Apple Watch

Apple Watchin hinta laski 379 euroon

Julkistaessaan kuluneella viikolla iPhone SE:n ja 9,7 tuuman iPad Pron, ilmoitti Apple samalla laskevansa suoraan markkinoiden myydyimmäksi älykelloksi nousseen Apple Watchin hintaa Yhdysvalloissa 299 dollariin. Kyseessä on siis alumiininen Apple Watch Sport, jonka hinta Suomessa tippui edullisimillaan 379 euroon. Aikaisemmin kellon hinta oli 429 euroa. Uusi 379 euron hinta koskee 38 millimetrin varianttia, mutta myös kookkaamman 42 millimetrin Apple Watchin hintaa laskettiin 50 eurolla ja sen saa nyt itselleen Sport- tai nailonrannekkeella 429 eurolla.

Analyytikko: Apple toimitti 12 miljoonaa Apple Watchia vuonna 2015

Analyytikkoyhtiö Canalysin mukaan Apple hallitsi älykellomarkkinoita vuonna 2015. Tätä voidaan pitää kovana suorituksensa, sillä yhtiön ensimmäinen älykello, Apple Watch, saapui ensimmäisille markkinoille kevätkesällä. Esimerkiksi Suomeen Apple Watch saapui vasta lokakuussa, joten kellon saatavuus on ollut ensimmäisen vuoden aikana hyvin rajallista. Siitäkin huolimatta Apple Watch otti markkinat hallintaansa, ainakin Canalysin mukaan. Analyytikkofirman mukaan yhtiö toimitti markkinoille vuoden 2015 aikana peräti 12 miljoonaa Apple Watch -kelloa. Tämä kattaa Canalysin laskelmien mukaan kaksi kolmasosaa koko markkinasegmentistä.

Applen perässä on liuta tuttuja nimiä. Toisena tulee Samsung, kolmantena Pebble ja neljäntenä Huawei. Mielenkiintoista on, että pieni ja muista valmistajista hyvin erilaisella konseptilla toimiva Pebble on edelleen pelissä mukana, eivätkä suuret nimet ole kyenneet tiputtamaan sitä pois. Näkisin tämän henkilökohtaisesti hyvänä asiana, sillä Pebble lisää markkinoiden tarjontaa.

Testissä Apple Watch, Osa 2 – watchOS 2.0, peruskäyttö ja sovellukset

Testimme Apple Watch -älykellosta siirtyy toiseen osaan. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä (Testissä Apple Watch, Osa 1 – tekniikka ja rakenne) ja siinä pureuduimme tavallista syvällisemme Applen monimutkaiseen ja kellolle kustomoituun S1-järjestelmäpiiriin sekä itse laitteen rakenteeseen. Nyt käsittelyyn on aika ottaa ohjelmisto, eli watchOS. Itse asiassa onkin hyvä, että testaamme Apple Watchin vasta tässä vaiheessa, sillä ensimmäisellä ohjelmistoversiolla kello oli melkoinen raakile. Apple toimikin tavallista nopeammin ja julkaisi ensimmäisen merkittävän ohjelmistopäivityksen kellolleen 21. syyskuuta watchOS 2.0:n muodossa. Se toi merkittäviä uudistuksia ja parannuksia Apple älykellolle ja avasi täysin uusia ovia sovelluskehittäjille ohjelmien ja pelien kehittämiseen Apple Watchille. Monet ovatkin kommentoineet, että tällä softalla Apple Watch olisi alun perinkin pitänyt julkistaa, joka kertonee päivityksen merkityksestä.

12 vinkkiä Apple Watchin käyttöön

Apple Watch on ”nuoreksi” laitteeksi jo hyvin monipuolinen ja sisältää paljon toimintoja. Sille on saatavilla useita sovelluksia, kuten Twitter, Facebook Messenger, Skype, Shazam, Ilta-Sanomat sekä Clear. Perusominaisuuksiin kuuluvat muun muassa mahdollisuus käyttää kelloa kameran etsimenä, puheluihin vastaaminen ja soittaminen, viestit, sähköposti, sää, sekuntikello ja laajat toiminnot omien urheilusuorituksien seuraamiseen. Monipuolisuutensa ansiosta kaikkia ominaisuuksia ei välttämättä edes huomaa, joten tähän artikkeliin olenkin koonnut listan vinkkejä, joiden avulla omasta Apple Watchista saa irti entistäkin enemmän.

Testissä Apple Watch, Osa 1 – tekniikka ja rakenne

Apple Watch -älykello saapui kuin saapuikin Suomeen, toisin kuin ensimmäisen sukupolven iPhone aikanaan. Se esiteltiin maailmalle viime vuoden syyskuussa suurien hehkutuksien saattelemana. Applen toimitusjohtaja Tim Cook tituleerasi vuoden 2015 keväällä ensimmäisille markkinoille saapuneen älykellon henkilökohtaisimmaksi tuotteeksi, jonka Apple on koskaan tehnyt. Tällä Cook viittasi muun muassa siihen, että kellosta on saatavilla useita eri versioita. Käyttäjä voi esimerkiksi valita kellon rungon materiaaliksi alumiinin tai teräksen ja muokata ilmettä laajalla valikoimalla erilaisia hihnoja. Näiden lisäksi Apple päätti kohahduttaa maailmaa lanseeraamalla tavallisten luksuskellojen hintatasolle nousevan Apple Watch Editionin. Siinä runko on joko ruusu- tai keltakultaa ja lähtöhinta huimat 11 300 euroa.

Suomessa Apple Watch saapui myyntiin 9. lokakuuta. Edullisimmillaan sen saa ranteeseensa Apple Watch Sport -versiona 429 eurolla. Keskimmäinen malli, eli Apple Watch, irtoaa puolestaan 679 eurolla. Eri mallien eroihin perehdymme hieman tarkemmin kellon rakennetta käsittelevässä osiossa.

Tällä kertaa testi on jaettu useampaan osaan, sillä päätin käydä Apple Watchia läpi hieman tarkemmin. Tämä siksi, että kyseessä on Applen ensimmäinen älykello, joka on lisäksi rakennettu hyvin erilaiseksi kilpailijoihin nähden. Tämä koskee niin hintaa, materiaaleja sekä käyttökokemusta. Kaikki on uutta ja niinpä haluan paneutua kelloon tarkemmin, sillä tällä hetkellä tuntuu, etteivät kuluttajat oikein tiedä millainen Apple Watch on, mihin se kykenee ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Tämä artikkelisarja pyrkii avaamaan Apple-kellon ominaisuuksia pureutumalla tekniikkaan, rakenteeseen, käyttökokemukseen ja ohjelmiston ominaisuuksiin. Ensimmäinen osa on pyhitetty tekniikalle ja rakenteelle.

Apple Watch -kello Suomeen lokakuussa 429 euron hintaan

Elektroniikka- ja ohjelmistovalmistaja Applen ensimmäinen älykello on saapumassa Suomen markkinoille. Apple Watchin saatavuus laajenee 9. lokakuuta Suomeen, Belgiaan, Norjaan, Luxemburgiin sekä Puolaan. Ensimmäisille markkinoille se saapui jo huhtikuun lopulla, joten Suomeen se rantautuu lähes viisi kuukautta myöhemmin.

Suomessa Applen älykellon saa itselleen edullisimmillaan 429 eurolla. Sillä saa ranteeseen 38 millimetrin Apple Watch Sport -mallin. Jos mielii suurempaa 42 millimetrin versiota, joutuu siitä pulittamaan 479 euroa. Apple Watch on siis selvästi kilpailijoitaan kalliimpi.

Kallein Suomessa myytävä malli on 38 millimetrin Apple Watch Edition, joka on valmistettu 18 karaatin keltakullasta ja sisältää kirkkaanpunaisen rannekkeen. Hintaa kyseisellä variantilla sekä saman kokoluokan 18 karaatin ruusukullasta valmistetulla kellolla on 18 500 euroa. Edullisimmillaan kultaisen Apple Watch Edition -kellon saa itselleen 11 300 eurolla.

Fitbit ja Apple älyrannekkeiden ja -kellojen suurimmat valmistajat

Hyvänä ja luotettavana tutkimusyhtiönä tunnettu IDC on julkaissut laskelmiaan puettavan teknologian saralta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis älyrannekkeita ja -kelloja, jotka kasvattavat kovasti suosiotaan kuluttajien keskuudessa. Vielä kyseinen markkinasegmentti on kokonaisuudessaan varsin pieni, mutta eri valmistajien panostukset tähän tuotekategoriaan kertoo uskosta vahvaan ja nopeaan kasvuun. Itse asiassa kasvu on jo kovaa, sillä IDC kertoo markkinoiden kasvaneen toisella neljänneksellä vuodentakaisesta 223,2 prosentilla.

Ketkä markkinoita tällä hetkellä hallitsevat? IDC:n laskelmien mukaan Fitbit, Apple ja Xiaomi, jotka toimittivat järjestyksessään huhti-kesäkuussa laitteita 4,4, 3,6 ja 3,1 miljoonaa kappaletta. Apple ja Xiaomi ovat kyenneet nopeasti vakiinnuttamaan asemansa markkina-alueella, jossa ne eivät edes olleet vielä vuosi sitten (Q2/2014) mukana. Fitbitillä menee myös hyvin. Sen myynti kasvoi vuodentakaisesta 158,8 prosenttia.

Strategy Analytics: Apple Watch nappasi 75 prosentin markkinaosuuden

Huhtikuussa ensimmäisille markkinoille saapuneen Apple Watchin menestyksestä ja myyntiluvuista on liikkunut maailmalla paljon erilaisia arvioita. Edes Apple itse ei suostunut paljastamaan tarkkoja lukuja toisen vuosineljänneksen tuloskatsauksessaan, vaan tyytyi kategorioimaan sen samaan ryhmään Apple TV:n, Beats Electronicsin sekä iPodin kanssa, ilmoittaen vain kyseisen kategorian liikevaihdon, joka nousi vuodentakaisesta noin 0,9 miljardilla dollarilla.

Nyt myyntiluvuista saadaan jonkinlainen arvio, kun varsin luotettavana lähteenä tunnettu Strategy Analytics on koonnut yhteen statistiikkaa älykelloista toisen vuosineljänneksen osalta. Markkinasegmentti kasvaa hurjaa vauhtia, sillä vuodentakaiseen nähden laitteita toimitettiin markkinoille huhti-kesäkuussa peräti 457 prosenttia enemmän. Kaikkiaan älykelloja toimitettiin kyseisellä jaksolla 5,3 miljoonaa kappaletta.

watchOS 2.0 tuo Apple Watch -älykelloon paremman sovellustuen

Ensimmäisillä markkinoilla noin pari kuukautta sitten myyntiin saapunut Apple Watch saa jo syksyllä käyttöjärjestelmäänsä ensimmäisen merkittävän päivityksen. Apple tuo kellolleen nimittäin watchOS 2.0 -päivityksen, jonka tärkeimpänä antina voidaan pitää tukea kolmansien osapuolien sovelluksille.

Apple esitteli watchOS 2.0 -päivitystä tällä viikolla WWDC 2015 -kehittäjätapahtumassa, jossa julkistettiin myös iOS 9 -käyttöjärjestelmä. Päivityksen myötä kehittäjät voivat rakentaa sovelluksia, jotka toimiva suoraan kellossa. Nykyiseltään kolmansin osapuolien sovellukset toimivat iPhonessa, mutta watchOS 2.0 siirtää ne kokonaan kelloon. Samalla kehittäjät pääsevät käsiksi kellon ominaisuuksiin, kuten kiihtyvyysanturiin, mikrofoniin ja digitaaliseen nuppiin. Näin ollen watchOS 2.0 on tärkeä päivitys, joka tulee varmasti nostamaan Apple Watch -kellon kiinnostusta markkinoilla.