Elisa

Sisällä (kotona) huono 4G-kuuluvuus? Tällä vinkillä katkeilevat puhelut ovat menneisyyttä!

Hyppää tiivistelmään: TL;DR – Kytke Wi-Fi-puhelut päälle

Katkeilevatko puhelut kotona? Joudutko raahautumaan ikkunan viereen, jotta puhelut eivät katkea? Jos vastasit kyllä, kannattaa jatkaa lukemista, sillä hyvin pienellä muutoksella puhelimen asetuksiin koko ongelma voi olla historiaa.

Miksi puhelut katkeilevat monien kodeissa? Tämä johtuu talojen rakenteista. Erityisesti vanhemmissa rakennuksissa saattaa tätä ongelmaa esiintyä uusia enemmän, mutta olipa kotisi rakennettu 1980- tai 2010-luvulla, saatat kärsiä silti tästä ikävästä ongelmasta. Osa saattaa päätyä jopa vaihtamaan liittymää, mutta huomaa ettei se auta ongelmaan.

OnePlus 3 jo tilattavissa Elisa Saunalahti -verkkokaupasta

Toissapäivänä julkistettu OnePlus 3 on saapunut ennakkotilattavaksi kotimaisen Elisan Saunalahti-verkkokauppaan. Hintaa laitteella on 399 euroa, eli täsmälleen saman verran kuin kiinalaisvalmistajan omassa verkkokaupassa. Elisalla toimitukset lähtevät pyörimään viikolla 26, eli 27.6 – 3.7.2016. Teleoperaattori Elisa solmi hiljattain ensimmäisenä jälleenmyyjänä Euroopassa yhteistyösopimuksen älypuhelimia valmistaman OnePlussan kanssa ja on ainoa, joka saa kiinalaisvalmistajan kolmannen sukupolven lippulaivapuhelimen heti laitteen julkistuksen jälkeen.

Elisa on loistava kumppani; ja olemme iloisia saadessamme tuoda OnePlus 3:n yhteistyössä Elisan kanssa faneillemme Suomessa”, kommentoi yhtiöiden välistä yhteistyötä OnePlussan Euroopan liiketoiminnan kehitysjohtaja Juha Rytkönen.

Elisa toi OnePlus 2 ja X-älypuhelimet myyntiin Suomessa

Teleoperaattori Elisa on tuonut kiinalaisen vuonna 2013 perustetun älypuhelimia valmistavan OnePlus-yhtiön tuotteet myyntiin Suomessa. Kiinalaisvalmistajan tuotteita pystyi pitkään ostamaan ainoastaan niihin oikeutetuilla kutsuilla, joka oli strateginen ratkaisu. Sillä pyrittiin minimoimaan riskit ja estämään se, että varastoihin päätyisi ”lepäämään” kasa tuotteita, joille ei lopulta löytyisikään ostajia. Kuluneen vuoden aikana yhtiö on pyristellyt hyvin eroon kutsusysteemistään ja niinpä valmistajan tuoreimmat älypuhelimet, OnPlus 2 sekä OnePlus X, ovat vapaasti kaikkien ostettavissa kiinalaisvalmistajan omasta verkkokaupasta.

Nyt OnePlussan älypuhelimien saatavuus ja hankinta erityisesti Suomessa helpottuu, kun sekä OnePlus 2 että OnePlus X saapuivat ostettavaksi jokaiseen teleyhtiön myyntikanavaan, eli kivijalkamyymälöihin, verkkokauppaa sekä asiakaspalveluun. Kyseessä on siinä mielessä merkittävä asia, sillä Euroopan tasolla Elisa on ensimmäinen jälleenmyyjä, joka kiinalaisvalmistajan laitteet valikoimiinsa sai.

Olemme iloisia voidessamme tuoda OnePlus-puhelimet ensimmäisenä Euroopassa myyntiin Elisan asiakkaille”, kertoo puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta.

Kiinnostaako HTC One? Laite huomenna esillä Elisa Studiolla

Teleoperaattori Elisa lyö markkinointikoneiston uuden HTC One -lippulaivan osalta käyntiin heti täydellä teholla. Elisa on solminut suomalaisoperaattoreista yksinoikeuden taiwanilaisvalmistajan uutuuteen, joka saapuu Pohjolassa myyntiin maaliskuun lopussa. Elisa on ilmoittanut sen hinnaksi 649 euroa.

Innokkaimmilla asiakkailla on nyt mahdollisuus tutustua HTC Oneen ennakkoon. Elisa nimittäin esittelee puhelinta huomenna Elisa Studiossa, joka sijaitsee Helsingin Lasipalatsissa. Uutuuden toimintoja ovat demoamassa HTC:n omat edustajat. Laite on nähtävissä Elisa Studiossa perjantaina kello 13-15.

HTC One edustaa monella tapaa seuraavan sukupolven älypuhelinta. Siinä on full hd -kosketusnäyttö, uusi Snapdragon 600 -piirisarja ja hehkutettu UltraPixel-kamera, jonka HTC kehuu olevan kilpailijoitaan selvästi valovoimaisempi.

Lähde: Elisa Studio

Elisalla kotimaan operaattoreista yksinoikeus HTC Oneen

Eilen julkistettu HTC One tulee myyntiin kotimaisista operaattoreista ainoastaan Elisalla, joka on solminut uutukaiseen yksinoikeuden. Laitteen toimitukset käynnistyvät maaliskuun lopussa, mutta ennakkotilauksen voi jättää jo tänään Saunalahden verkkokaupassa. Hintaa puhelimella on 649 euroa.

Elisan yksinoikeus koskee ainoastaan operaattoreita, joten vain Saunalahdelle HTC Onen myynti Suomessa ei tule rajoittumaan. Esimerkiksi Verkkokauppa.com on aloittanut uutuuden ennakkotilaukset, mutta hintaa vahvistamatta.

Meillä on ollut pitkän aikaa vahva rooli HTC:n puhelinten tuomisessa ensimmäisenä Suomen markkinaan. Olemme tyytyväisiä saadessamme tuoda HTC Onen yksinoikeudella myyntiin, sillä haluamme tarjota mahdollisimman laajan älypuhelinvalikoiman asiakkaillemme”, kommentoi puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Valkoisena ja mustana myyntiin saapuva HTC One edustaa Android-puhelinten seuraavaa sukupolvea. Siitä löytyy 4,7 tuuman full hd -kosketusnäyttö ja valovoimainen UltraPixel-kamera. Mukana on myös uuden sukupolven mobiilipiirisarja, Qualcomm Snapdragon 600.

Nokia valloitti Elisan ja DNA:n listakärjet tammikuussa, Lumiasta odotetaan hittiä

Teleoperaattorit Elisa ja DNA ovat ilmoittaneet tammikuun myydyimpien puhelintensa listat. Molempien osalta kärkisijaa pitää hallussaan kotimainen Nokia. Elisan listalla kärjessä on Nokia C2-01 ja DNA:lla paalupaikkaa hallitsee Nokia C1-01.

Listojen toinen sija menee molemmilla operaattoreilla edulliselle Android-puhelimelle. Elisan osalta hopealla on kiinalaisen Huawein Ideos X5 ja DNA:lla puolestaan korealaisen Samsungin Galaxy Mini. Listoilla pitkään pyörineet Apple iPhone 4S ja Samsung Galaxy S II jatkavat edelleen suosiota sekä Elisan että DNA:n myymälöissä.

DNA on nostanut tammikuun listalleen myös Nokia Lumia 800 -puhelimen, joka saapui Suomessa myyntiin 1. helmikuuta. Uutuuden ennakkotilaukset oikeuttivat puhelimelle listasijan seitsemän. Hyvästä suosiosta kertoo myös Elisa, jonka mukaan ennakkotilauksia Nokian ensimmäisestä Windows Phone -puhelimesta on tullut tuhansia.

Elisan myydyin puhelin lokakuussa: Nokia N9

Elisa julkaisi lehdistötiedotteessaan listan lokakuun myydyimmistä puhelimista. Nokia on saanut myyntilistan kärkikolmikoksi N9-mallin, C2-mallin ja C6-mallin. Apple myi myös uutta iPhone 4S -malliaan hyvin, yltäen sijalle kuusi. Samsung Galaxy S II on noussut sijalle viisi. HTC:n laitteet ovat pudonneet listalta kokonaan.

iPhone 4 jälleen Elisan myydyin puhelin

Elisan maaliskuun myydyimpien puhelinten lista ei tarjoa ykkössijan osalta suuria yllätyksiä. Paalupaikan on jälleen vallannut Apple iPhone 4, joka on roikkunut kärjessä tai sen tuntumassa jo useita kuukausia. Kakkoseksi on noussut Nokia E7-00, jonka perässä tulee suomalaisvalmistajan toinen Symbian^3-luuri C7-00.

Suurta suosiota ensiesittelystään lähtien nauttinut kiinalaisvalmistaja ZTE:n Blade-malli on notkahtanut myyntitilastoissa sijalle neljä. Niin ikään pitkään tilastoissa notkunut Samsung Galaxy S on pudonnut sijalle 15, vaikka vielä helmikuussa se oli neljänneksi myydyin puhelin. Muilta osin listaa hallitsee pitkälti Nokia, joka valloitti itselleen kaikkiaan yhdeksän sijoitusta.

Henkilöasiakkaat ostavat yhä tasaisesti eri käyttöjärjestelmillä varustettuja puhelimia. On kuitenkin havaittavissa, että kysyntä kohdistuu joko hyvin edullisiin tai arvokkaisiin älypuhelimiin. Keskihintaisten älypuhelinten kysyntä jää vähemmälle”, liiketoimintajohtaja Henri Korpi kertoi.

Uutena tilastona Elisa on julkaissut maaliskuun osalta erillisen listan, jossa on yrityskäyttäjien myydyimmät puhelinmallit. Kyseistä listaa hallitsee edullisen hintaluokan Nokia C2-00.

Kiinalainen ZTE Blade jatkaa Elisan myydyimpänä matkapuhelimena

Teleoperaattori Elisan myydyimpänä matkapuhelimena tammikuussa jatkoi kiinalaisen ZTE-valmistajan Blade-malli, joka valtasi piikkipaikan myös joulukuussa. Kakkospaikalta löytyy Applen iPhone 4, joka tippui joulukuun listalta kokonaan pois saatavuusongelmien vuoksi. Pronssisijan valtasi Desire HD, joka on taiwanilaisen HTC:n Android-malliston lippulaiva.

Kotimaisen Nokian ensimmäinen malli Elisan listalta löytyy sijalta neljä, jonka itselleen valtasi C7. Kaikkiaan Nokian luurit veivät edelleen enemmistön sijoituksista, vaikka aivan kolmen kärkeen ne eivät yltäneetkään.

Älypuhelinten suosio osoittaa, että suomalaiset ovat löytäneet puhelinten sovellukset. Käytetyimpiä sovelluksia ovat Facebookin kaltaiset sosiaalisen median sovellukset, mutta myös kohdennetut sovellukset kuten Elisa Viihteen uusi sovellus on otettu hyvin vastaan”, Henri Korpi Elisalta kertoi.

Korealaisen Samsungin Galaxy S sinnittelee Elisan listalla edelleen. Se paransi asemiaan joulukuusta yhdellä pykälällä nousten sijalle 12. Puhelin on roikkunut listalla syyskuusta asti, jolloin Elisa aloitti kuukausittaisten tiedotteiden julkaisemisen.

Elisa: suomalaiset viestittelivät urakalla joulupyhinä

Suomalaiset lähettelivät jälleen joulupyhien aikana ennätysmäärän teksti- ja multimediaviestejä, kertoo Elisa. Teleoperaattorin mukaan jouluna ja uutena vuotena Suomessa lähetettiin yli 20 miljoonaa teksti- ja multimediaviestiä. Viestien suuri määrä aiheutti operaattoreiden verkoissa ruuhkaa, mutta Elisa sanoo suoriutuneensa omasta urakastaan ilman merkittäviä viiveitä.

Jouluaattona suomalaiset lähettivät jopa kolminkertaisen määrän viestejä normaaliin päivään verrattuna, vaikka viestimäärä laski hieman viime joulusta. Kuvia ja ääntä sisältäviä multimediaviestejä lähetettiin jouluna peräti seitsemän kertaa tavallista enemmän. Uutena vuotena multimediaviestien määrä tuplaantui edellisvuoteen nähden. Suosion kasvu selittyy muun muassa älypuhelinten laajentuneella levikillä.

Suosituimmat lähetysajat olivat jouluaattona klo 12-14 välillä ja uudenvuodenaattona klo 23-01 välisenä aikana, jolloin viestejä kulki jopa 1,5 miljoonaa kappaletta tunnissa.