville mobiilialustoille ja se löytyykin useista älypuhelimista esiladattuna. Kiintoisaa onkin nähdä, tuodaanko uusi karttaohjelmisto myös muille alustoille vai jääkö se ainoastaan Android-käyttäjien herkuksi.

Lähde: Google Mobile Blog