iPhone 5C

Muovinen iPhone on: iPhone 5C?

iPhone 5C

Uuden lippulaivamallin rinnalle esiteltävä toinen iPhone-versio vaikuttaa entistäkin todennäköisemmältä. Kyseinen malli on esiintynyt viime viikkoina vuotokuvissa useita kertoja. Nyt sen nimi on vahvistumassa Kiinasta tulevien kuvien perusteella, joissa esiintyy uutuuspuhelimen myyntipakkauksen kansi. Kyljessä lukee iPhone 5C.

Mallinimen C-kirjaimen on arveltu yksinkertaisesti viittaavan sanaan color, eli väri. Puhelin onkin vuotokuvissa nähty useissa eri väreissä, joten siinä mielessä iPhone 5C on jokseenkin looginen. Sen rinnalle Apple tulisi luonnollisesti esittelemään myös seuraavan lippulaivansa, joka olisi tuttua kaavaa noudatettaessa iPhone 5S.

Uutuusmallin ominaisuuksien arvellaan olevan hyvin lähellä nykyistä iPhone 5:sta. Voiko sen hinta siis painua kovinkaan alas? Asian pitäisi selvitä piakkoin, sillä huhut kertovat Applen päivittävän puhelinmallistonsa syyskuussa.