HTC One

HTC UltraPixel -kamera ei vakuuta Nokian entistä kamerajohtajaa

Marraskuussa uusien haasteiden pariin Nokialta siirtynyt Damian Dinning ei ole vakuuttunut HTC:n uudesta UltraPixel-kamerasta, jollainen löytyy vastikään julkaistusta One-puhelimesta. Dinning kommentoi taiwanilaisvalmistajan kameraa Twitterissä varsin epäluuloisin sanankääntein ja pitää sitä heikompana Nokian malleihin nähden.

Dinning muistuttaa, että Nokia 808 PureView omaa edelleen matkapuhelinmarkkinoiden suurimman sensorin. Se on kooltaan 1/1.2 tuumaa, kun HTC Onessa lukema on 1/3 tuumaa. Se on samaa tasoa Lumia 920:n kanssa, jonka kamerasensorin koko on niin ikään 1/3 tuumaa.

Kodakilla ja Nikonilla ennen Nokialle tuloa työskennellyt Dinning pitää myös UltraPixel-kameran optista kuvanvakainta Lumia 920:n ratkaisua heikompana. Tämä siksi, että nokialainen kykenee vähentämään tärinää pidempiä suljinaikoja käyttämällä. HTC:n mukaan One tuottaa selkeitä kuvia aina 1/7.5 sekunnin suljinnopeuksilla. Lumia 920:ssa suljinnopeus voidaan säätää kuitenkin 1/3 sekuntiin, jolloin valoa saadaan kerättyä enemmän. Yksinkertaistettuna Lumia 920:n kuvanvakain toimii kilpailijaansa tehokkaammin.

Lopuksi Dinning ihmettelee vielä HTC:n väitettä, jonka mukaan sen uusi kamera kerää valoa jopa 300 prosenttia enemmän kuin perinteiset 13 megapikselin kamerat. Väitteen tueksi Dinning toivoisi hieman tarkempia taustatietoja.

HTC UltraPixel -kamera: suurempia ja valovoimaisempia pikseleitä

Uusi HTC One hyvästelee syvälle iskostuneen myytin siitä, että megapikseleiden määrä on yhtä kuin kameran yleinen laatu. Yhtiön uudessa lippulaivassa on neljän megapikselin kamera, kun kilpailijoiden kamerat yltävät yleisesti kahdeksaan tai jopa 13 megapikseliin. Megapikseleillä paukuttelun sijaan HTC on keskittynyt edistykselliseen CMOS-sensoriin ja optiseen linssisysteemiin, joka päästää valoa lävitseen kilpailijoitaan enemmän.

Taiwanilaisvalmistaja markkinoi innovaatiotaan UltraPixel-brändillä. Yhtiö pyrkii saamaan kuluttajat unohtamaan megapikselit ja keskittymään muihin ominaisuuksiin. Tästä kertoo jo pelkästään se, että HTC Onen virallisissa teknisissä tiedoissa kameran megapikselien määrää ei tuoda selkeästi esille. Tässä piilee kameratekniikan haaste: yhtiön pitää saada kuluttajat aidosti ymmärtämään UltraPixel-termin merkitys. Muutoin asiakas saattaa helposti pitää kilpailijan ratkaisua parempana, koska megapikseleiden vertailu on helppoa ja tuttua.

Kiinnostaako HTC One? Laite huomenna esillä Elisa Studiolla

Teleoperaattori Elisa lyö markkinointikoneiston uuden HTC One -lippulaivan osalta käyntiin heti täydellä teholla. Elisa on solminut suomalaisoperaattoreista yksinoikeuden taiwanilaisvalmistajan uutuuteen, joka saapuu Pohjolassa myyntiin maaliskuun lopussa. Elisa on ilmoittanut sen hinnaksi 649 euroa.

Innokkaimmilla asiakkailla on nyt mahdollisuus tutustua HTC Oneen ennakkoon. Elisa nimittäin esittelee puhelinta huomenna Elisa Studiossa, joka sijaitsee Helsingin Lasipalatsissa. Uutuuden toimintoja ovat demoamassa HTC:n omat edustajat. Laite on nähtävissä Elisa Studiossa perjantaina kello 13-15.

HTC One edustaa monella tapaa seuraavan sukupolven älypuhelinta. Siinä on full hd -kosketusnäyttö, uusi Snapdragon 600 -piirisarja ja hehkutettu UltraPixel-kamera, jonka HTC kehuu olevan kilpailijoitaan selvästi valovoimaisempi.

Lähde: Elisa Studio

Elisalla kotimaan operaattoreista yksinoikeus HTC Oneen

Eilen julkistettu HTC One tulee myyntiin kotimaisista operaattoreista ainoastaan Elisalla, joka on solminut uutukaiseen yksinoikeuden. Laitteen toimitukset käynnistyvät maaliskuun lopussa, mutta ennakkotilauksen voi jättää jo tänään Saunalahden verkkokaupassa. Hintaa puhelimella on 649 euroa.

Elisan yksinoikeus koskee ainoastaan operaattoreita, joten vain Saunalahdelle HTC Onen myynti Suomessa ei tule rajoittumaan. Esimerkiksi Verkkokauppa.com on aloittanut uutuuden ennakkotilaukset, mutta hintaa vahvistamatta.

Meillä on ollut pitkän aikaa vahva rooli HTC:n puhelinten tuomisessa ensimmäisenä Suomen markkinaan. Olemme tyytyväisiä saadessamme tuoda HTC Onen yksinoikeudella myyntiin, sillä haluamme tarjota mahdollisimman laajan älypuhelinvalikoiman asiakkaillemme”, kommentoi puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Valkoisena ja mustana myyntiin saapuva HTC One edustaa Android-puhelinten seuraavaa sukupolvea. Siitä löytyy 4,7 tuuman full hd -kosketusnäyttö ja valovoimainen UltraPixel-kamera. Mukana on myös uuden sukupolven mobiilipiirisarja, Qualcomm Snapdragon 600.

Videolla: HTC One -lippulaiva

New Yorkiin ja Lontooseen matkanneet toimittajat pääsivät tuoreeltaan kokeilemaan taiwanilaisen HTC:n uutta lippulaivaa, jota valmistaja kutsuu nimellä One. Se on alumiinisen kehyksen varaan rakentuva uutuus, josta löytyy 4,7 tuuman full hd -näyttö sekä UltraPixel-kamera. Laite nähdään kaupoissa maaliskuun aikana.

Alle on koottu The Vergen ja Engadgetin ensitunnelmat HTC:n tulevasta lippulaivasta. Niiden kautta pääsee tutustumaan lähemmin Onen rakenteeseen ja uudistettuun Sense-käyttöliittymään.

HTC One sisältää uuden sukupolven Snapdragon 600 -piirisarjan, jonka neljä suoritinydintä hyrräävät 1,7 gigahertsin kellotaajuudella. Puhelin perustuu Android 4.1 Jelly Bean -alustaan, mutta valmistaja lupaa päivityksen 4.2-versioon. Muita ominaisuuksia ovat 4G-tuki, NFC, Bluetooth 4.0, WiFi a/ac/b/g/n, infrapuna ja kaksi edessä olevaa stereokaiutinta sisäänrakennetuilla vahvistimilla.

HTC One julki: 4,7 tuuman full hd -näyttö ja edistyksellinen kamera

Älypuhelinvalmistaja HTC on tänään esitellyt seuraavan sukupolven lippulaivansa, joka odotetusti kantaa nimeä HTC One. New Yorkissa ja Lontoossa samanaikaisesti lanseerattu One edustaa HTC:lle uutta aikakautta, joka tulee tarjoamaan viimeisintä teknologiaa sekä mielenkiintoisia ohjelmisto-ominaisuuksia. Puhelin saapuu myyntiin maaliskuun loppupuoliskolla mustana ja valkoisena.

HTC on varustanut lippulaivansa uudella versiolla pitkät perinteet omaavasta Sense-käyttöliittymästään. Sen keskeisimpiä ajatuksia ovat yksinkertaisuus ja selkeys. Käyttöliittymä sisältää BlinkFeed-ominaisuuden, joka kokoaa yhteen informaatiota 1400 eri lähteestä. Kyseessä on eräänlainen uutisgeneraattori, jota voisi verrata esimerkiksi suosittuun Flipboard-sovellukseen.

Uutuuden toimintoja hallitaan 4,7 tuuman full hd -näytöltä, jonka pikselitiheys on huimat 468 ppi:tä. Laite rakentuu alumiinista ja on virallisilta mitoiltaan 137,4 x 68,2 x 9,3 millimetriä sekä painaa 143 grammaa. HTC on integroinut antennit alumiiniin, joka mahdollistaa täysin metallisen rakenteen ilman kuuluvuusongelmia.

Taiwanilaisvalmistaja on panostanut uutuudessaan erityisesti kameraan ja sen ominaisuuksiin. Neljän megapikselin UltraPixel-kamera sisältää optisen kuvanvakaimen. Kamera kerää valmistajan mukaan valoa 300 prosenttia enemmän kuin perinteiset sensorit. Näin kuvat ovat kirkkaampia, selkeämpiä ja sisältävät enemmän yksityiskohtia. Videokuvauksessa päästään puolestaan hyödyntämään HDR-mikroforia, joka tallentaa äänen selkeämmin ja paremmin myös meluisissa olosuhteissa.

HTC Onelle voimaa antaa uuden sukupolven Qualcomm Snapdragon 600 -neliydinpiirisarja, joka on kellotettu 1,7 gigahertsiin. Se tarjoaa piirivalmistajan mukaan 40 prosenttia enemmän tehoa kuin Snapdragon S4 Pro kuluttaen kuitenkin vähemmän virtaa. RAM-käyttömuistia löytyy kaksi gigatavua ja sisäistä tallennustilaa mallista riippuen 32 tai 64 gigatavua.

Uutuuden muihin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluvat Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmä, 4G-tuki, NFC, Bluetooth 4.0, WiFi a/ac/b/g/n, infrapuna, Beats Audio -äänitekniikka, 2,1 megapikselin etukamera GPS, GLONASS ja 2300 milliampeeritunnin akku. Ääniominaisuuksia täydentävät kaksi edessä olevaa stereokaiutinta sisäänrakennetuilla vahvistimilla.

Kuvassa tuleva HTC One valkoisena ja mustana

Luotettavaksi tietolähteeksi tunnettu Evleaks on julkaissut Twitterissä jälleen uuden kuvan tulevasta HTC One -puhelimesta. Se on, kuten useimmat lukijoistamme jo varmaan tietävätkin, taiwanilaisvalmistajan seuraavan sukupolven lippulaivapuhelin. Laitteen virallinen esittely tapahtunee ensi viikon tiistaina, jolloin HTC järjestää tiedotustilaisuuden.

Vuotaneiden kuvien perusteella HTC on luomassa uutta ilmettä mallistoonsa, joka on jalostanut samaa ilmettä monien mielestä jo liian pitkään. Allekirjoittaneelle One tuo mieleen hiljattain julkaistun BlackBerry Z10:n, jossa näytön ylä- ja alaosat korostuvat samalla tavoin.

HTC One perustunee 4,7 tuuman full hd -kosketusnäyttöön, Android Jelly Bean -käyttöjärjestelmään ja uuteen Sense 5.0 -käyttöliittymään.

HTC polkaisi lähtölaskennan käyntiin tulevan lippulaivan julkaisuun

Ongelmissa painiva HTC yrittää nostaa profiiliaan julkaisemalla markkinoille uuden lippulaivapuhelimen 19. helmikuuta. Nyt taiwanilaisvalmistaja on liittänyt verkkosivustolleen kellon, joka laskee aikaa tulevaan tilaisuuteen. Yhtiön julkistus tapahtuu samanaikaisesti New Yorkissa ja Lontoossa.

Yhtiöltä odotetaan M7-puhelinta, jonka lopullinen mallinimi on todennäköisesti HTC One. Se on 4,7 tuuman full hd -näytöllä varustettu Android-puhelin, josta löytyy innovatiivinen kamera. Tietojen mukaan kamera koostuu kolmesta 4,3 megapikselin kerroksesta. Eri kerrosten tallentamia kuvia yhdistelemällä saadaan aikaiseksi laadukkaampi lopputulos.

Yhtiön tilaisuudessa saatetaan nähdä myös muita julkistuksia. Huhuihin on levinnyt tietoja HTC G2 -koodinimellisestä laitteesta, jonka pitäisi edustaa yhtiön malliston edullisempaa hintapäätä. Huhun mukaan laite pohjautuu 3,5 tuuman kosketusnäyttöön ja gigahertsin suorittimeen.

Onko tässä lopullinen kuva HTC One -lippulaivasta?

Huhumylly taiwanilaisen HTC:n tulevan lippulaivapuhelimen ympärilla muuttuu entistäkin mielenkiintoisemmaksi. Kuten kerroimme tänään aikaisemmin, on laitteen lopullinen mallinimi nykyisen tiedon valossa HTC One. Käsitys puhelimen ulkoisesta olemuksesta on kuitenkin muuttunut aamuisesta, kun luotettavana lähteenä tunnettu Evleaks on julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pitäisi esiintyä HTC One.

Kuvassa esiintyvä laite muistuttaa itse asiassa puhelinta, jonka huhuttiin alkujaan olevan HTC:n tuleva lippulaivamalli. Se kuitenkin unohdettiin, kun verkkoon valui muita kuvia, joiden oletettiin esittävän HTC Onea. Jos yllä oleva laite on todella HTC One, niin viime viikkoina huhuissa pyörineen puhelimen täytyy olla jokin toinen HTC:n seuraavan sukupolven älyluuri.

HTC Onesta odotetaan kovaa kilpailijaa markkinoille. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat oletettavasti näyttö ja kamera. Kosketusnäyttö on kooltaan 4,7 tuumaa ja tarkkuudeltaan 1920 x 1080 pikseliä. Kameran pitäisi puolestaan rakentua kolmesta 4,3 megapikselin kerroksesta, joiden tallentamien kuvien yhdistelyllä saadaan aikaan laadukkaampi lopputulos.

Uutuuden esittely tapahtunee 19. helmikuuta, jolloin HTC pitää virallisen lehdistötilaisuuden.

Lähde: PhoneArena

HTC:n kilpailija Nokian PureViewille on HTC One?

Taiwanilainen älypuhelinvalmistaja HTC pyrkii huhujen mukaan haastamaan Nokian kamerapuhelimet tulevalla uutuudellaan, joka viimeisimpien tietojen mukaan kantaa nimeä HTC One. Aiemmin sama laite on kulkenut huhuissa nimellä M7.

Kyseessä on taiwanilaisvalmistajan seuraava Android-pohjainen lippulaivapuhelin, joka tarjoaa viimeisintä huutoa olevaa teknologiaa jokaisella osa-alueella. Erityisesti laitteessa on panostettu kameraan, jonka odotetaan hyödyntävän niin sanottua Ultrapixels-teknologiaa. HTC Onen kamera sisältää arvioiden mukaan kolme 4,3 megapikselin kerrosta, joita yhdistelemällä kuvista saadaan yksityiskohtaisempia ja yleisesti laadultaan parempia.

Toinen virstanpylväs tulevassa uutuudessa on kosketusnäyttö. Sen pitäisi olla kooltaan 4,7 tuumaa ja tarkkuudeltaan 1920 x 1080 pikseliä.

Puhelimen julkistuksen odotetaan tapahtuvan HTC:n lehdistötilaisuudessa 19. helmikuuta. Hinta pyörinee ilman operaattorien alennuksia 650 eurossa. Myyntiin laite saapuu tuoreiden arvioiden mukaan jo 8. maaliskuuta.

Lähde: Android And Me