iPhone-kopio

Lenovo oPhonen käyttöliittymä kopioi Applen iPhonea

Lenovo oPhone

Lenovon Google Android -pohjaisesta oPhone-kosketusnäyttöpuhelimesta uutisoimme ensimmäisen kerran jo viime vuoden joulukuussa. Tuolloin netissä levisi kuvia itse laitteesta ja nyt useamman kuukauden jälkeen nähdään ensimmäiset kuvat puhelimen käyttöliittymästä, jonka takana ei aivan ensisilmäyksellä uskoisi pyörivän Android. Käyttöliittymä ei nimittäin ole yhtään sen näköinen, mihin ollaan totuttu Google Android -pohjaisissa puhelimissa.

Lenovo oPhonen käyttöliittymä on ulkoisesti varsin tyylikäs, mutta ikävä kyllä yhtiön tavoitteena näyttää olleen lähinnä vain kopioida Applea. Työpöydän kuvakkeet ovat muodoltaan iPhonesta tuttuja ja esimerkiksi sähköpostikuvake on lähes täysi kopio iPhonen vastaavasta kuvakkeesta. Kotinäkymän alareunassa olevat ympyrät viittaavat vahvasti siihen, että kotinäkymiä voi vaihtaa iPhonesta tutulla tyylillä vetäisemällä näyttöä sormella vasemmalle tai oikealle.

Uutukainen ei ole näillä näkymin tulossa myyntiin Kiinan ulkopuolella.

Lähde: EngadgetMobile