Huawei Honor 8

Syyskuun myydyimmät puhelimet: Android-hallitsi, iPhone 7:n kärsi saatavuusongelmista

Suomessa siirrytään kovaa vauhtia kohti talvea. Lokakuu pyörähti käyntiin jo muutama päivä sitten ja kotimaiset operaattorit ovat perinteikkääseen tapaansa julkaisseet myyntilukuja edellisen kuukauden osalta, tällä kerta siis syyskuulta. Tämänkertaiset TOP-listat ovat siitä mielenkiintoista seurattavaa, sillä Applen uuden sukupolven iPhone 7- ja iPhone 7 Plus -puhelimet saapuivat myyntiin 16. syyskuuta. Saivatko uutuudet kuluttajat liikkeelle ja ehtivätkö Applen yhdeksännen sukupolven iPhonet nousemaan myyntilistoille?

Markkinoille saapui uuden iPhonen lisäksi myös toinen erittäin mielenkiintoinen uutuus, eli Huawei Honor 8. Laite saapui oikeastaan myyntiin Suomessa jo elokuun lopussa. Koska puhelin rantautui myyntiin kuitenkin aivan elokuun lopussa, ei se ehtinyt vielä elokuun myyntilistoille. Niinpä nyt nähdään, miten suositun Honor 7:n seuraaja pärjäsi kotimaisten operaattoreiden myyntilistoilla.

Huawei Honor 8 saapui Suomeen – suositushinta 449 euroa

Paikkansa Suomen mobiilimarkkinoilla lunastanut kiinalainen Huawei on tuonut myyntiin seuraajan suositulle Honor 7 -puhelimelleen. Honor 8 tuo mukanaan muutaman keskeisen uudistuksen, jotka liittyvät muun muassa suorituskykyyn, kameraan sekä muotoiluun. Valmistaja itse kuvailee laitettaan huippuominaisuuksilla varustetuksi modernin tyylikkääksi älypuhelimeksi, jonka myynti Suomessa on jo käynnistynyt. Valittavanaan kuluttajilla on kaksi versiota: 32 ja 64 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varustetut variantit. Suositushinnaksi Huawei on asettanut niille 449 (32GB) ja 499 (64GB) euroa.

Haluamme kannustaa ihmisiä olemaan rohkeita ja toteuttamaan asettamiaan tavoitteita, olivatpa ne pieniä tai suuria. Diginatiivit elävät ajan hermolla omaksuen nopeasti viimeisimmät tekniset innovaatiot. Meidän tehtävänä on tarjota heille tarvitsemansa työkalu”, sanoo Mika Engblom, Huawei Suomen kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja. ”Auttamalla näitä rohkeita edelläkävijöitä ja erottumalla heidän laillansa joukosta, uskomme että Honor 8 ottaa asemansa älypuhelinmarkkinoilla”.

Uusi Honor 8 jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä, säilyttäen näyttökoon 5,2 tuumassa sekä tarkkuuden 1920 x 1080 pikselissä. Kosketusnäyttöä suojaavaa lasia on kuitenkin nyt viilattu niin sanotulla 2.5D-efektillä, joka tarkoittaa, että se kaareutuu aavistuksen reunoista.

Huawein Honor-puhelimet saa jatkossa päivityksiä 24 kuukauden ajan

Kiinalainen Huawei lupautuu jatkossa kuluttajien pyynnöstä tarjoamaan ohjelmistopäivityksiä Honor-malliston laitteilleen 24 kuukauden ajan tuotteen julkistuksesta. Tämä tarkoittaa tietoturvaan ja bugikorjauksiin liittyviä pienempiä sekä suurempia käyttökokemusta kohentavia päivityksiä, kertoo Huawein Yhdysvaltojen johtajistoon kuuluva Taylor Wimberly kirjoituksessaan Google+ -palvelussa.

Kahden vuoden luvattu tuki ei tarkoita sitä, että tämän jälkeen puhelin unohdetaan kokonaan. Wimberly mukaan tietoturvaan liittyviä päivityksiä voidaan tuoda puhelimille myös luvatun ajanjakson jälkeen. Yhtiö haluaa nimittäin varmistaa, että käyttäjien laitteet on suojattuna aina mahdollisimman hyvin.