Facebook-puhelin

Facebook haluaa valloittaa Android-käyttäjien kotinäkymät?

Pitkään huhuttu Facebook-puhelin ei tuoreimpien tietojen valossa olisikaan amerikkalaisyhtiön torstaina järjestettävän tilaisuuden aiheena. The Wall Street Journal kertoo kuulleensa tietoja, joiden mukaan Facebook haluaisi valloittaa Android-käyttäjien kotinäkymät yhteistyössä laitevalmistajien kanssa. Ensimmäinen kumppani olisi taiwanilainen HTC.

The Wall Street Journalin mukaan Facebookin uusi sovellus keskittyisi tuomaan sisältöä käyttäjien kotinäkymään. Tavoitteena olisi työskennellä yhteistyössä laitevalmistajien kanssa ja tuoda Facebookin sisältö suoraan käyttäjien kotinäkymään. Näin kuluttajien viettämä aika palvelussa kasvaisi, johon Facebook muutoksillaan tähtää.

HTC:lle yhteistyö Facebookin kanssa antaisi mahdollisuuden nostaa omaa asemaansa älypuhelinmarkkinoilla. Yhtiö on menettänyt osuuksia erityisesti Samsungille, joka on noussut hallitsevaan asemaan Android-markkinoilla. Uudessa HTC Onessa on panostettu käyttäjäkohtaiseen sisältöön, joten tiivis Facebook-integraatio sopisi hyvin taiwanilaisvalmistajan strategiaan.

Yhtenä ajatuksena on nostettu esiin myös mahdollisuus Facebookin omasta Android Launcherista. Se on perinteistä sovellusta laajempi kokonaisuus, joka korvaa puhelimen alkuperäisen käyttöliittymän ja osan palveluista.

Lähde: The Wall Street Journal

Facebook kutsuu katsomaan uutta kotiaan Androidilla

Julkaistaanko ensi viikon torstaina ensimmäinen aito Facebook-puhelin? Mahdollisesti. Facebook on nimittäin aloittanut kutsujen lähettämisen 4. huhtikuuta järjestettävään tilaisuuteen, jonka aihealuetta se kuvailee seuraavasti: ”come see our new home on Android”.

Facebookin on jo pitkään huhuttu kehittelevän omaa älypuhelintaan taiwanilaisen HTC:n kanssa. Puhelin tulisi arvioiden mukaan perustumaan vahvasti muokattuun versioon Androidista, jossa sosiaaliset palvelut olisivat luonnollisestikin erittäin keskeisessä roolissa. Aiemmin markkinoilla on jo nähty kaksi HTC:n puhelinta, joista löytyy erillinen Facebook-painike. Nyt kaikki vietäisiin kuitenkin astetta pidemmälle.

Oman puhelimen sijaan kyseessä saattaa tietenkin olla ”vain” uuden Android-sovelluksen julkistus. Yhtiön on havaittu testaavan sovelluksensa seuraavaa versiota osalla Android-käyttäjiä puskemalla päivityksiä ohi Google Play -kaupan. Olisiko uusi sovellus kuitenkaan julkistustilaisuuden arvoinen tapahtuma? Ehkä, jos luvassa on täysin uudistettu versio ohjelmasta.

Olisiko Facebookilla mahdollisuuksia rakentaa onnistunut ekosysteemi oman puhelimen ympärille? Mitä annettavaa yhtiöllä olisi markkinoille? Riittääkö pelkkä entistäkin tiukempi integraatio houkuttelemaan käyttäjiä Facebook-puhelimen ympärille? Ehkäpä näihin kysymyksiin saamme vastauksen ensi viikon torstaina.

Lähteet: The Verge & Mac Rumors

HTC:n Facebook-puhelimen ominaisuudet valuivat verkkoon

Reilut kaksi vuotta sitten HTC esitteli markkinoille kaksi Android-puhelinta erillisellä Facebook-painikkeella: ChaCha ja Salsa. Tarkoituksena oli integroida Facebook puhelimiin tiivimmin ja mahdollistaa sen sujuvampi hyödyntäminen. Seuraavan sukupolven odotetaan saapuvan markkinoille kevään tai kesän aikana, kertoo UnwiredView, joka on saanut vihiä Myst-koodinimeä kantavan laitteen ominaisuuksista.

Sivuston haalimien tietojen mukaan HTC Myst sisältää 1,5 gigahertsin Qualcomm MSM8960 -tuplaydinsuorittimen, gigatavun verran RAM-käyttömuistia sekä 16 gigatavua tallennustilaa. Kosketusnäyttö on oletettavasti 4,3 tuumaa ja tarkkuudeltaan 1280 x 720 pikseliä. Edessä olisi 1,6 ja takana viiden megapikselin kamera.

Puhelimen ohjelmistosta vastaisi Android Jelly Bean. Mukaan on luonnollisesti paketoitu kasa Facebook-sovelluksia, mutta tarkemmin huhu ei ohjelmiston muutoksista osaa kertoa. Vuoden 2011 lopulla AllThingsD vihjasi Facebookin muokkaavan Androidia reippaalla otteella omien palveluidensa tuomiseksi esille puhelimessaan.

Lähde: UnwiredView

Facebook puuhaa puhelimen kimpussa?

Sosiaalisen median jättiläinen Facebook työstää tiettävästi omaa älypuhelinta. The New York Times kertoo Facebookin työntekijöiden ja insinöörien kertoneen yhtiön toiveissa olevan oman älypuhelimen lanseeraus. Nimettömänä pysyvien henkilöiden mukaan esittely tapahtuisi jossain vaiheessa ensi vuotta.

Tietojen mukaan Facebook on haalinut itselleen Applen työntekijöitä, jotka ovat olleet mukana työstämässä iPhonea ja iPadiä. Erään Applen entisen työntekijän mukaan Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg oli tapaamisen aikana ollut erittäin kiinnostunut puhelimiin liittyvien sirujen ja komponenttien suhteen. Toinen työntekijä kertoo päätyneensä Facebookille yhtiön kiinnostuksesta laitteistoja kohtaan.

Arvioiden mukaan Facebook haluaa mukaan matkapuhelinsektorille sen suuren kasvupotentiaalin takia. Zuckerbergin kerrotaan pelkäävän Facebookin muodostuvan vain yhdeksi sovellukseksi monien muiden joukossa. Tähän ratkaisuna nähdään oman älypuhelin.

Helposti Facebook ei itseään älypuhelinmarkkinoilla tule lyömään läpi. Onkin mielenkiintoista seurata millaisin asein yhtiö aikoo kampittaa suuria kilpailijoita kuten Applea, Samsungia ja Nokiaa. Pelkkä muita syvempi Facebook-integraatio tuskin on riittävä syy kuluttajille vaihtaa leiriä.

Lähde: The New York Times

Facebook-puhelin tulossa? Koodinimeltään Buffy?

Sosiaalisen median jättiläisiin lukeutuva Facebook työstää omaa puhelintaan, jos on uskominen All Things Digital -sivuston artikkelia. Tietojen mukaan yhtiö on valinnut kumppanikseen HTC:n, joka tulee vastaamaan puhelimen rautapuolesta. Puhelin tunnetaan tässä vaiheessa koodinimellä Buffy.

Huhu väittää Buffyn ohjelmiston perustuvan Androidiin. Keskeisessä osassa ovat luonnollisesti sosiaaliset palvelut ja Facebookin odotetaankin tekevän merkittäviä muokkauksia Androidiin. Luvassa saattaisi olla jotain Kindle Firen kaltaista, jonka pohjalla pyörivää Androida Amazon on puukottanut rankalla kädellä. Huhu kertoo, että sovelluksissa nojattaisiin vahvasti HTML5:een.

Laitteen saapumisajankohta on vielä täysi kysymysmerkki. Arvioiden mukaan sitä ei kannata odottaa kuitenkaan markkinoille vielä lähiaikoina.

Lähde: The Verge