Tietokonejätti Dellin arvellaan julkaisevan puhelimen Kiinan markkinoille jo lähipäivinä. Yhtiön hyppäämisestä mukaan matkapuhelinmarkkinoille on huhuttu aiemminkin, mutta mitään virallista Delliltä ei ole vielä nähty. Viimeisimmät huhut kuitenkin väittävät, että Dell-puhelimen julkistus on vain muutaman päivän päässä.
Tietojen mukaan Dellin puhelimen rautapuoli tulee Aasiasta. Kovinkaan tarkasti puhelimen ominaisuuksia ei tiedetä, mutta puhelimen arvellaan perustuvan kokonaan kosketusnäyttöön. Käyttöjärjestelmänä toimii mitä ilmeisemmin Google Android.
Keväällä tosin huhuttiin, että Dell tulee kehittämään puhelimelleen oman käyttöjärjestelmän kiinalaisen ohjelmistotalo Red Officen avustuksella. Google Androidin puolesta puhuu kuitenkin yhtiön työskentely Android-minikannettavien kanssa.
Mielenkiintoista nähdä, joko Dell nyt saa puhelimen markkinoille vai osoittautuuko huhu vääräksi. Jotain uutta yhtiön pitäisi kuitenkin kyetä tuomaan, jotta se pystyy kilpailemaan suurten matkapuhelinvalmistajien kanssa.
Lähde: TechCrunch