Garmin-Asus Nuvifone G60

Garmin-Asusin puhelimet rantautumassa jo Eurooppaan

Garmin-Asusin puhelimia on odotettu markkinoille jo vaikka kuinka pitkään. Yhtiö sai vihdoin rattaat pyörimään tämän kesän aikana tuomalla Nuvifone G60– ja Nuvifone M20 -mallit myyntiin heinä-elokuussa muun muassa Taiwanissa, Singaporessa ja Malesiassa. Uutuusmallien myyntiintulon yhteydessä Garmin-Asus kertoi, että puhelimet saapuvat kauppoihin myös Euroopassa ennen tämän vuoden loppua.

Garmin-Asusin tarinaa seuranneet tietävät, että yhtiö on lipsunut aikataulustaan useita kertoja, mutta nyt vaikuttaa siltä, että M20– ja G60-puhelimet ovat todella tulossa Eurooppaan tämän vuoden aikana. Uutuusmalleista otetaan nimittäin vastaan jo ennakkotilauksia ainakin puolalaisessa verkkokaupassa. Puhelinten hinnat ovat varsin suolaiset, sillä G60-malli maksaa noin 550 euroa ja M20-malli noin 600 euroa. Molempien mallien mukana toimitetaan myös Jabran Bluetooth-kuuloke.

Yhtiön uutuusmalleista G60 perustuu Garmin-Asusin omaan Linux-pohjaiseen käyttöjärjestelmään. M20 pohjautuu sen sijaan Microsoftin Windows Mobile 6.1 -mobiilialustaan, joten puhelimet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, vaikka molemmissa panostetaankin navigointiin.

Mielenkiintoista nähdä, tulevatko Garmin-Asusin puhelimet jossain vaiheessa myös Suomeen. Jatkuvan myöhästelyn vuoksi ne ovat kuitenkin menettäneet jo osan hohdokkuudestaan, joten menestyminen tulee olemaan vaikeaa.

Lähde: UnwiredView

Garmin-Asusin puhelimet myös Eurooppaan tänä vuonna

Aikaisemmin nettiin levinneet tiedot osoittautuivat oikeiksi ja Garmin-Asus on vihdoin saamassa Nuvifone G60– (kuvassa) ja Nuvifone M20 -mallinsa myyntiin. G60-malli tulee saataville Taiwanissa 27. heinäkuuta, jonka jälkeen se levittäytyy elokuun loppuun mennessä Singaporeen ja Malesiaan. Elokuussa markkinoille saapuu myös M20-malli, joka tulee saataville Taiwanissa, Hong Kongissa, Singaporessa, Thaimaassa ja Malesiassa.

Emme malta odottaa, että asiakkaat pääsevät käyttämään Nuvifonea”, sanoi Garminin toimitusjohtaja Cliff Pemble ja jatkoi ”Koko elämämme pyörii sijainnin keskellä. Nuvifone on rakennettu sen ympärille ja se erottaa laitteen lukuisista muista puhelimista.

Garmin-Asus lupailee lehdistötiedotteessaan tuovansa molemmat malleista myös Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ennen vuoden 2009 loppua. Yhtiö on kuitenkin lipsunut aikatauluistaan niin monesti, että on mielenkiintoista nähdä, saako Garmin-Asus puhelimet myös Eurooppaan tämän vuoden puolella.

Nuvifone G60 perustuu yhtiön omaan Linux-pohjaiseen käyttöjärjestelmään. Sen ominaisuuksia ovat 3,55 tuuman kosketusnäyttö, HSDPA, WiFi, Bluetooth ja kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera. M20-malli on sen sijaan rakennettu Windows Mobile 6.1:n päälle, joka on päivitettävissä myöhemmin 6.5-versioon. Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat 2,8 tuuman kosketusnäyttö, HSPA, WiFi, Bluetooth ja kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera.

Garmin-Asus Nuvifone G60- ja Nuvifone M20 -mallien toimitukset alkavat vihdoin

Garmin-Asusin navigointiin erikoistuneita Nuvifone G60– (kuvassa) ja Nuvifone M20 -malleja on odotettu markkinoille jo pitkään. Erityisesti G60-malli, joka oli alun perin Garminin oma projekti, on myöhästynyt kerta toisensa jälkeen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että molemmat mallit ovat saapumassa myyntiin ainakin osassa päin maailmaa aivan lähiaikoina.

Tietojen mukaan Garmin-Asusin kaksikko tulisi myyntiin ainakin Malesiassa seuraavan 30 päivän sisällä, kertoo MobileHornet-nettisivusto. Sen lisäksi EngadgetMobile sanoo kuulleensa, että puhelimet saapuvat Singaporeen ja muutamiin muihin Aasian maihin heinä-elokuussa. Edellä mainitut tiedot viittaavatkin vahvasti siihen, että Garmin-Asus on vihdoin saamassa kaksikkonsa myyntiin. Vielä on kuitenkin epäselvää, milloin uutukaisia voidaan odottaa esimerkiksi Euroopan markkinoille.

Molemmat Garmin-Asusin puhelimista painottavat navigointiominaisuuksia, mutta siitä huolimatta niistä löytyy myös eroja. Nuvifone G60 pohjautuu avoimeen Linuxiin, kun taas M20 luottaa Windows Mobileen. G60-mallin keskeisiä ominaisuuksia ovat 3,55 tuuman kosketusnäyttö, kolmen megapikselin kamera, GPS ja neljän gigatavun sisäinen muisti. M20-mallista löytyy 2,8 tuuman kosketusnäyttö, kolmen megapikselin kamera, GPS ja neljä tai kahdeksan gigatavua sisäistä muistia.

Malesiassa Nuvifone G60:n hinta pyörii noin 360 eurossa ja M20-mallin saa itselleen noin 420 eurolla.

Garmin-Asus Nuvifone G60 -mallin saapuminen myyntiin venyy jälleen

Alun perin Garmin Nuvifone– ja sittemmin Garmin-Asus Nuvifone G60 -nimellä tunnettu Linux-pohjainen älypuhelin tulee näillä näkymin myyntiin vasta tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Puhelimen saapuminen kauppoihin on venynyt jo useaan otteeseen. Nuvifone G60 -mallin piti vihdoin saapua myyntiin vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon aikana, mutta nyt ajankohtaa on jälleen siirretty useilla kuukausilla eteenpäin.

Tietojen mukaan myöhästymisen syynä on yksinkertaisesti puhelimen keskeneräisyys. Yhtiöstä huomautetaan, että uuden älypuhelimen, jonka käyttöliittymä on rakennettu Linuxin ympärille, ei ole helppoa.

Garmin-Asus Nuvifone G60 -puhelimen varustuksiin kuuluvat HSDPA, WiFi, Bluetooth, kolmen megapikselin kamera, neljän gigatavun sisäinen muisti, microSD-muistikorttipaikka ja 3,55 tuuman kosketusnäyttö.

Lähde: EngadgetMobile

Garmin-Asusin uudet puhelimet esittäytyvät videolla

Garmin-Asus on esitellyt tähän mennessä kaksi puhelinta, joka ovat nüvifone G60 ja nüvifone M20. Molemmissa uutukaisia keskitytään navigointiominaisuuksiin ja tähän mennessä saatujen tietojen mukaan kyseiset puhelimet tarjoavat paljon perinteisistä navigointilaitteista tuttuja ominaisuuksia, kuten ääniohjaavan navigoinnin. Nyt molemmista malleista on putkahtanut nettiin video, jossa esitellään hieman uutukaisten käyttöä ja ominaisuuksia.

Garmin Asus nüvifone G60 on rakennettu Linux-käyttöjärjestelmän päälle. Puhelimen ominaisuuksia ovat muun muassa HSDPA, WiFi, Bluetooth, kolmen megapikselin kamera, neljän gigatavun sisäinen muisti ja microSD-muistikorttipaikka. Uutukaisen näyttö on kooltaan 3.55 tuumaa ja se tarjoaa 272 x 480 pikselin resoluution.

Garmin ja Asus aloittavat yhteistyön matkapuhelimissa – Tulossa useita puhelimia

Garmin-Asus

Navigointilaitteista tunnettu Garmin ja tietokoneissa kunnostautunut Asus ovat ilmoittaneet alkavasta yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on yhdistää yhtiöiden voimavarat matkapuhelimissa. Yhtiöiden tavoitteena on tuoda markkinoille matkapuhelimia, joiden keskeisenä ominaisuutena on navigointi. Garmin ja Asus ovat jo aloittaneet oman matkapuhelinmalliston suunnittelun, joka kulkee nimellä Garmin-Asus nüvifone. Garmin-Asus tulee julkaisemaan yhden puhelimen mallistoon Mobile World Congress -tapahtumassa, joka alkaa 16. helmikuuta.

Garminin pitkään työstämä nüvifone-puhelin tullaan yhteistyön myötä nimeämään Garmin-Asus nüvifone G60 -malliksi. Puhelimen pitäisi tulla viimeisimmän tiedon mukaan kauppoihin tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Sen saapuminen on venynyt jo useaan otteeseen, joten on mielenkiintoista nähdä joko puhelin nyt viimein saadaan markkinoille. nüvifone G60 -mallista tullaan kertomaan lisää MWC 09 -tapahtumassa.