Huawei Mate 9

Huawei Mate 9:n myynti ylitti viiden miljoonan rajapyykin

Huawei Mate 9

Kiinalainen Huawei kuuluu viime vuosien merkittävimpiin voittajiin matkapuhelinbisneksessä. Sen markkinaosuus on kasvanut hyvää vauhtia ja esimerkiksi Suomessa Huawei on noussut jo markkinoidemme suurimmaksi älypuhelimia valmistavaksi yhtiöksi. Virallisena tavoitteena yhtiöllä on kohota koko maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi vuoteen 2021 mennessä.

Suomessa yhtiön menestystä on pitkälti ollut kiittäminen keskihintaista Honor-mallisarjaa. Maailmalta kuuluvien tietojen perusteella kuitenkin myös kiinalaisyhtiön kalliimman hintaluokan puhelimet käyvät kaupaksi hyvin, vaikka niiden osalta Applen ja Samsungin lippulaivojen myyntiluvuista ollaan edelleen valovuosien päässä.

Huawei Mate 9 -älypuhelin julkistettiin

Kovassa nousukiidossa niin maailmalla kuin Suomessakin oleva Huawei on esitellyt kuluneella viikolla Mate-tuoteperheensä tuoreimman lippulaivan. Kyseessä on kiinalaisvalmistajan Phablet-kokoluokan mobiilituotteisiin keskittyvä mallisarja ja perheen uusin jäsen on suora seuraaja Mate 8:lle, kantaen näin odotetusti nimeä Mate 9. Uutuudessa on metallinen rakenne ja se suuntautuu Huawein omien sanojensa mukaan erityisesti B2B-sektorin käyttäjille. Kyseessä on valmistajan mukaan nopea ja suorituskykyinen kokonaisuus, joka pyrkii parantamaan älypuhelinkokemusta jokaisella osa-alueella.

Aloitimme HUAWEI Mate 9:n suunnittelun yksinkertaisesta kysymyksestä, kuinka voimme parantaa älypuhelinkokemuksen jokaista osa-aluetta”, sanoo Huawein kuluttajaliiketoimintayksikön johtaja Richard Yu. “Tiedämme, että tämän päivän business-käyttäjät olettavat, että heidän puhelimensa on nopea ja funktionaalinen. He arvostavat myös ylellistä muotoilua ja intuitiivisia ominaisuuksia. Niinpä loimme kaksi uutta laitetta, jotka edustavat tekniikka- ja ohjelmistopuolen huippua.

Huawei Mate 9:stä vuoti verkkoon livekuvia

Pian julkistettavasta kiinalaisen Huawein uudesta Mate 9 -puhelimesta on levinnyt verkkoon ensimmäisiä livekuvia, joihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, sillä varmistusta niiden aitoudesta emme ole saanneet. Kyseessä on yhtiön seuraava phablet-kokoluokkaan sijoittuva laite, joka julkistetaan mitä ilmeisimmin 3. marraskuuta. Tuolloin Huawei järjestää nimittäin julkistustilaisuuden.
Uudet kuvat esittelevät maailmalle varsin perinteisen näköisen laitteen. Rakenteellisesti Mate 9 ei vaikuttaisi tarjoavan mitään erityistä. Runko ja takaosa vaikuttaisivat olevan metallista. 

Laitteen etupuolta hallitsee näyttö, joka huhujen mukaan on kooltaan 5,9 tuumaa ja tarkkuudeltaan ilmeisesti 1920 x 1080 pikseliä. Verkossa liikkuu tietoja myös Pro-versiosta, jossa näytön tarkkuus olisi nostettu 2560 x 1440 pikseliin ja itse paneeli olisi aavistuksen kaareva.