Matkapuhelinten GPS-ominaisuuksien yleistyessä hakukonejätti Googlen Maps-sovellus on jäänyt kilpailijoiden varjoon, koska se ei ole kyennyt tarjoamaan kunnollisia navigointiominaisuuksia. Tilanne muuttui kuitenkin aivan hiljattain, sillä Google kertoi uudesta Maps Navigation -sovelluksesta Motorola DROID -mallin esittelyn yhteydessä. Nimestä voi jo päätellä, että uusi sovellus tarjoaa nimenomaan todelliseen navigointiin liittyviä toimintoja, joita Googlelta on videon mukaan toivottu kaikkein eniten yhtiön karttaohjelmistoon.
Google tekee hyppäyksellään jälleen uuden aluevaltauksen, joka saattaa ehkä vaikuttaa navigointiin erikoistuneiden yhtiöiden kuten TomTomin halukkuuteen tuoda oma ohjelmisto Androidille. Täytyy toki muistaa, että alussa Google Navigation toimii kaikkine ominaisuuksineen ainoastaan Yhdysvalloissa, joka tässä vaiheessa rajoittaa sovelluksen leviämistä. On joka tapauksessa selvää, että tilanne tulee muuttumaan ennemmin tai myöhemmin.
Hakukonejätti hehkuttaa erityisesti uutuussovelluksensa helppokäyttöisyyttä. Google Maps Navigation ei vaadi käyttäjältä tarkkoja osoitetietoja, vaan käyttäjä voi hakea esimerkiksi thai-ravintolaa, jolloin sovellus hoitaa loput. Käytettävyyttä helpottaa myös äänihaku ja ajantasaiset tiedot, jotka taataan ohjelman jatkuvalla yhteydellä verkkoon.
Sovelluksen keskeisin ominaisuus on luonnollisesti käännös käännökseltä ohjaava navigointi ääniopastuksella. Sen lisäksi tarjolla on liikennetiedot, satelliittinäkymä ja katunäkymä, joka näyttää seuraavan käännöksen katutasolla. Mielenkiintoinen toiminto on myös ajon aikana tehtävä haku, jolloin sovellus pyrkii löytämään esimerkiksi lähimmän ravintolan tai huoltoaseman alkuperäisen reitin varrelta.
Google Maps Navigation kuuluu Android 2.0:n varustukseen ja löytyy näin ollen ensimmäisenä Motorola DROID -puhelimesta. Sovellus on täysin ilmainen. Mielenkiintoista nähdä, aikooko Google tarjota uutuutta muille alustoille perinteisen Mapsin tavoin.
Lähde: UnwiredView