Asus

Asusin suunnitelmissa: 3D-tabletti, Android- ja MeeGo-kannettavia sekä WP7-puhelimia

Asusin alkuvuodesta esittelemät tablet-koneet.

Taiwanilaisen elektroniikkajätti Asusin tulevaisuuden suunnitelmat ovat mielenkiintoista kuultavaa. Yhtiön toimitusjohtaja Jerry Shen valotti elektroniikkajätin tulevaisuutta CeBIT-messuilla maaliskuun alussa, kertoen lehdistölle muun muassa Asusin tavoittelevan toiseksi suurimman tablet-valmistajan valtikkaa vuoden 2012 aikana.

Tablettien osalta valmistajan suunnitelmat ovat kovia. Toimitusjohtaja kertoi tulevaisuudessa Asusilta nähtävien tablettien ominaisuuksiin kuuluvan muun muassa 3D-näyttö, neliydinsuoritin ja SSD-levy. Tarkempia tietoja Shen ei suostunut paljastamaan, mutta selkeästi Asusin tavoitteena on taistella kilpailijoita vastaan houkuttelevalla raudalla. Oletettavasti merkittävin osa yhtiön tableteista tulee perustumaan Androidiin.

Edulliseen hintaluokkaan sijoittuvat miniläppärit valmistaja aikoo varustaa Android- ja MeeGo-alustoilla, kertoi Shen. Microsoftin Windows Phone 7:llä on myös osansa Asusin mallistossa, mutta vasta vuonna 2012. Silloin nähdään valmistajan ensimmäiset Windows Phone 7 -puhelimet.

Lähde: BGR

Asus esitteli kolme Honeycomb-tablettia

Taiwanilainen elektroniikkayritys Asus on esitellyt markkinoille kolme Android Honeycomb -pohjaista tablettia: Eee Pad MeMO, Eee Pad Transformer ja Eee Pad Slider. Ne saapuvat kauppoihin kevään ja kesän aikana.

Kolmikon pienin on seitsemän tuuman kosketusnäyttöön luottava Eee Pad MeMO. Sen sisuksissa hyrrää Qualcommin 1,2 gigahertsin 8260 Snapdragon -tuplaydinsuoritin. Sen muita ominaisuuksia ovat viiden megapikselin kamera, 1,2 megapikselin web-kamera, LED-salama ja kapasitiiviselle näytölle suunnattu stylus-kynä muistiinpanojen laatimista varten. Kosketusnäyttö yltää 1024 x 600 pikselin tarkkuuteen.

Mallistosta Eee Pad Transformer ja Eee Pad Slider tarjoavat 10,1 tuuman IPS-tekniikkaan luottavan kosketusnäytön (1280 x 800 pikseliä) sekä NVIDIA:n Tegra 2 -piirisarjan, joka sisältää muun muassa tuplaydinsuorittimen. Molemmat sisältävät lisäksi viiden megapikselin kameran LED-salamalla ja 1,2 megapikselin web-kameran. Eee Pad Sliderin erikoisuuksiin kuuluu fyysinen QWERTY-näppäimistö, joka tekee kirjoittamisesta nopeampaa. Eee Pad Transformer tukee erillistä telakointiasemaa, johon voidaan liittää näppäimistö.

Ikävä kyllä taiwanilaisvalmistaja ei paljastanut laitteidensa yhteysominaisuuksia. Luontevaa on olettaa, että kaikki tarjoavat vähintäänkin WiFi-yhteyden. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, löytyykö osasta tai mahdollisesti kaikista myös puhelinverkkoyhteydet.

Itse Honeycomb-alustan ominaisuuksista kuullaan varmastikin pian tarkemmin. Sen virallista julkistusta kun odotellaan edelleen.

Lähteet BGR & Engadget

Garmin ja Asus uudenlaiseen yhteistyöhön matkapuhelimissa

Taiwanilainen Asus ja amerikkalainen Garmin kuppaavat huonosti markkinoilla menestyneen Garmin-Asus-brändin, jonka alaisuudessa yhtiöt ovat myyneet navigointiin keskittyviä matkapuhelimia. Yhtiöt eivät kuitenkaan hylkää kumppanuutta kokonaan, sillä jatkossa luvassa on Asusin brändiä kantavia puhelimia, joista löytyy Garminin navigointiohjelmisto.

Garmin ja Asus aloittivat yhteistyön matkapuhelinmarkkinoilla vuoden 2009 alussa. Tuolloin esitelty Garmin-Asus-konsepti on osoittautunut pettymykseksi, joten Asus siirtyy käyttämään matkapuhelimissaan omaa tuotemerkkiä. Asusin tulevat Android-puhelimet sisältävät Garminin navigointiohjelmiston, jolla pyritään luomaan pesäeroa kilpailijoihin. Asusilla on yksinoikeus Garminin ohjelmistoon parin vuoden ajan.

Taiwanilaiselle Garminille muutos merkitsee positiivista vaikutusta tulokseen. Tappiollinen älypuhelinosasto on vaikeuttanut valmistajan taivalta markkinoilla.

Tulevaisuudessa Garminin osaamista saatetaan nähdä myös muiden valmistajien Android-puhelimissa. Ei ole myöskään mahdoton ajatus, että yhtiö laajentaisi toimintaansa muiden mobiilialustojen ympärille.

Lähde: Reuters

Samsungin ja Asusin tulevat WP7-puhelimet levisivät verkkoon

Elektroniikkayhtiö LG ehätti ensimmäisenä valmistajana julkistamaan Windows Phone 7 -puhelimensa, mutta esimerkiksi Samsungin virallistusta odotetaan edelleen. Korealaisjättien lisäksi Microsoftin uuden sukupolven mobiilialustaa on tukemassa HTC sekä tuoreiden tietojen perusteella myös Asus.

Yllä esiintyvässä kuvassa nähtävä puhelin muistuttaa erittäin paljon elokuussa nähtyä Windows Phone 7 -puhelinta, jonka nimeä ei tuolloin tiedetty. Nyt laitteen viralliseksi mallimerkinnäksi on vahvistumassa GT-i8700. Puhelimen ominaisuuksista tiedetään ainoastaan se, että sisäistä tallennustilaa löytyy kahdeksan gigatavua sekä mukana on kamera LED-salamalla.

Toisena uutena Windows Phone 7 -laitteena verkkoon on levinnyt Asusin prototyyppi. Tässä vaiheessa on epäselvää, kuinka lähellä lopullista myyntituotetta Asusin puhelin on. Laitetta pääsee ihmettelemään videolla juttumme lopussa.

Asus julkaisi P835-kosketusnäyttöpuhelimen

Asus P835

Garmin-Asus-yhteistyöstä huolimatta Asus jatkaa puhelinten julkistamista myös oman brändin alaisuudessa. Uusin tulokas Asusen Windows Mobile -mallistoon on P835-kosketusnäyttöpuhelin, joka yhtiön sanojen mukaan tarjoaa mainiot ominaisuudet Internetin selaamiseen ja multimedian katseluun. Puhelin on suunnattu bisnesskäyttöön ja sen keskeisiä ominaisuuksia ovat HSDPA ja 3.5 tuuman kosketusnäyttö, joka tarjoaa 800 x 480 pikselin tarkkuuden.

Uutukaisesta löytyy Microsoft Windows Mobile 6.1 Professional -käyttöjärjestelmä, jonka päällä pyörii yhtiön oma Glide-käyttöliittymä.

Puhelimen mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus vaihtaa kirjoitustapaa kahden erilaisen virtuaalinäppäimistön välillä oman käyttötarpeen mukaan. Mukana on 12 näppäintä käsittävä niin sanottu puolikasnäppäimistö ja kokonainen QWERTY-näppäimistö.

Asus P835 -kosketusnäyttöpuhelimen muita ominaisuuksia ovat WLAN, neljän gigatavun sisäinen muisti, microSDHC-muistikorttipaikka, A-GPS, Bluetooth ja viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera.

Puhelimelta löytyy kokoa 115 x 59 x 13.8 millimetriä ja se painaa 148 grammaa.

Yhtiö ei paljastanut vielä, milloin puhelin tulee myyntiin ja paljonko se tulee maksamaan.

Lähde: Asus