Android 1.5 SDK

Android 1.5 ”Cupcake” -päivitys lähenee

Android 1.5 Cupcake

Google Android -käyttöjärjestelmän seuraavaa suurta päivitystä on odotettu jo varsin pitkään. Nimellä Cupcake ja versionumerolla 1.5 tunnetun päivityksen tuomista uudistuksista on nähty jo muun muassa video ja kuvakaappauksia. Nyt päivityksen saapuminen on kuitenkin astetta lähempänä, sillä käyttöjärjestelmän kehittämisestä huolehtiva Open Handset Alliance on julkaissut Android 1.5:n kehitystyökalusta kehittäjille suunnatun esiversion.

Google Android 1.5 tuo edeltäjäänsä verrattuna mukanaan pitkän listan uudistuksia, joista tärkeimmät ovat luultavasti virtuaalinäppäimistö, Stereo Bluetooth A2DP -tuki, kopio-liitä-ominaisuus selaimessa, nopeammin käynnistyvä kamera ja videokuvaustuki. Pinnan alla on myös tapahtunut parannuksia. Mukana on uusi Linux kernel (2.6.27) ja viimeisimmät versiot Webkit-selainmoottorista ja Squirrelfish Javascript -moottorista.

Kehittäjille tullaan julkaisemaan seuraavien viikkojen aikana useita artikkeleita, joiden tarkoituksena on helpottaa valmistautumista uuteen versioon.

Lopullisen version Android 1.5 SDK -kehittäjätyökalusta pitäisi saapua saataville tämän kuun lopussa. Tietojen mukaan Cupcake-päivitys tulee puhelimiin viimeistään viimeisen neljänneksen aikana.

Lähde: Android Developers