Firefox

Firefox taipuu nyt myös Android-tableteille

Kesäkuussa Mozilla esitteli Firefox-selaimensa Android-versiosta täysin uudistuneen paketin. Uudistuneen selaimen keskeinen parannus koski käyttöliittymää ja sen nopeutta. Ero entiseen oli merkittävä, sillä uusi käyttöliittymä rakennettiin Androidin natiiveja elementtejä hyödyntäen. Samalla ilme muuttui nykyaikaisempaan suuntaan.

Nyt uusittu selain on käytettävissä myös Android-tableteilla. Mukaan on saatu Firefox-käyttäjille tutut ominaisuudet, kuten selaushistoria, kirjanmerkit sekä salasanojen ja muiden lomaketietojen tallentuminen muistiin. Tiedot eri laitteiden välillä voi helposti synkronoida Firefox Sync -palvelun kautta.

Mozilla kehuu selaintaan mobiilimaailman turvallisimmaksi. Yhtiö kunnioittaa käyttäjän yksityisyyttä ja turvallisuutta muun muassa tukemalla seuraavia ominaisuuksia: Do Not Track, Master Password ja HTTP Strict Transport Security.

Firefoxin voi ladata Android-laitteelleen Google Play -kaupasta.

Lähde: Mozilla

Mozilla julkaisi täysin uudistuneen Firefox-selaimensa Androidille

Ohjelmistoyhtiö Mozillan uudistunut Firefox-selain on nyt saatavilla Android-alustaan pohjautuville mobiililaitteille. Kyseessä on merkittävä päivitys, joka uudistaa selaimen täydellisesti. Pikaisen testauksen perusteella selain on vihdoin noussut käytettävyydessä ja toimintanopeudessaan sille tasolle, että sen paikkaa ykkösselaimena voi aidosti harkita.

Selaimen käyttöliittymä on rakennettu uudelleen ja se näyttääkin nyt selvästi aiempaa modernimmalta. Käyttöliittymä on luotu Javalla Androidin natiiveja elementtejä hyödyntäen, joka on käyttösulavuuden kannalta selkeä parannus entiseen.

Mozilla kehuu uudistetun Firefoxin renderöintinopeutta selvästi Androidin muita vaihtoehtoja vikkelämmäksi. Androidin vakioselaimeen nähden Firefox on nyt Mozillan mukaan jopa yli kolme kertaa nopeampi. Mittarina on käytetty Eideticker Canvas Benchmark -testiä, jota on ajettu Galaxy Nexuksella ja Android 4.0.4 -alustaversiolla.

Firefox for Android sai uuden käyttöliittymän

Pitkän kehitystyön jälkeen Mozillan Firefox-verkkoselain alkaa näyttää varteenotettavalta vaihtoehdolta Android-alustalla. Selaimen tuorein beta-versio lisää mukaan täysin uuden käyttöliittymän, joka on rakennettu Javalla Androidin natiiveja elementtejä hyödyntäen. Tämän ansiosta se ei vain näytä paremmalta, vaan on myös aikaisempaa sulavampi käyttää.

Uusi selain on näyttävämpi ja istuu edeltäjäänsä paremmin Androidin yleisilmeeseen. Mozillan mukaan se käynnistyy nopeammin sekä lataa sivut sutjakkaammin. Erityisesti käyttöliittymän hitaus on vaivannut aiempia versioita, mutta toivottavasti tästä on nyt suurten muutosten myötä vihdoin päästy eroon.

Selain sisältää uuden aloitussivun, joka esittää muutamia eniten käytettyjä sivuja kuvakaappauksineen. Mukana on Flash-tuki, fonttien luettavuutta on parannettu sekä sivujen selaaminen ja zoomaaminen hoituu nyt entistä nopeammin.

Firefoxin testiversion voi ladata suoraan Google Play -kaupasta. Se tukee puhelimia Android 2.2 -versiosta alkaen.

Lähde: Engadget

Flash saapui Nokia N9:lle

Helmikuussa Nokia N9:lle lanseerattu Firefox-verkkoselain kykenee nyt toistamaan Flash-sisältöä. Tämän mahdollistaa uusi Flash-lisäosa, jonka voi ladata ilmaiseksi Nokia Kaupasta. Se ei ole yhteensopiva N9:n vakioselaimen kanssa, joten Flash-materiaalista päästään nauttimaan ainoastaan Firefox-selaimen kanssa.

Flashin merkitys verkossa on viime vuosina pienentynyt, mutta useat palvelut käyttävät sitä edelleen muun muassa videoissa ja peleissä. Nyt myös tämä sisältö on tarkasteltavissa N9:llä.

Jutun lopusta löytyy My Nokia Blogin kuvaama video, jossa esitellään Flashin toimivuutta Nokian MeeGo-puhelimella.

Firefox-selain saapui Nokia N9:lle

Mozillan Firefox-verkkoselain on saapunut ladattavaksi Nokia N9:lle. Se on ensimmäinen mobiiliselain N9:lle, joka tukee Adoben Flash-teknologiaa. MeeGo-luurin omistajat voivat ladata Firefoxin Nokia Kaupasta.

Firefox on runsasominaisuuksinen mobiiliselain. Sen repertuaariin kuuluvat muun muassa älykäs osoiterivi, välilehdet, lisäosat ja suosikit. Käyttöliittymä tukee erilaisia eleliikkeitä, jotka tekevät ominaisuuksien hyödyntämisestä mobiililaitteilla luontevaa. Keskeisenä osana mukaan kuuluu myös synkronointitoiminto, joka pitää suosikit, välilehdet ja historiatiedot ajan tasalla eri laitteiden välillä.

MobiiliBlogin pikaisen testauksen perusteella Firefox vaikuttaa N9:llä kohtalaiselta selaimelta. Ominaisuuksia riittää, mutta yleinen sulavuus ei ole N9:n vakioselaimen tasolla. YouTube-videoiden toisto ei ole kovinkaan sulavaa ainakaan 3G-yhteydellä.

Firefoxin uusi beta-versio lupaa lisää nopeutta mobiililaitteilla

Mozilla on tuonut käyttäjien ladattavaksi uuden beta-version Firefox-mobiiliselaimestaan, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Fennec. Uusi versio toimii Android– ja Maemo-pohjaisilla laitteilla. Sen voi ladata itselleen täältä.

Tuore testiversio jatkaa selaimen kehittämistä eteenpäin. Yhtiö kehuu vähentäneensä Firefoxin muistinkulutusta sekä pienentäneensä asennuksen kokoa Androidilla aikaisemmasta 43 MB:stä 17 MB:hen. Hiljalleen selain alkaakin saavuttaa tason, jossa sitä voisi ajatella hyödyntävänsä jokapäiväisessä käytössä.

Mozilla on työskennellyt kovasti selaimen nopeuden kanssa. Vaikka peruskäytössä esimerkiksi Androidin oletusselaimen tasolle ei vielä päästä, niin parannusta edelliseen betaan on selvästi tapahtunut. JavaScriptin osalta yhtiö hehkuttaa selaimen hakkaavan Android 2.2:en selaimen 25 prosentin nopeuserolla.

Mozillan Fennec-mobiiliselaimesta saataville uusi testiversio

Mozilla on tuonut Windows Mobile -puhelimille saataville uuden testiversion Fennec-koodinimellä tunnetusta mobiiliselaimesta. Fennec alpha 2 on tarkoitettu lähinnä testikäyttöön ja sen avulla pyritään keräämään entistä enemmän palautetta selaimesta ja sen uusista ominaisuuksista.

Fennecin uusi versio tarjoaa parannuksia sekä käyttöliittymään että suorituskykyyn. Mukana on uusi teema ja yleisesti paranneltu käyttöliittymä. Selaimen liikuttelua ja lisäosatukea on paranneltu. Fennec alpha 2 sisältää luonnollisesti myös useita bugikorjauksia ja siitä löytyy nyt JavaScript error -konsoli sisäänrakennettuna.

Uusien ominaisuuksien lisäksi alpha 2 on varustettu myös edellisestä versiosta tutuilla toiminnoilla. Siitä löytyy muun muassa välilehdet, älykäs osoiterivi, integroitu hakutoiminto ja mahdollisuus zoomata sisältöä. Selaimen turvallisuusominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa ponnahdusikkunoiden esto ja salasanamanageri.

Fennec alpha 2 toimii Windows Mobile 6 -puhelimilla. Siitä on kuitenkin saatavilla myös työpöytäversio Windows-, Mac OS X– ja Linux-järjestelmiin, joten sen testaaminen onnistuu ilman puhelintakin. Latauslinkit löytyvät täältä.

Firefoxin kännykkäversio hyödyntää paikkatietoja

Suositun Firefox-nettiselaimen kännykkäversio Fennec osaa hyödyntää paikkatietoja, kertoo Mozillan Doug Turner blogissaan. Uusi ominaisuus on nimeltään geolocation ja se tullaan näkemään myös uudessa tietokoneisiin suunnatussa Firefox 3.5 -selaimessa.

Kyseessä on varsin yksinkertainen ominaisuus, joka mahdollistaa oman sijainnin hyödyntämisen nettiä selatessa, jos käyttäjä niin haluaa. Geolocation-toiminnallisuuden on tarkoitus tehdä selaimesta entistä ”älykkäämpi” ja tarjota käyttäjän sijaintiin perustuvaa sisältöä. Selaimen lisäksi myös nettisivuston tulee tukea geolocation-ominaisuutta.

Hyvä esimerkki geolocation-ominaisuuden käytännöllisyydestä ovat nettihaut, joiden tuloksista saadaan monissa tapauksissa huomattavasti hyödyllisempiä, jos käyttäjän sijainti tiedetään. Puhelimella voidaan tehdä esimerkiksi haku sanalla ”Pizza”, johon selain vastaa näyttämällä ainoastaan käyttäjän läheisyydessä olevat pizzeriat.

Mozilla Fennec -selaimen ensimmäisen beta-version odotetaan saapuvan kesän aikana.

Lähde: UnwiredView

Mozilla Fennec -selaimesta beta-versio Nokian Maemo-alustalle

Mozilla on julkaissut mobiililaitteille suunnatusta Fennec-nettiselaimesta ensimmäisen beta-version, joka toimii Maemo-alustalla (OS2008) varustetulla Nokia N810 Internet Tablet -laitteella. Aiemmin mobiili-FireFoxista on ollut saatavilla alpha-versio muun muassa HTC Touch Pro -puhelimelle. Nyt selain on kuitenkin edennyt jo beta-vaiheeseen ja yllä olevan videon perusteella Fennec on tuomassa mukanaan muutamia varsin mielenkiintoisia oivalluksia ja ominaisuuksia.

Selaimen yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on videossakin esitelty älykäs osoiterivi, jonka tarkoitus on minimoida näppäilyn määrä. Fennecin beta-versioon on myös sisällytetty FireFoxin uusi JavaScript-moottori, joka nopeuttaa sivujen toimivuutta. Nopeutta on tullut lisää myös selaimen käynnistysaikaan ja zoomaamiseen. Selaimesta löytyy myös salasanojen tallennusmahdollisuus ja tuki laajennuksille, kuten työpöytä-FireFoxistakin.

Lähde: IntoMobile

Firefox nähdään mobiililaitteissa vasta 2010

Moni varmasti tunee Mozilla-säätiön Firefox-internetselaimen, sillä on vahva osuus PC-koneiden nettiselaimista. Onhan se sentään toiseksi suosituin selain heti Internet Explorerin jälkeen.

Huhuja Firefoxin mobiiliversiosta on ollut useita (tosin meillä ei ole uutisoitu siitä) ja nyt Mozilla-säätiön puheenjohtaja Mitchell Baker on kertonut blogissaan, että hanke tulee valmiiksi vasta 2010.

Bakerin mukaan selaimen kehitystyö on jo pitkällä ja alpha- ja beta-versiot saadaan ulos uunista aikaisemmin, kuin lopullinen versio. Selainta on kehitetty Symbian-, Linux- ja Windows Mobile-alustoille kehitysnimellä Fennec.

Selaimen esittelyvideossa huomataan, että käyttöliittymä poikkeaa muista nykyisistä selaimista ja tuo uutena ominaisuuten mobiiliselaimiin välilehdet. Nyt siis tien päälläkin voi käyttää montaa eri ikkunaa. Kätevää.

Internetin selailu on tulossa yhä arkisemmaksi ominaisuudeksi matkapuhelinalalla ja selaintenkin osalta alkaa tulemaan pientä kilpailua. Apple kilpailee omalla iPhonella ja Safarillaan kun taas Google lisää omaan Android-alustaansa Google Chromen. Operallakin on jo oma, suhteellisen suosittu mobiiliselain, Opera Mini.

Ajan kuluessa nähdään, miten mobiiliselainten kilpailu etenee.

Lähde: Mitchell Bakerin (Mozilla-säätiön puheenjohtaja) blogi