iPad 5

Apple esittelee uudet iPadit 22. lokakuuta

Apple

Ensi viikon tiistaista on muodostumassa tuotejulkistuksien osalta erittäin kiivas ja mielenkiintoinen päivä. Nokia pitää tuolloin Nokia World -tapahtumansa ja julkistaa oletettavasti useita uusia tuotteita. Nyt Apple kertoo, että 22. päivä lokakuuta on luvassa lehdistötilaisuus, sillä yhtiöllä on vielä ”paljon asioita käsiteltävänään.”

Apple ei kutsussaan suoraan kerro tulevan tilaisuuden aiheesta, mutta lähes sadan prosentin varmuudella voidaan sanoa, että luvassa on ainakin seuraavan sukupolven iPad-taulutietokoneet. Mahdollisesti samalla kuullaan myös uusista Mac-koneista ja työpöytäkäyttöön suunnatusta OS X Maverick -käyttöjärjestelmästä.

Viidennen sukupolven iPadin odotetaan kaventuvan reunoista ja muistuttavan iPad miniä. Mukana on todennäköisesti myös sormenjälkitunnistin. Uudelta iPad miniltä toivotaan puolestaan ainakin Retina-näyttöä.

Lähde: Engadget

Seuraavan iPadin etupaneeli kuvassa?

Viidennen sukupolven iPad tulee kaikkien tähänastisten huhujen perusteella ottamaan mallia pikkuveljestään. Uuden 9,7 tuuman kosketusnäytöllä varustetun iPadin arvellaan olevan nykyistä mallia kevyempi ja ohuempi. Luonnollisesti myös sisuskalut tulevat päivittymään seuraavaan sukupolveen.

Verkkoon levinnyt kuva vahvistaa käsitystä uuden iPadin rakenteesta. Kuvassa esiintyy väitetysti tuotantovaiheessa olevan viidennen sukupolven iPadin etupaneeli. Jos se on aito, on seuraavan mallin sivureunat huomattavasti nykyistä kapeammat. Tämä ei tuota ongelmia laitteen käsittelyssä, sillä jo nykyään iOS osaa olla huomioimatta reunojen yli näytölle ulottuvan peukalon.

Uuden iPadin julkistuksen odotetaan tapahtuvan viimeistään syksyllä. Jos tuotanto on kuitenkin jo käynnissä, nähtäneen julkistus kevään tai kesän aikana.

Lähde: Phone Arena

Seuraava iPad maaliskuussa? Ohuempi rakenne ja kapeammat reunat?

Lokakuussa esitelty neljännen sukupolven iPad oli päivitys Applen suositun tablet-laitteen suorituskykyyn. Samalla Apple siirsi tablettinsa uuteen Lightning-liitäntään. Muutoin paketti pysyi tutussa muotissaan.

Muutama kuukausi edellisen mallin esittelyn jälkeen huhut seuraavan version ympärillä alkavat kuumentua. Huhujen mukaan se nähtäisiin markkinoilla jo maaliskuussa. Tämä vahvistaisi sen, että Apple on virallisesti siirtynyt tiheämpään julkaisusykliin tablet-mallistossaan. Saman odotetaan tapahtuvan iPhonen kanssa.

Uuden täysimittaisen iPadin sanotaan ottavan mallia pienemmästä iPad ministä. Tämä näkyisi paitsi ohuempana rakenteena niin myös kapeampina reunoina. Huhun mukaan pituus tulisi kutistumaan neljä millimetriä ja leveys peräti 17 millimetriä. Toisin sanoen sivureunat tulisivat kapenemaan varsin huomattavasti. Paksuutta uutuus tulisi leikkaamaan kaksi millimetriä.

Taiwanilaisen DigiTimesin mukaan Apple tutkisi parhaillaan mahdollisuutta hyödyntää Sharpin IGZO-näyttöjä ensi vuoden iPad- ja iPhone-mallistoissaan. IGZO sisältää useita etuja nykyisiin tekniikoihin nähden: pienempi virrankulutus, ohuempi rakenne ja tarkempi kosketusherkkyys.

Lähde: Mac Rumors