Cydia Store

Epäviralliset ohjelmistokaupat valtaavat iPhonen

Apple iPhone 3G

Applen iPhonelle on ollut tarjolla jo pitkään epävirallisia sovelluksia, joihin on päässyt käsiksi jailbreikkaamalla puhelimen. App Store on kuitenkin tähän asti ollut ainoa ohjelmistokauppa, joka iPhonelle on ollut tarjolla. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun epäviralliset sovelluskaupat ovat valtaamassa Applen älypuhelimen.

Wall Street Journalin mukaan suunnitteilla on ainakin kolme epävirallista ohjelmistokauppaa, joista kaikki keskittyvät hieman erilaiseen yleisöön. Cydia Store on yksi kolmesta yrittäjästä ja sen suunnitelmissa on myydä jopa satoja sovelluksia iPhonelle, joita App Storesta ei löydy. Toinen kauppa on nimeltään Rock Your Phone for iPhone ja kolmas, vielä nimetön sovelluskauppa, tulee keskittymään aikuisviihteeseen.

Epävirallisten ohjelmistokauppojen tavoitteena on selvästi haastaa viime vuoden heinäkuussa avattu App Store, jonka suosio on ollut ilmiömäistä. Palvelusta löytyy jo yli 20 000 sovellusta ja sen kautta on tehty jo yli 500 miljoonaa latausta.

Tulevaisuudessa hylkäys App Storesta ei välttämättä ole enää niin kova isku kehittäjälle, koska tarjolla on myös muitakin ohjelmistokauppoja, joiden kautta tuotostaan voi levittää helposti. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, miten Apple tulee reagoimaan epävirallisiin sovelluskauppoihin, varsinkin jos ne nousevat suosioon. Ehkäpä yhtiössä tullaan höllentämään App Storen ehtoja? Se olisi helppo ja yksinkertainen keino ”tappaa” muut yrittäjät.