iiristunnistin

Fujitsu myy Japanissa puhelinta iiristunnistimella

Japanissa on tunnetusti totuttu näkemään älypuhelimissa edistyksellisiä teknologioita, joista monet saapuvat myöhemmin myös muille markkina-alueille. Yksi tällainen tekniikka voisi olla iirislukija, jollaista on huhuttu Microsoftin tulevaan Cityman-koodinimelliseen lippulaivapuhelimeen. Huhu ei kuulosta enää yhtään hullummalta, sillä Japanissa toukokuun lopulla myyntiin on saapunut älypuhelin, jossa käytetään ihmissilmän värikalvoa, eli iiristä käyttäjän tunnistautumisessa. Kyseessä on operaattori NTT DOCOMO:n myymä ja Fujitsun valmistama ARROWS NX F-04G.

Fujitsun uutuus on ensimmäinen älypuhelin, joka käyttää iiristunnistinta. Sen avulla käyttäjä voi muun muassa poistaa näyttölukon, jonka pitäisi onnistua sujuvasti noin 0,6 sekunnissa. Lisäksi tunnistinta voidaan käyttää myös verkkosivustojen salasanojen sekä maksutietojen korvaamisessa. Valmistaja kehuu iiristunnistinta turvalliseksi, sillä se on erittäin vaikea kiertää ja toisin kuin esimerkiksi peukalo, ei silmän värikalvo ole niin altis ulkoisille vaurioille.