iPhone

Applen aika mobiilimarkkinoilla ennen iPhonea: Motorola Rokr

Allekirjoittaneelta toivotaan tasaiseen tahtiin uutisia, joissa muistellaan menneitä aikoja mobiilimarkkinoilla. Vuonna 2012 MobiiliBlogissa pyörikin viikoittainen juttusarja, jossa muisteltiin menneitä ja kaiveltiin uutisarkistoja tarkastelemalla kyseisestä hetkestä kaksi vuotta taaksepäin tapahtuneita asioita. Nyt ei ainakaan toistaiseksi ole tarkoitus aloittaa uutta juttusarjaa, mutta on hyvä hetki muistella Applen taivalta matkapuhelinmarkkinoilla. Kaikki ei nimittäin alkanut suurta suosiota niittäneestä iPhonesta.

Eilen uutisoimme siitä kuinka Apple iPhone täytti kahdeksan vuotta. Ensimmäinen iPhone saapui tuolloin myyntiin Yhdysvalloissa ja mullisti hyvin nopeasti markkinat. Vaikka Applen ensimmäinen oma puhelin julkistettiin kahdeksan vuotta sitten, yritti yhtiö mukaan matkapuhelinbisnekseen yhteistyössä Motorolan kanssa pari vuotta aikaisemmin. Apple ja Motorola esittelivät syyskuussa 2005 maailmalle Rokr E1:n, joka integroi matkapuhelimeen suositun iTunes-musiikkipalvelun.

Motorola Rokr E1:n suurelle yleisölle esitteli kukapa muukaan kuin itse Steve Jobs, eli Applen edesmennyt perustaja ja toimitusjohtaja. Sitä voidaan siis pitää hyvin merkittävänä tuotejulkistuksena, vaikka menestys tuotteen osalta jäi hyvin laihaksi.

Ensimmäisestä iPhonesta tulee tänään kuluneeksi kahdeksan vuotta

Niin se aika rientää. Tänään (29.6.2015) tulee nimittäin kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Applen ensimmäinen iPhone-puhelin saapui myyntiin Yhdysvalloissa. Maailmalle laite esiteltiin ensimmäisen kerran jo Macworld-tapahtumassa 9. tammikuuta 2007, mutta kauppoihin laite rantautui vasta kesäkuussa. Suomessahan Applen ensimmäistä älypuhelinta ei koskaan virallisesta myyty, mutta sen seuraaja, iPhone 3G, löysi tiensä myös suomalaisten jälleenmyyjien hyllyille.

Alkuperäistä iPhonea voidaan pitää matkapuhelinmarkkinoilla erittäin käänteentekevänä laitteena. Sitä ennen oli toki nähty jo vuosia aikaisemmin puhelimia kosketusnäytöillä, mutta vasta Applen laitteen myötä kosketusnäytön hyödyntäminen matkapuhelimissa alkoi yleistyä toden teolla. Näyttö olikin yksi iPhonen merkittävimmistä hehkutuksen kohteista käyttöliittymän ohella, kun Steve Jobs amerikkalaisyhtiön älypuhelimen maailmalle esitteli. Jobs kehui sen muuntautumiskykyä, monikosketustukea sekä kapasitiivista teknologiaa, joka mahdollisti yhdessä sitä varten suunnitellun käyttöliittymän kanssa iPhonen luontevan käytön ilman erillistä stylus-kynää.

Apple esitteli iOS 9 -käyttöjärjestelmän

Applen WWDC 2015 -kehittäjätapahtuma pyörähti eilen käyntiin perinteikkäällä keynote-esityksellä, jonka yhteydessä teknologiajätti julkisti muun muassa iOS 9 -käyttöjärjestelmän. Se on yhtiön syksyllä kuluttajille saapuva seuraava versio iPhone– ja iPad-mobiililaitteita vauhdittavasta alustasta, jossa keskitytään erityisesti parantamaan käyttöjärjestelmän perustuksia. Näihin kuuluvat muun muassa kohentunut suorituskyky, parantunut akkukesto sekä kehittyneemmät turvallisuusominaisuudet. Uusi iOS 9 -käyttöjärjestelmä tulee saataville koko nykyiselle laitekannalle, eli iPhone 4s:lle ja sitä uudemmille puhelimille, iPad Air– ja iPad mini -mallistoille, iPad 2:lle, iPadille (kolmas ja neljäs sukupolvi) sekä viidennen sukupolven iPod Touchille.

Perustuksissa tapahtuneet muutokset tekevät käyttökokemuksesta Applen mukaan iOS 9:ssä entistäkin sulavamman. Samalla laitteiden akkukesto paranee ja yhtiön mukaan tavallisen kuluttajan pitäisi saada puristettua iPhonestaan irti tunti enemmän käyttöaikaa uudistuksien myötä. Turvallisuutta uusi alustaversio vie eteenpäin erottelemalla tarkemmin käyttäjän henkilökohtaiset tiedot Apple ID:stä ja kolmansien osapuolien palveluista sekä muuttamalla passcode-tunnistautumiskoodin neljästä numerosta kuuteen. Lisäksi päivitysprosessin vaatiman vapaan tallennustilanmäärä on kyetty tiputtamaan edellisversion 4,58 gigatavusta 1,3 gigatavuun.

Videolla: Applen koko puhelinmallisto nopeustesteissä

iPhone-mallisto

EverythingApplePro-sivusto on kuvannut mielenkiintoisen videon, jossa rinnakkain toisistaan mittaa ottavat kahdeksan eri iPhone-mallia. Siinä nähdään siis koko Applen puhelinmallisto ensimmäisestä laitteesta uusimpiin iPhone 5s– ja iPhone 5c -malleihin.

Videolla tehdään muutamia perustestejä, jotka mittaavat laitteiden nopeutta. Testissä käydään läpi muun muassa verkkosivujen latausnopeutta sekä puhelinten käynnistys- ja sammutusaikoja. Suurimmassa osassa voiton vie iPhone 5s, mutta koko pottia se ei kuitenkaan itselleen lunasta.

Muistutuksena vielä, että ensimmäinen iPhone esiteltiin maailmalle vuonna 2007. Tuorein malli saapui markkinoille aivan hiljattain. Siinä on Applen mukaan 40 kertaa enemmän laskentatehoa kuin alkuperäisessä iPhonessa.

Halpa-iPhone vuotokuvissa rinnallaan iPhone 5

iPhone Lite

Vuoden loppupuolisko tulee tarjoilemaan mobiilikansalle paljon mielenkiintoisia julkistuksia. Nokia on luvannut värittää mallistoaan vielä ainakin yhdellä merkittävällä julkistuksella ja Samsung tulee ennemmin tai myöhemmin esittelemään Galaxy Note III:n. Ei ole myöskään syytä unohtaa Applea, jolta odotetaan kapeammilla sivureunoilla varustettua täysikokoista iPadiä sekä vuosia huhuttua edullisemman hintaluokan iPhonea.

Uuteen iPhone-malliin liittyvät huhut ovat kesän aikana vakiintuneet ja kuvissa on useita kertoja nähty samoja linjoja noudattelevan puhelimen etu- ja takapaneelit. Niinpä kuville voidaan antaa jo melkoisen paljon painoarvoa.

Tuoreimmissa kuvissa niin sanottua halpa-iPhonea verrataan yhtiön nykyiseen iPhone 5 -malliin. Luvassa on pitkälti saman kokoluokan laite, mutta muovisilla kuorilla ja aavistuksen kaarevammilla muodoilla.

Uutuuden ominaisuudet ovat vielä pitkälti yksi suuri kysymysmerkki. Sama koskee laitteen nimeä. Viimeisimmissä huhuissa siihen on alettu viitata nimellä iPhone lite. Aiemmin ehdokkaina ovat olleet muun muassa iPhone mini ja iPhone nano.

Tuleva edullisempi iPhone kuvissa ja videolla

iPhone-e1

Vuosia pyörinyt huhumylly vaikuttaa vihdoin käyvän toteen: Apple on laajentamassa älypuhelinmallistoaan uudella ja aikaisempaa edullisemmalla tulokkaalla. Se antaisi Applelle nykyistä paremmat mahdollisuudet kasvattaa markkinaosuutta myös jatkossa.

Viime aikoina verkkoon on levinnyt enenevissä määrin kuvia Applen tulevasta uutuudesta. Niiden yhdenmukaisuus antaa vahvan syyn olettaa, että niissä esiintyy uutuuslaitteen prototyyppi.

Tuorein vuoto tulee Techdy-sivuston toimesta. Lähde uskoo saaneensa käsiinsä aidoin iPhonen etu- ja takapaneelit, ja onkin julkaissut niistä kuvia sekä videon. Lähteen mukaan puhelimen päämateriaalina toimii polykarbonaatti, joka tuntuu kädessä miellyttävän laadukkaalta. Näytön kooksi vahvistetaan neljä tuumaa.

Aikaisempien kuvavuotojen perusteella edullisemman iPhone-mallin odotetaan saapuvan markkinoille useissa eri väreissä. Valkoisen lisäksi laitteen takakuori on nähty keltaisena, vihreänä ja punaisena.

Video uutuudesta löytyy lähdelinkin takaa!

Lähde: Mac Rumors

Kuvassa tuleva alemman hintaluokan iPhone?

iPhone

Kiinalaiseen Weibo-palveluun on ilmestynyt kuvia laitteesta, joiden spekuloidaan esittävän Applen tulevaa edullisemman hintaluokan iPhone-puhelinta. Kiinalaispalvelussa on aikaisemminkin vuodettu kuvia tulevista puhelinmalleista, joten kuvissa voi hyvinkin olla perää. On kuitenkin syytä huomata, että laitteessa ei ole mitään yhteistä aikaisemman kuvavuodon kanssa. On siis mahdollista, että Applen uutuudesta ei ole nähty vielä yhtäkään aitoa vuotoa.

Kuvat eivät paljasta mitään erityisen merkittävää Applen halvemmasta iPhonesta. Jos vuodolla on totuuspohjaa, ovat puhelimen muodot tuttuja toisen ja kolmannen sukupolven iPhone-malleista. Kiiltävä muovi olisi myöskin tekemässä kuvien perusteella paluun.

Epäilyksiä laitteen aitoudesta herättää Apple-logon puute. Toki kyseessä on mitä luultavimmin prototyyppi, joka voisi selittää Applelle tyypillisten yksityiskohtien puutteen. Joka tapauksessa Lightning-liitin antaa ymmärtää, että kyseessä on Applen tuote.

iPhonen pääsykoodi jälleen turvallinen: iOS 6.1.3 -päivitys julki

Apple on julkaissut pienen, mutta erittäin tärkeän päivityksen iPhone-, iPod Touch– ja iPad-laitteilleen. Versionumeroa iOS 6.1.3 kantava päivitys ei sisällä uusia ominaisuuksia, mutta korjaa erityisesti iPhonea vaivanneen pääsykoodiin liittyneen bugin. Uuden ohjelmiston voi ladata laitteeseensa tutusti: asetukset -> yleiset -> ohjelmiston päivitys.

Päivitys korjaa MobiiliBloginkin helmikuussa testaaman virheen, joka mahdollisti muutamalla yksinkertaisella askeleella lukitusruudun pääsykoodin ohittamisen. Bugia hyödyntämällä pääsi käsiksi iPhonen puhelinsovellukseen, mutta ei muuhun sisältöön.

Tuttuun tapaan iOS 6.1.3 -versio sisältää myös yleisiä korjauksia ja parannuksia ohjelmistoon. Japanin osalta se lupaa myös parannuksia Kartat-sovellukseen.

Apple tarjoaa alkuperäisen Angry Birdsin ilmaiseksi iPhonelle

Nyt on viimeistään aika hankkia omaan iPhoneen aito ja alkuperäinen Angry Birds, jos olet tämän yhden merkittävimmistä mobiilipeleistä onnistunut sivuuttamaan. Kyseessä on kotimaisen Rovion luoma peli, joka esiteltiin ensimmäisenä Applen mobiililaitteille vuonna 2009. Sittemmin peli on laajentunut kattamaan yleisimmät mobiilialustat, tietokoneet ja muun muassa PlayStation 3 -konsolin.

Vuosien saatossa Angry Birds on kasvanut ulos pelimaailmasta kokonaisvaltaiseksi brändiksi. Kaupasta voi löytää itselleen melkeinpä mitä vain aiheeseen liittyvää. Keväällä luvassa on Angry Birds -animaatiosarja, jonka lisäksi työn alla on 3D-tekniikalla luotava elokuva.

Rovio on päivittänyt pelisarjan alkuperäisversiota tasaisesti. Mukaan on lisätty muun muassa uusia pelitasoja sekä hahmoja. Tämä on pitänyt pelin hyvissä asemissa eri alustojen myydyimpien sovelluksien listalla sekä nostanut Angry Birdsin kaikkien aikojen suosituimmaksi mobiilipeliksi.

Suora latauslinkki App Storeen tässä.

iPhone olisi voinut olla Tripod, Telepod tai Mobi

Apple harkitsi vuonna 2007 esitellylle puhelimelleen useita nimiä ennen päätymistään iPhoneen, paljastaa yhtiön mainostiimissä tuolloin työskennellyt Ken Segall. Tämä ei lienee yllätys, sillä nimen muotoutuminen kuuluu osana tuotekehitykseen. Mielenkiintoista ovat kuitenkin Segallin paljastukset vaihtoehtoisista nimistä.

Segallin mukaan Appella pyöriteltiin puhelimelle nimiä kuten Tripod, Telepod ja Mobi. Tripod olisi kuvastanut laitteessa yhdistyneitä ominaisuuksia: puhelin, iPod ja verkkoselain. Teesit päätyivät lopulta markkinointiin, mutta itse nimi hylättiin. Telepod oli puolestaan yritys yhdistää telephone- ja pod-sanat. Kolmas vaihtoehto, Mobi, leikitteli mobile-sanan kanssa, kertoo Segall.

Apple harkitsi jossain vaiheessa puhelimensa nimeksi myös iPadiä, joka päätyi lopulta yhtiön taulutietokoneen tavaramerkiksi. Yhtiö aloitti tabletin kehittämisen ennen puhelinta, joten nimi käy järkeen, sillä nykyinen iPhone osaa lähes samat temput kuin myöhemmin esitelty iPad.

Valitsiko Apple oikean nimen puhelimelleen? Vertailu tässä tilanteessa, kun iPhone on jo juurtunut ihmisten mieliin, on luonnollisesti hyvin vaikeaa. Mutta olisivatko Tripod, Telepod tai Mobi oikeasti voineet tarjota hyvän vaihtoehdon?

Lähde: 9To5Mac