Google eBookstore

Google avasi e-kirjakaupan, toimii myös Androidilla ja iPhonella

Tältä Googlen lukusovellus näyttää Androidilla.

Maailman suurin e-kirjakauppa löytyy nyt Googlelta, joka on avannut Yhdysvalloissa uuden Google eBookstoren. Se kattaa yli kolme miljoonaa nimikettä ja on suunniteltu verkkopohjaiseksi, jotta sen käyttö eri laitteilla olisi mahdollisimman saumatonta.

Googlen palvelussa kirjat säilötään verkkoon ja niitä jaetaan käyttäjälle tarpeen mukaan eri laitteisiin luettavaksi. Verkkopohjaisen lukusovelluksen ansiosta kirjojen selaaminen onnistuu useimmilla tietokoneilla. Google on kehittänyt palvelusta erilliset sovellukset Android-, iPhone– ja iPad-laitteita varten, jotta lukeminen myös tien päällä onnistuu. Kirjat ovat yhteensopivia lisäksi Adobe eBook -alustan kanssa, mutta esimerkiksi Amazonin Kindle puuttuu tuettujen laitteiden listalta.

Kirjojen ostaminen onnistuu paitsi Googlelta niin myös itsenäisiltä kauppiailta.

Verkkokytköksen ansiosta käyttäjä pääsee aina jatkamaan samasta kohdasta, vaikka päätelaite välillä vaihtuisikin.