BlackBerry Storm 2

Vielä julkaisematon BlackBerry Storm 2 videoesittelyssä

Uutisoimme viime viikolla uudesta BlackBerry Storm 2 -kosketusnäyttöpuhelimesta, josta oli levinnyt verkkoon kuva ja tietoa sen teknisistä ominaisuuksista. Nyt puhelimesta on nähtävillä myös video, jossa CrackBerry-verkkosivuston Kevin Michaluk esittelee tulevan uutuusmallin esiversiota.

Videosta käy ilmi muutama mielenkiintoinen seikka, jotka poikkeavat aikaisemmin nettiin levinneistä tiedoista. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että Storm 2:ssa ei sittenkään ole WiFi-yhteyttä. Michaluk huomauttaa, että tilanne saattaa muuttua myyntiversioon mennessä, mutta joka tapauksessa esiversiossa kyseistä ominaisuutta ei ollut. Toinen mielenkiintoinen huomio koskee niin sanottua klikattavaa näyttöä, jonka arveltiin poistuneen uuden mallin myötä. Näin ei kuitenkaan videon perusteella ole, mutta Michalukin mukaan tekniikka toimii edeltäjäänsä paremmin.

Aiempiin tietoihin perustuen BlackBerry Storm 2:sta pitäisi löytyä ainakin CDMA, nelitaajuus-GSM, HSDPA ja 3,2 megapikselin kamera.

Lähde: UnwiredView ja CrackBerry

BlackBerry Storm 2:n ominaisuudet vuotivat nettiin

BlackBerry Storm 2

Research In Motionin BlackBerry-sarjan ensimmäinen kosketusnäyttöpuhelin Storm on saamassa huhun mukaan jatkoa tämän vuoden aikana seuraajan muodossa. Uutuusmallin, joka tunnetaan mallinimillä Storm 2 ja 9550, kerrotaan jättävän taakseen edeltäjästään tutun ”klikattavan” kosketusnäytön ja siirtyvän hipaisulla toimivaan kapasitiiviseen kosketusnäyttötekniikkaan.

Huhun mukaan uuden kosketusnäytön lisäksi Storm 2:sta tulee löytymään CDMA, nelitaajuus-GSM, HSDPA, 3,2 megapikselin kamera, WiFi ja BlackBerry OS 5.0. Näytön tarkkuudeksi arvellaan 360 x 480 pikseliä.

RIM:n BlackBerry-mallisto on erittäin suosittu Yhdysvalloissa ja niitä käytetään erityisen paljon yrityksissä. Suomeen BlackBerry ei ole virallisesti vielä rantautunut, mutta Verkkokauppa.com on myynyt Bold-mallia jo tämän vuoden alusta lähtien. Nähtäväksi jää, tuleeko BlackBerry koskaan saapumaan laajamittaisesti tänne Pohjolaan.

Lähde: The Boy Genius Report

Tältä näyttää BlackBerry Storm 2 -kosketusnäyttöpuhelin

[viddler id=e562d97&w=437&h=288]

Research In Motion -yhtiön ensimmäinen kosketusnäyttöpuhelin Storm on saamassa jatkoa seuraajan muodossa, selviää yllä olevasta videosta. Uutuus kulkee huhuissa nimellä BlackBerry Storm 2 ja se on ulkoisesti lähes identtinen edeltäjänsä kanssa. Pieniä muutoksia on toki tehty, kuten esimerkiksi alareunan näppäimet on muutettu toimimaan hipaisu menetelmällä.

Uutukaisen ominaisuuksista ei tiedetä vielä paljoakaan. Videon perusteella Storm 2:sta löytyy ainakin 3,2 megapikselin kamera ja sen näyttö vaikuttaisi olevan samaa kokoluokkaa edeltäjänsä kanssa. Mukana huhutaan olevan myös tuki WiFi-yhteydelle.

BlackBerry Storm 2 -mallin hinta ja myyntiintuloaika ovat vielä pimennossa.

Lähde: IntoMobile