LePad

Lenovo tuo markkinoille Android-pohjaisen LePadin, Palmin tabletti on PalmPad?

Kuvassa Lenovon LePhone

Tablet-markkinoilla tapahtuu jälleen. Elektroniikkavalmistaja Lenovo vahvistaa tuovansa markkinoille oman tablet-tietokoneen, joka perustuu Google Android -alustaan ja kantaa nimeä LePad. Valmistajan aikomuksena on saada laite kauppoihin vielä ennen vuoden 2010 loppua.

Lenovo on jo vahvasti mukana mobiilimarkkinoilla omalla LePhone-puhelimellaan, jota myydään Kiinassa. Yhtiön tavoitteena on vahvistaa asemiaan Kiinan matkapuhelinmarkkinoilla ja sen jälkeen levittäytyä muualle päin maailmaa. On siis mahdollista, että yhtiön tablet jää puhelimen tavoin kiinalaisten herkuksi, mutta tästä ei ole vielä saatavilla varmaa tietoa.

Samalla kun Lenovon tablet-suunnitelmat selkiytyvät, saadaan Palmin huhutusta kosketusnäyttölaitteesta uutta vihiä. Tietojen mukaan HP:n omistukseen siirtynyt yhtiö on rekisteröinyt Yhdysvalloissa tavaramerkin PalmPad. Se saattaa hyvinkin olla tulevan webOS-pohjaisen tabletin myyntinimi.

Lähteet: Gizmodo & CarryPad