iPhone

Teknologiakeksinnöt 2000-luvulla

iPhone Xs Max

Kautta aikojen ihmiset ovat keksineet uutta helpottaakseen jokapäiväistä elämäänsä. Läpi vuosisatojen olemme ottaneet askelia teknologiassa, mutta 2000-luvun kaltaista edistystä on tuskin mikään aiempi sukupolvi nähnyt. Teknologia on suoraan sanottuna kääntänyt elämämme päälaelleen niin monien uudistusten kuin keksintöjenkin myötä. Se on tehnyt meidän jokapäiväisestä elämästämme yhä helpompaa ja mahdollistanut tiedonsaannin kaikille ihmisille tehden siitä yhä demokraattisempaa.

Teknologian myötä yleistyneillä laitteilla pystymme hoitamaan raha-asioita, tekemään ostoksia ja hankintoja sekä pysymään yhteydessä maailman toisella puolella eläviin perheenjäseniin tai ystäviin. Teknologian kehitys on myös vaikuttanut ällistyttävällä tavalla siihen, miten käytämme vapaa-aikaamme, mutta myös vaikuttanut tapaamme tehdä töitä. Teknologia on myös auttanut meitä tuntemaan turvallisuutta ja esimerkiksi hälytysjärjestelmät kodeissa ovat yleistyneet.

Hintavinkki: iPhone 6 (32GB) Gigantista 349 eurolla

iPhone 6

Applen puhelimet ovat tunnetusti kalliita ja syksyllä saapuvasta seuraavan sukupolven iPhonesta odotetaan jopa nykyisiä malleja hinnakkaampaa. Niinpä Apple-maailmaa ”hyppääminen” ei ole aina niin yksinkertaista, joten hyvät hintavinkit ovat kullanarvoisia.

Nyt Applen maailmaa voi ”loikata” iPhone 6 -mallilla, jonka saa Gigantista kohtuulliseen 349 euron hintaan. Kyseessä on toki jo muutaman vuoden vanha malli, mutta edelleen erittäin toimiva peli niin tehojensa kuin kameransakin osalta. Puhelin on lisäksi oikeutettu tulevaan iOS 11 -päivitykseen, joten laitteen vanhenemista ohjelmiston osalta ei tarvitse pelätä.

Selaa puhelimellasi verkkoa yksityisesti, jälkiä jättämättä (Android & iOS)

Yksityinen selaaminen Android iOS

Tuleeko sinulla usein lainattua esimerkiksi kaverisi puhelinta verkkosurfaamista varten? Tällaisessa tilanteessa kannattaa käyttää älypuhelimien verkkoselaimista löytyvää yksityisen selauksen tilaa. Ominaisuus on hyödyllinen myös silloin, kun ei halua jättää jälkiä selaamistaan sivustoista mobiililaitteeseensa. Usein monet laitteet lisäksi synkronoivat selaustiedot älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden välillä, joten yksityiselle selaukselle voi olla yllättävän paljon käyttöä.

Tässä artikkelissa neuvotaan, kuinka yksityinen selaus toimii Android– ja iOS-laitteilla Chrome– ja Safari-verkkoselaimilla. Ennen sitä käydään kuitenkin läpi, mistä yksityisessä selauksessa on kysymys. Kaikessa yksinkertaisuudessaan yksityisen selauksen ollessa päällä puhelin ei tallenna tietoja sivu- tai hakuhistoriaan. Näin esimerkiksi ystäväsi tai työnantajasi ei näe millä sivustoilla olet vieraillut ja mitä hakuja olet tehnyt.

Apple julkaisi iOS 10.3 -päivityksen iPhonelle, iPadille ja iPod Touchille

iPhone iOS 10.3

Apple on julkaissut kuluneella viikolla iPhone-, iPad– sekä iPod-laitteilleen uuden iOS 10.3 -ohjelmistopäivityksen, joka saattaa olla viimeinen merkittävä päivitys iOS 10 -alustalle. Näin kävi ainakin edellisen version kanssa, jonka päivitykset loppuivat iOS 9.3 -versioon, johon tuotiin toki vielä pienempiä päivityksiä ja sen viimeiseksi versioksi jäi iOS 9.3.5. Nyt julkaistu iOS 10.3 on saataville iPhone 5:lle ja sitä uudemmille puhelimille, neljännen sukupolven iPadille ja uudemmille versioille, iPad mini 2:lle ja uudemmille, molemmille iPad Pro -tableteille sekä kuudennen sukupolven iPod Touch -musiikkisoittimelle.

Uusi iOS 10.3 tuo parannuksia Etsi iPhone -sovellukseen lisäämällä mukaan AirPods -kuulokkeet, Siri-äänioppaaseen, autoille tarkoitettuun CarPlay-ominaisuuteen sekä muita korjauksia ja parannuksia, joihin kuuluu muun muassa kokonaan uusi APFS-tiedostojärjestelmä korvaamaan nykyinen HFS+. Se nopeuttaa myös käyttöjärjestelmän animaatioiden toimintaa, joka saa laitteet tuntumaan aikaisempaa nopeammilta. Oman laitteen päivittäminen onnistuu helposti suoraan laitteen asetuksista: Asetukset -> Yleiset -> Ohjelmiston päivitys.

Ennen suuren päivityksen asennusta omasta puhelimesta kannattaa ottaa täydellinen varmuuskopio. Jos käytössäsi on tarpeeksi iCloud-tallennustilaa, voita varmuuskopioida tietosi Applen pilvipalveluun: Asetukset -> iCloud -> Varmuuskopiointi -> Varmuuskopioi nyt. Muussa tapauksessa laite kannattaa yhdistää tietokoneeseen ja tehdä varmuuskopiointi iTunes-sovellusta hyödyntäen.

Applelta ennätystulos: iPhonen myynti jälleen nousuun

Apple on julkaissut vuoden 2016 viimeisen neljänneksen tuloksensa. Se osoittaa, että yhtiö on edelleen loistavassa vedossa, sillä Apple takoi loka-joulukuun osalta mahtavan tuloksen lyöden kaikki aikaisemmat ennätyksensä. Apple liikevaihto kasvoi kaikkien aikojensa ennätykseen ollen 78,4 miljardia dollaria, kun vuotta aikaisemmin liikevaihto oli 75,8 miljardia. Yhtiön liikevaihdosta 64 prosenttia tuli muualta kuin Yhdysvalloista.

Applen tärkein tuote on tuloksen ja myynnin osalta ollut jo vuosia iPhone. Sen myynti on ollut vuoden 2016 aikana loivassa laskussa. Monien mielestä syy tähän löytyy siitä, että iPhone 7 on yksinkertaisesti ”tylsä”. Tässä tapauksessa tylsällä viivataan Applen älypuhelimen muotoiluun ja rakenteeseen, johon iPhone 7 ei tuonut kunnollista uudistusta, vaan Apple jatkoi samalla muotokielellä jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä iPhonen myynti lähti kuitenkin jälleen nousuun ja ylsi kaikkien aikojen ennätykseensä. Yhtiö myi ennätykselliset 78,29 miljoonaa puhelinta, joka on 3,52 miljoonaa kappaletta vuodentakaista enemmän.

Tanskassa Apple ei voi enää korvata huoltoon tuotua iPhonea tehdashuolletulla

Applen takuupalvelut ovat saaneet maailmalla kehuja, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa käyttäjä voi usein saada uuden iPhonen viallisen tilalle suoraan Apple Store -kaupasta. Usein viallisen laitteen tilalle saa niin sanotun tehdashuolletun version, joka vastaa ulkoisesti uutta ja jonka toiminta on varmistettu Applen osalta. Suomessa kuluttajat saavat käytännössä aina tehdashuolletun iPhonen, kun vievät viallisen laitteensa huoltoon. Meillä laitetta ei saa kuitenkaan suoraan, vaan se kiertää huollon kautta, josta ”uusi” puhelin lähetetään asiakkaalle, kun laitteen vika on todettu takuun alaiseksi.

Tanskassa Applen huoltokäytäntöön on luvassa muutoksia, sillä oikeus on todennut, ettei Apple saa enää korvata viallisia puhelimia tehdashuolletuilla iPhoneilla. Muutoksen käytäntöön ajoi läpi mies nimeltään David Lysgaard, joka vuonna 2011 huomasi huollosta saaneensa iPhone 4 -puhelimen olleen tehdashuolletun, ei uuden. Tanskan kuluttajansuojalaki vaatii, että asiakkaan tulee saada minimiksi määritellyn 24 kuukauden takuun aika tilalle uusi laite, jos valmistaja ei sitä pysty korjaamaan. Niinpä Lysgaard vei asian oikeuteen ja hiljattain tullut päätös määrää, ettei Apple saa enää korvata rikkinäisiä puhelimia tehdashuolletuilla.

Tutustu Applen ”Designed by Apple in California” -kuvakirjaan videolla

Kiinnostaako Applen juuri julkistama ”Designed by Apple in California” -kuvakirja? Harmillista, sillä kirjaa ei virallisesti ole saatavilla Suomessa. Lisäksi sen hinta on varsin kova, vaikka mukana onkin 450 näyttävää kuvaa, jotka esittelevät Applen tuotteiden muotoilua sekä valmistusta alkaen vuoden 1998 iMac-tietokoneesta aina Apple Pencil -kynään. Kirjalla Apple pyrkii kunnioittamaan vuonna 2011 edesmennyttä Steve Jobsia, joka oli yksi Applen perustajista ja teki jo pelkästään omalla persoonallaan yhtiöstä hyvin erityisen.

Nyt tähän kirjaan on kuitenkin mahdollista tutustua videon muodossa, sillä Michael Kukielka on julkaissut hyvän katsauksen Applen tuotteiden muotoilua esittelevään kirjaan DetroitBORG-kanavallaan YouTubessa (katso video tämän jutun lopusta). Herra käy videollaan läpi kirjan erittäin kattavasti ja jokainen siitä kiinnostunut pääsee sen kautta tutustumaan kuviin. Toki tämä ei ole sama asia kuin kirjan omistaminen, mutta joka tapauksessa parempi kuin ei mitään.

Applelta ”Designed by Apple in California” -kuvakirja yhtiön tuotteista ja muotoilusta

Ohjelmisto- ja laitevalmistaja Apple on tunnettu jo vuosia yhtiönä, joka panostaa erityisen paljon tuotteidensa muotoiluun ja materiaaleihin. Yhtiöllä on takanaan useita loistelijaita tuotteita muun muassa tietokoneiden, musiikkisoittimien ja älypuhelimien saralla. Nyt Apple onkin julkaissut kirjan nimeltään ”Designed by Apple in California”, joka kokoaa yhteen kuvakirjaan valmistajan tuotteita 20 vuoden ajalta.

Uusi kirja kunnioittaa vuonna 2011 kuollutta Steve Jobsia ja esittelee Apple tuotteita ja niiden muotoilua ensimmäisestä iMac-tietokoneesta iPad Pron kanssa käytettävään Apple Pencil kynään asti.

Steve Jobsin motivaationa toimi aito halu tehdä kuluttajille jotain mahtavaa. Tämä säilyy edelleen meidän ideologiana ja päämääränä Applella myös tulevaisuudessa”, kommentoi kirjan julkistusta Applen muotoiluvastaava Jony Ive.

Sihiseekö uusi iPhone 7 -puhelimesi? #hissgate

Uusi iPhone ja uusi ”gate”. Monet muistavat iPhone 4:n ja Steve Jobsin vastauksen kuuluvuusongelmiin ”you are holding it wrong”. Sitten tuli iPhone 5, joista osa tuli tehtaalta suoraan naarmuuntuneina. Viimeisimpänä muistetaan iPhone 6 Plussan ”bendgate”, jossa puhelin saattoi taipua ihan normaalisti istuessa laitteen ollessa tiukkojen housujen taskussa. Seuraavassa mallissa, iPhone 6s:ssä, Apple siirtyikin kestävämpään 7000-sarjan alumiiniin, jota käytetään myös uuden iPhone 7:n rungossa.

Nyt iPhone 7 on kohdannut ensimmäisen ongelmansa, josta käyttäjät ovat valittaneet maailmalla ja Suomessa muun muassa matkapuhelinfoorumi.fi-keskustelupalstalla. Kyseessä on niin sanottu ”hissgate”, eli suhina, joka kuuluu laitteesta erityisesti kovan rasituksen alla. Ääni kuuluu käyttäjien mukaan A10 Fusion -järjestelmäpiirin tienoilta, joka sijaitsee Apple-logon paikkeilla. Toisilla ääni kuuluu ainoastaan, kun korvan painaa laitteen takaosaan, kun taas osa on raportoinut äänen olevan niin voimakas, että se kuuluu iPhone 7:n ollessa kädessä tai pöydällä.

Hakkeri toi Androidin iPhoneen kotelon avulla

Mitä, jos voisit yhdistää iPhonen ja Androidin? Olisiko siinä unelmien puhelin? Niin tai näin, on herra nimeltään Nick Lee onnistunut saamaan Android-käyttöjärjestelmän toimimaan Applen iPhonessa. Kyseessä on samainen kaveri, jonka uutisoimme keväällä saaneen emulaattorin avustuksella toimimaan Apple Watchissa Mac OS 7.5.5- ja Windows 95 -käyttöjärjestelmät.

Aivan yksinkertaista Androidin saaminen iPhoneen ei todellakaan ollut. Lee joutui rakentamaan projektia varten erillisen ja varsin paksun kotelon. Miksi? Sen avulla kierretään määrättyjä teknisiä rajoituksia, jotka estävät kolmansien osapuolien koodin ajamisen. Kokonaisuuden rakentamiseen meni kaikkiaan 45 tuntia.