BlackBerry Torch

RIM esitteli uuteen alustaansa pohjautuvan BlackBerry Torch -puhelimen

Kanadalainen RIM tuo markkinoille uuteen BlackBerry 6 OS -alustaan pohjautuvan puhelimen, josta löytyy kosketusnäyttö ja alhaalta esiin liukuva QWERTY-näppäimistö. Puhelin tottelee nimeä BlackBerry Torch, mutta tunnetaan myös mallimerkinnällä 9800.

BlackBerry Torch on varustettu yhtiön mobiilialustan uudella kuutosversiolla, jota kanadalaisvalmistaja on demonnut videolla ennakkoon jo pariinkin kertaan. Sen uudistuksiin kuuluvat muun muassa laaja tuki sosiaalisille palveluille, parempi verkkoselain ja koko sisällön kattava hakutoiminto. Muutoksia on kokenut niin ikään käyttöliittymä ja esimerkiksi kotinäkymä on uusittu kokonaan.

Itse laitteen ominaisuuksiin lukeutuvat 3G-yhteydet, WiFi b/g/n, Bluetooth 2.1, GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka, viiden megapikselin kamera jatkuvalla automaattitarkennuksella, salamavalo ja 3,2 tuuman kosketusnäyttö (480 x 360). Mukana on lisäksi neljän gigatavun verran sisäistä tallennustilaa ja 512 MB:tä sekä ROM- että RAM-muistia.