HTC Sense

HTC kertoo uuden Sensen synnystä: kuluttajat eivät käytä laajasti widgettejä

Sense-käyttöliittymän viitosversio poikkeaa merkittävästi edeltäjistään. Sen huomaa jo ensi vilkaisulla HTC:n uuden One-lippulaivan kotinäkymään. Mutta miksi taiwanilaisvalmistaja halusi muuttaa vuonna 2009 esittelemää käyttöliittymäänsä niin radikaalisti? Tästä yhtiö kertoo virallisessa blogissa julkaisemassaan artikkelissa.

Vuosi sitten julkaistun Sense 4 -version jälkeen HTC halusi ottaa uuden suunnan ja haastaa kehitystiiminsä luomaan jotain erilaista. Tätä varten haastateltiin kuluttajia käyttötottumuksien osalta. Kyselyn tuloksena yhtiölle selvisi, että älypuhelinten omistajat käyttävät yllättävän vähän aikaa kotinäkymänsä muokkaamiseen ja personointiin. Ensimmäisen kuukauden jälkeen noin 80 prosenttia ei tee enää muutoksia aloitusnäkymäänsä ja ainoastaan kymmenen prosenttia käyttää laajasti widgettejä. Tavallisen käyttäjän ruudulta löytyvät kello, sää ja musiikkisoitin, mutta harvat lisäävät kotinäkymäänsä muita minisovelluksia.

Tutkimustuloksien perusteella syntyi BlinkFeed, joka tärkeä osa Sense 5 -käyttöympäristöä. Se tuo HTC:n mukaan käyttäjän silmien eteen aina tuoretta informaatiota, joka on kyseiselle henkilölle ajankohtaista. BlinkFeed hakee tietoa verkon uutispalveluista sekä muun muassa Facebookista ja Twitteristä. Se koostaa näistä tiedot kotinäkymään ja pitää käyttäjän aina tuoreen informaation äärellä.

Kokonaan Sense 5 ei hylkää Androidin perinteistä työpöytää. BlinkFeed-näkymän pyyhkäisy sivulle paljastaa tutun tilan, jonka muokkaus onnistuu sovelluspikakuvakkein ja minisovelluksin. Vaihtoehto on siis tarjolla.

Lähde: HTC

HTC päivitti Sensen ja esitteli Rhymen

HTC:n Android-puhelimia koristava Sense-käyttöliittymä ottaa jälleen askeleen eteenpäin. Yhtiö esitteli hiljattain uuden Rhyme-puhelimen, joka sisältää seuraavan version Sensestä. Uutuuspuhelin nähdään Pohjoismaiden markkinoilla lokakuun alusta lähtien.

Taiwanilaisvalmistaja kuvailee Sensen tuoreinta versiota aiempaa selkeämmäksi. Se uudistaa kotinäkymää, joka tekee entistäkin helpommaksi viestien, tapaamisten ja muiden käyttäjälle tärkeiden asioiden seuraamisen. Mukana on myös erityisiä HTC Rhymelle suunniteltuja taustakuvia, jotka täydentävät laitteen käyttökokemusta.

Uudistettu Sense integroi sosiaaliset palvelut aiempaa tiukemmin osaksi puhelinta. Puhelun saapuessa käyttäjä näkee soittavan henkilön viimeisimmän tilapäivityksen muiden tietojen yhteydessä.

HTC kannustaa kehittäjiä integroimaan sovelluksensa Sense-ympäristöön

Hyvässä kasvussa oleva matkapuhelinvalmistaja HTC ottaa seuraavan askeleen erottautuakseen edukseen Android-puhelinten suuresta massasta. Yhtiö ilmoittaa lanseeraavansa tulevaisuudessa oman HTC OpenSense SDK -kehitystyökalun, jolla kehittäjien on mahdollista luoda sovelluksia Sense 3.0 -ympäristölle.

Taiwanilaisvalmistajan kehityspaketti tulee sisältämään valmiita API-kirjastoja sekä esimerkkejä sovellusten rakentamisesta 3D-näytöille ja kynää hyödyntäville tableteille. Samalla yhtiö avaa kehitysyhteisön osoitteeseen HTCdev.com, joka tulee tarjoamaan tukea ja ideoita kehittäjille.

HTC:n liikettä voidaan pitää ymmärrettävänä, sillä se on mahdollisuus luoda entistäkin tiiviimpi ja yhtenäisempi käyttökokemus. On kuitenkin vaikea nähdä, että kehittäjät innostuisivat suurella voluumilla rakentamaan sovelluksia Senselle, koska samalla yhteensopivuus muiden Android-luurien kanssa menetetään. Androidin kannalta olisi toivottavaa, että HTC:n ajattelutapa ei leviäisi muiden valmistajien keskuuteen.

Lähde: Engadget

HTC haluaa laajentaa Senseä musiikki- ja videopalveluilla

Taiwanilainen HTC jatkaa sitoutumistaan oman Sense-ympäristön kehittämiseen. Alkujaan Sensen ideana oli yhdistää valmistajan Android-, Windows– ja Brew-puhelimet yhteen samankaltaisella käyttöliittymällä. Jatkossa se tulee levittäytymään entistäkin vahvemmin puhelinten ulkopuolelle, vaikka itse käyttöliittymä säilyttää keskeisen osansa ympäristössä.

Valmistajan käyttökokemusjohtaja Drew Bamford kertoi Forbesille Sensen tulevista kehityssuunnista. Keskeisessä roolissa ovat erilaiset sisältöpalvelut, jotka kattavat muun muassa musiikin, videot ja sähköiset kirjat. Yhtiö pyrkii keräämään ympärilleen yhteistyökumppaneita, joiden avustuksella palveluita tullaan luomaan. Euroopassa HTC:llä on jo oma kirjapalvelu, jonka kumppanina toimii Kobo.

Bamford vihjaa lisäksi, että Sense nähdään tulevaisuudessa myös muilla alustoilla ja laitteilla, kuten televisioissa. HTC:llä on myös kova halu tuoda käyttöliittymä Windows Phone 7 -puhelimiin. Taiwanilaisvalmistaja kertoo työskentelevänsä läheisesti Microsoftin kanssa, jotta ohjelmistojätin uuteen mobiilialustaan saataisiin nykyistä laajempi Sense-kokemus.

Lähde: BGR

HTC:n tavoitteena tuoda laajempi Sense-kokemus WP7-puhelimiin

Sense-käyttöliittymä on näytellyt keskeistä osaa taiwanilaisen HTC:n tuoteportfoliossa aina kesästä 2009, jolloin markkinoille esiteltiin Hero-malli. Sen jälkeen Sense on nähty kaikissa yhtiön Android– ja Windows Mobile -puhelimissa.

Sensen keskeisestä roolista huolimatta HTC lähti vahvasti tukemaan Microsoftin uutta Windows Phone 7 -alustaa, johon perustuvia laitteita se esitteli markkinoille kertarysäyksellä viisi. Elementtejä Sensestä taiwanilaisvalmistaja on pyrkinyt saamaan mukaan omilla sovelluksillaan, joihin muiden valmistajien puhelimilla ei päästä käsiksi. Tulevaisuudelle yhtiöllä on laajempia suunnitelmia, sillä HTC uskoo saavansa jatkossa paremmat mahdollisuudet käyttöliittymän kustomoimiseen.

Olemme hyvissä väleissä Microsoftin kanssa ja aiomme jatkaa työskentelemistä heidän kanssaan Sensen mahdollistamiseksi ilman Microsoftin mallin rikkomista”, kommentoi HTC:n Drew Bamford (head of User Experience) Forbesille jatkaen ”Oletuksena on, että pystymme tekemään tulevaisuudessa enemmän.

HTC:lle Sense on tapa erottautua kilpailijoista. Jatkossa se tulee sitomaan entistäkin vahvemmin eri lähteistä tulevan sisällön ja kodin muut langattomat laitteet yhdeksi kokonaisuudeksi.

Lähde: BGR

HTC: ei Senseä ensimmäisen aallon WP7-puhelimiin

Huhun mukaan Sense WP7:llä näyttää tältä. Lisää jutun lopusta löytyvällä videolla.

Matkapuhelinvalmistaja HTC:n Sense-käyttöliittymän kohtaloa on arvuuteltu Windows Phone 7 -alustan osalta useampaan kertaan. Yhtiö on todennut sen olevan tuloillaan, mutta miten ja millä laajuudella, sitä ei vielä täysin tiedetä. Yhtiön toimitusjohtajan viimeisimpien lausuntojen mukaan käyttöympäristöä ei tulla näkemään ensimmäisen aallon Windows Phone 7 -puhelimissa.

Alkujaan meillä ei ole tarpeeksi aikaa tuoda sitä alustan päälle”, kommentoi HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou FierceWirelessille ja jatkoi ”Ajan myötä aiomme innovoida ja tuoda osan HTC-kokemuksesta sen päälle.

Johtaja ei usko yhtiön kykenevän tuomaan Microsoftin uudelle alustalle samankaltaista käyttöympäristöä, jollaiseen käyttäjät ovat tottuneet esimerkiksi HTC:n Android-puhelimissa. Tätä ei koeta ongelmana, vaan valmistaja aikoo keksiä uusia tapoja innovoida ja pyrkiä tätä kautta kehittämään Windows Phone 7:n käyttökokemusta.

HTC tuo Sense-käyttöliittymän myös WP7-puhelimiin

Windows Phone 7:n myötä Microsoft ottaa mobiilialustastaan aiempaa tiukemman otteen, jonka on arveltu tuottavan ongelmia muun muassa HTC:lle, jonka älyluurit nojaavat vahvasti yhtiön omaan Sense-käyttöliittymään. Se on tuttu sekä Windows Mobile– että Google Android -puhelimista.

Taiwanilaisvalmistaja ei ole kuitenkaan antamassa periksi Sensen suhteen edes WP7:ssä. Yhtiön käyttökokemuksen suunnitteluun keskittyvän tiimin johtaja Drew Bamford kertoi Forbesille, että Sense on mukana ensimmäisestä WP7-puhelimesta lähtien. Uutuusalustaan pohjautuvien laitteiden odotetaan virtaavan markkinoille loka-joulukuussa.

Bamford myöntää, että Microsoft on tiukentanut otettaan alustasta, joka muuttaa tilannetta nykyisestä huomattavasti. Tästä johtuen Windows Phone 7:ssä Sense tulee olemaan jotain hyvin erilaista nykyisiin versioihin nähden. Tarkemmin Bamford ei HTC:n suunnitelmia suostunut raottamaan.

Hyvin todennäköisesti Sense keskittyy WP7:ssä eksklusiivisiin sovelluksiin, joilla pyritään erottautumaan kilpailijoista. On hyvin vaikeaa nähdä, että yhtiöllä olisi mahdollisuutta tehdä merkittäviä muutoksia itse käyttökokemukseen. Oman talon sisällä kehitetyt sovellukset voivatkin näin ollen olla tie menestykseen.

Lähde: Engadget

Video: kattava katsaus HTC Legendin Sense-käyttöliittymään

Matkapuhelinvalmistaja HTC:n tuoreet Google Android -puhelimet sisältävät uuden version yhtiön näyttävästä Sense-käyttöliittymästä. Alun perin Hero-mallin yhteydessä esitelty Sense on kokenut merkittäviä parannuksia, jotka kohentavat sen käytettävyyttä ja lisäävät mukaan uusia ominaisuuksia.

Tärkeimpiin uudistuksiin kuuluu ehdottomasti työpöydän uusi nipistystoiminto, joka tuo nähtäville pienoiskuvakkeina kaikki seitsemän kotinäkymää. Sen kautta eri näkymien välillä vaihtelu on nopeampaa ja käyttäjäystävällisempää. Aikaisemmin niin sanotusti päästä päähän rullaaminen vaati huomattavasti enemmän aikaa.

Yllä mainitun lisäksi mukana on paljon muutakin. Yhtiö on lisännyt pakettiin reilusti uusia widget-minisovelluksia, joita käytetään työpöydän kustomoimiseen. Tarjolla on nyt muun muassa FriendStream– ja Footsprints-minisovellukset, joista jälkimmäinen on tuttu Windows Mobile -puhelimista.

HTC Sensen tuleva Windows-versio toimii vaakatasossa

Taiwanilaisella HTC:llä on viime viikkoina verkkoon vuotaneiden tietojen perusteella luvassa lähitulevaisuudessa paljon uutta kivaa yhtiön Sense-käyttöliittymään. Windows Mobile -versioon on odotettavissa kokonaan uusi dokumenttien hallintaa helpottava ominaisuus, josta uutisoimme tarkemmin jokin aika sitten. Google Androidin Senseen on sen sijaan luvassa ulkoasumuutoksia, joista lisää on luettavissa täältä.

Windows Mobilen osalta ainoaksi uudistukseksi ei näillä näkymin ole jäämässä uusi dokumentti-välilehti. Tulossa on myös käyttöliittymän yleistoiminnan kannalta kokonaisvaltaisempi muutos, joka on kunnollinen tuki vaakatasolle. Tällä hetkellä suurin osa Sensen ominaisuuksista toimii ainoastaan pystytilassa, joten tuloillaan on kohtalaisen merkittävä muutos, joka nähdään tositoimissa mahdollisesti tulevassa T-Mobilen HD2-puhelimessa.

Uutisemme lopusta löytyvässä videossa Sensen toimintaa vaakatasossa esitellään tarkemmin. Siitä on havaittavissa, että tuki on vielä varsin keskeneräinen, mutta toimii siitä huolimatta useilta osiltaan jo kohtalaisen hyvin.

Windows Mobilen HTC Sense saamassa uuden dokumentti-välilehden

Viime viikkoina verkossa on levinnyt sekä kuvien että videon muodossa tietoa HTC Sense -käyttöliittymän tulevasta Android-versiosta, joka sisältää selviä muutoksia nykyiseen versioon nähden. Samaan aikaan taiwanilaisvalmistaja kehittelee myös Windows Mobile -puhelimiin suunnattua Senseä, jonka parannukset keskittyvät näillä näkymin kasvojenkohotuksen sijaan uusiin ominaisuuksiin.

Windows Mobile -puhelinten asiantuntija Brandon Miniman on tehnyt Pocketnow.com-sivustolla katsauksen Sense-käyttöliittymän kehitysversioon, jonka odotetaan päätyvän Yhdysvalloissa T-Mobilen kautta myytävään HD2-puhelimeen. Sen merkittävin parannus on täysin uusi dokumentti-välilehti, jonka kautta käyttäjä pääsee hallitsemaan muun muassa Word- ja Excel-tiedostoja tutussa Sense-ympäristössä.

Uusi toiminto parantaa Sensen toimisto-ominaisuuksia ja on varmastikin mieluinen lisä niille, jotka käyttävät puhelintaan paljon dokumenttien katseluun ja muokkaamiseen. Välilehden kautta pääsee käsiksi dokumentteihin, joita voi tarkastella muun muassa saapumisajankohdan ja tyypin mukaan. Samalla käyttäjälle tarjoillaan tiedostoista tyylikkäät pienoiskuvat ja käytännöllinen integrointi sähköpostin kanssa.

Lähde: Pocketnow.com