Maemo 5

Videolla: Näin rakentuu sovellus Symbianille ja Maemolle Nokia Qt SDK -paketilla

Hehkutetun Qt-tekniikan odotetaan lisäävän kehittäjien kiinnostusta erityisesti Symbiania kohtaan, joka on kärsinyt osaltaan maineesta sovelluskehittäjille hankalana alustana. Tekniikka alkaa vihdoin muuttua todeksi, kun Symbian^3-pohjainen Nokia N8 saapuu markkinoille. Se on ensimmäinen puhelin, joka on suoraan yhteensopiva Qt:n kanssa.

Kehittäjille suunnatussa Forum Nokia -palvelussa on julkaistu kaksi informatiivista videota, joissa käsitellään Nokia Qt SDK -työkalua. Kyseessä on tulevaisuudessa Symbianin tärkein työkalu, sillä vanhat metodit tullaan hylkäämään ensi vuoden alussa nähtävässä Symbian^4-versiossa.

Ensimmäisessä videossa Nokian Luca Tomuta näyttää, kuinka valmiista esimerkkisovelluksesta kääntyy Symbianille mobiiliystävällinen versio. Toisessa pätkässä keskitytään Maemoon. Siinä yhtiössä työskentelevä Ville Vaino kääntää työpöytäkäyttöön suunnatusta sovelluksesta Nokia N900:lle sovitetun mobiilisovelluksen.

Nokialta ainoastaan yksi Maemo-puhelin vuonna 2010?

Nokian Maemo-alusta tulee näillä näkymin pitämään matalaa profiilia yhtiön mallistossa myös vuonna 2010, vaikka ennen pitkään Linux-pohjaisen järjestelmän on arveltu valtaavan Nokian lippulaivamallit. Tunnettu uutistoimisto ja taloustietojen välittäjä Reuters kertoo kuulleensa Nokian mallistosta perillä olevasta lähteestä, että Maemo tulee löytymään ensi vuonna vain yhdestä uudesta puhelimesta. Tämä tarkoittaisi sitä, että Symbian tulisi vauhdittamaan lähes kaikkia suomalaisvalmistajan älypuhelimia tulevana vuonna.

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja ei ole kommentoinut asiaa Reutersille, koska yhtiön linjaan ei kuulu tulevista tuotteista puhuminen. Nokia on kuitenkin useaan kertaan Maemon tilanteesta kysyttäessä vakuuttanut vahvaa sitoutumistaan Symbianiin, joka näyttäisi tuoreen huhun mukaan pitävän nykyisen paikkansa mallistossa myös vuonna 2010.

Nokian strategia kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta, sillä markkinoilla N900, joka on ensimmäinen puhelinominaisuuksin varustettu Maemo-laite, on saanut aikaan paljon positiivista palautetta. Ilmeisesti puhelin vetoaa kuitenkin lähinnä niin sanottuihin edistyneempiin ja tekniikasta kiinnostuneisiin henkilöihin, eikä varsinaisiin peruskäyttäjiin, jotka ovat myynnin kannalta se tärkein ryhmä.

Kuluttajamallien valloitus alkanee Maemolta vasta kuutosversion myötä, joka tulee markkinoille aikaisintaan vuoden 2010 lopussa. Maemo 6 sisältää nykyiseen viitosversioon nähden merkittäviä uudistuksia kuten monikosketustuen ja mahdollisuuden käyttää kaikkia laitteen toimintoja pystytilassa. Maemo 5:ssä puhelinsovellusta lukuun ottamatta käytännössä katsoen kaikki ominaisuudet toimivat vain vaakatasossa, joka rajaa käyttömahdollisuuksia merkittävästi.

Lähde: Reuters

Nokia N900:n Maemo 5 tukee sittenkin pystytilaa?

N900 pystytila

Virallisesti Linux-pohjainen Maemo-mobiilikäyttöjärjestelmä on saamassa laajamittaisen tuen pystytilalle vasta tulevassa kuutosversiossa. Peruskäyttäjän kannalta eräs N900:n pahimmista puutteista on juurikin kunnollisen pystytuen puute, koska vaakatilassa laitetta käytettäessä vaaditaan operoimiseen aina kaksi kättä. On myös selvää, että osaa sovelluksista on luontevampaa käyttää pystytilassa ja toiset taas toimivat paremmin vaakatasossa.

Parhaillaan verkossa leviää kuitenkin kiehtova video, jossa N900 pyörii pystytilassa. Asiasta on informoinut Maemo.org-keskustelupalstalla nimimerkki Guyver, joka oli onnistunut niin sanotusti vahingossa saamaan puhelimensa toimimaan normaalista poikkeavalla tavalla. Todisteena Guyver on julkaissut kuvia ja jo mainitun videon, joka löytyy tämän uutisen lopusta.

Nyt havaittu ohjelmistobugi viittaa selkeästi siihen, että Maemo 5:ssä on itse asiassa nykyistä huomattavasti laajempi tuki pystytilalle. Ilmeisesti ominaisuuden vakaus ja toimivuus eivät ole vielä sillä tasolla, että se voitaisiin tuoda loppukäyttäjien saataville. Kehitys on joka tapauksessa käynnissä ja ehkäpä tuki pystytilalle tuleekin jo ennen Maemo 6 -versiota.

Maemo 6 tarjoaa paljon tärkeitä uudistuksia

Maemo 6

Elokuussa esitelty Nokia N900 on maailman johtavan matkapuhelinvalmistajan eräs kiinnostavimmista julkistuksista aikoihin. Puhelimesta tekee kiehtovan sen Linux-pohjainen Maemo 5 -käyttöjärjestelmä, josta löytyy paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia. Se ei ole kuitenkaan alustana täydellinen, sillä se ei tue esimerkiksi monikosketusta, joka on ollut eräs iPhonen myyntivalteista laitteen julkistuksesta lähtien.

Käyttöjärjestelmän seuraava versio, joka tunnetaan nimellä Maemo 6, tulee kaikkien iloksi paikkaamaan nykyisen version suurimmat puutteet. Yhtiö on paljastanut Maemo Summit 2009 -tapahtumassa, että uutuus tukee kapasitiivista kosketusnäyttöä, monikosketusta ja tarjoaa mahdollisuuden toimia sekä vaaka- että pystytilassa. Maemo 5 toimii muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ainoastaan vaakatasossa, joka on harmillinen rajoitus nykypäivän mobiilikäyttöjärjestelmälle. On nimittäin selvää, että osaa toiminnoista on miellyttävämpi käyttää pystytasossa.

Nokia virallisti Qt:n Maemo 5 -käyttöjärjestelmälle

Pitkään tiedossa ollut fakta Qt-kehitysympäristön tulosta Linux-pohjaiselle Maemo 5 -käyttöjärjestelmälle on vahvistettu Nokian toimesta. Yhtiö kertoo käännöstyön olevan käynnissä ja lopullinen versio Qt 4.6:sta on tarkoitus saada levitykseen vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Innokkaimmat voivat nyt jo ladata niin sanotun Technology Preview -version, jolla pääsee tutustumaan kehitysympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Qt näyttelee merkittävää roolia Nokian käyttämillä mobiilialustoilla tulevaisuudessa. Sen on tarkoitus tukea Maemo 5-, Maemo 6-, Symbian– ja Windows Mobile -järjestelmiä, jonka ansiosta Qt on yhtiön mielestä järkevin valinta kehittäjälle, joka haluaa tuoda sovelluksensa useille eri alustoille ja laitteille.

Tämän julkistuksen ja tulevan Symbian-käännöksen ansiosta Qt tulee pian vakiinnuttamaan asemansa johtavana kehitysympäristönä mobiilisovelluksissa”, sanoi Nokian Sebastian Nyström.

Nokian virallinen käännös Qt:stä pohjautuu avoimen kehittäjäyhteisön ”Qt for Maemo” -projektiin. Yhtiö kehuu sen luovan vahvan pohjan viralliselle käännökselle, jonka tekeminen on tärkeää, jotta saavutetaan yhteensopivuus myös muille alustoille kehitettyjen Qt-versioiden kanssa.

Kehittäjät löytävät lisää tietoa Qt:stä ja Nokian alustoista osoitteesta http://qt.nokia.com. Maemo 5:lle suunnatun Technology Preview -esiversion voi ladata suoraan täältä.

Video: Nokia esittelee N900:n verkkoselaimen keskeisiä ominaisuuksia

Nokia, Maemo 5 ja N900 ovat varmastikin kaikkien mobiilimaailmaa seuraavien huulilla parhaillaan. Elokuussa esitelty uutuus on saapumassa markkinoille loka-marraskuussa ja esimerkiksi Nokian omasta Online Kaupasta sen voi jo ennakkotilata 599 euron hintaan.

MobiiliBlogissa Nokia N900 -mobiilitietokonetta on käsitelty jo useaan otteeseen. Olemme tehneet muun muassa katsauksen puhelimessa pyörivän Maemo 5 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin ja kertoneet, että Nokian laitteesta on odotettavissa markkinoille niin sanottu suomiversio, josta löytyy å-, ä- ja ö-kirjaimet omien näppäimien takaa. Mukana on vilahtanut myös kiinnostava video, jossa käydään läpi yleisesti Linux-pohjaisen käyttöjärjestelmän ominaisuuksia. Sen katsominen antaa loistavan käsityksen laitteen nopeudesta ja moniajon hienoudesta.

Nyt tarjolla olisi uusi video, joka tulee Nokian suunnalta. Se on julkaistu Nokia Conversations -blogissa ja siinä yhtiössä työskentelevät Mikko Korpelainen ja Martin Shüle käyvät läpi puhelimen verkkoselainta. Videon ensimmäisellä puoliskolla Korpelainen kertoo perusominaisuuksista ja lopussa Shüle demonstroi selaimen tukemia eletoimintoja.

Maemo 5:n verkkoselain poikkeaa monien muiden suurten mobiilialustojen selaimista siinä, että se pohjautuu WebKitin sijaan Mozillan teknologiaan ja tarjoaa täydellisen Flash-tuen. Selaimen teknologia on tuttua muun muassa työpöytäkäytössä jatkuvasti suosiotaan kasvattavasta FireFox-selaimesta. Laajasti tuettujen web-standardien lisäksi selaimessa on panostettu nopeuteen ja eletoimintoihin, joiden avulla voi esimerkiksi zoomata sivuja pyörittämällä sormea näytöllä.

Video: Johdatus Nokia N900:n Maemo 5 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin

The Inquirer -verkkosivusto on julkaissut erittäin mielenkiintoisen videon, jossa Nokian edustaja esittelee uutta N900-mobiilitietokonetta. Videossa keskitytään täysin Maemo 5 -käyttöjärjestelmän tarjoamiin ominaisuuksiin ja sen avulla saa mainion käsityksen käyttöliittymän todellisesta nopeudesta ja eri toiminnoista. Esillä ovat muun muassa Panorama-työpöytä, viestitoiminnot ja peliominaisuudet.

Videosta käy hyvin ilmi, että Nokia N900 on todella tehokas laite ja kykenee aitoon moniajoon. Laitteelle ei tuota ongelmia pyörittää useita ohjelmia yhtä aikaa eikä edes 3D-pelin taustalla ajaminen näytä hidastavan käyttöliittymää. Tältä osin uutuus tulee todella pesemään Applen iPhonen, josta kunnollinen moniajo puuttuu kokonaan.

Mielenkiintoinen huomio videossa on myös se, että Maemo 5:n käyttöliittymä hyödyntää erittäin vahvasti 3D-kiihdytystä. Nokia N900 on varustettu iPhone 3GS -mallista tutulla OpenGL ES 2.0 -tuella.

Lisää Maemo 5:n ominaisuuksista löydät tietoa aiemmasta artikkelistamme.

Katsaus Nokia N900:n Maemo 5 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin

Maemo 5

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia julkisti eilen jo pitkään odotetun ja toivotun Maemo-pohjaisen kosketusnäyttöpuhelimen. Uutuusmalli tunnetaan nimellä Nokia N900 ja siinä pyörii tuore Maemo 5 -käyttöjärjestelmä, jonka yhtiö hehkuttaa tarjoavan tietokoneiden käyttöjärjestelmistä tuttuja ominaisuuksia. Mutta mitä Maemo 5 tarjoaa käytännössä? Tämän artikkelin tarkoitus on valaista asiaa hieman tarkemmin.

Panorama-työpöytä

Maemo 5 tarjoaa tukun toimintoja, joilla sen niin sanottua Panorama-työpöytää voi kustomoida. Tarjolla on useita työpöytänäkymiä, joita voi muokata kirjanmerkkien, pikakuvakkeiden ja widget-minisovellusten avulla. Työpöytää on mahdollista personoida muun muassa taustakuvien ja teemojen avulla.

Työpöydälle voi lisätä esimerkiksi linkit tärkeimpiin yhteystietoihin, musiikkipainikkeet ja kalenteri-widgetin, joka ilmoittaa tulevista tapahtumista. Panorama-työpöytä muistuttaa N97:n widget-pohjaista kotinäkymää, mutta se lisää mukaan paljon uusia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä monipuolisemman.

Dashboard

Dashboard-näkymän tarkoituksena on tehdä moniajosta ja auki olevien sovellusten hallinnasta helppoa. Käyttäjä näkee sen kautta avoinna olevat ikkuna sekä saapuneet viestit ja vastaamattomat puhelut.

Uusia kuvia Nokian tulevasta Maemo-puhelimesta

Nokia N900

Venäläinen matkapuhelinsivusto Mobile-Review on julkaissut ensimmäisen testiartikkelin Nokian tulevasta Maemo-puhelimesta, joka tunnetaan myös nimellä N900. Tarjolla on kuvia itse laitteesta ja kuvakaappauksia Maemo 5 -käyttöjärjestelmän käyttöliittymästä, joista muutamia löytyy tämän jutun lopusta. Laitteesta on aiemmin nähty muun muassa livekuvia ja sen tekniset ominaisuudet ovat jo varsin hyvin kaikkien tiedossa, mutta vihdoin myös käyttöliittymän osalta saadaan lisää informaatiota.

Viimeisimmät tiedot viittaavat siihen, että huhuissa nimellä N900 kulkeva kosketusnäyttöpuhelin tullaan esittelemään virallisesti 2. syyskuuta käynnistyvässä Nokia World 09 -tapahtumassa. On myös mahdollista, että puhelimen julkistus venyy Maemo Summit 2009 -tapahtumaan lokakuulle. Tällä hetkellä pidetään kuitenkin varmana, että uutuus tullaan esittelemään seuraavien kuukausien aikana.

Nokian Maemo-puhelimesta tulisi tämän hetkisen tiedon valossa löytyä ainakin HSPA, WiFi, GPS, 32 gigatavua sisäistä muistia, viiden megapikselin kamera Carl Zeiss -linssillä ja QWERTY-näppäimistö. Puhelimen kosketusnäyttö on resistiivinen ja kooltaan 3,5 tuumaa. Tietojen pitäessä paikkaansa näyttöä voitaneen pitää hienoisena pettymyksenä, koska kapasitiivinen tekniikka koetaan yleisesti paremmaksi. Onkin ihmeellistä, miksi Nokia haluaa tukeutua vain resistiivisiin näyttöihin, vaikka sillä luulisi olevan paukkuja molempien näyttötekniikoiden hyödyntämiseen.

Mobile-Review kehuu artikkelissaan laitteen näyttöä huomattavasti N97-mallia paremmaksi. Käyttöliittymän sanotaan olevan Nokian aiempiin kosketusnäyttöpuhelimiin verrattuna huomattavasti lähempänä paljastivat, että kyseessä on vasta prototyyppiasteella oleva puhelin. Sivusto arvelee N900-mallin hinnan pyörivän 550 euron tuntumassa.

Ensimmäinen virallinen kuva Nokian Maemo-puhelimesta vuoti nettiin?

Nokia N900 huhu

Uutisoimme toissapäivänä huhusta, jonka mukaan Nokia suunnittelee tuovansa markkinoille Maemo-alustaan pohjautuvan puhelimen. Tietojen mukaan kyseessä on N810– ja N97-malleja muistuttava 3G-yhteyksin varustettu älypuhelin, johon viitataan huhuissa yleensä mallinimellä N900.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi MobileCrunch, joka kertoi myös saaneensa kuvia laitteesta, mutta ei halunnut levittää niitä lähdesuojan takia nettiin. Sivusto julkaisi kuitenkin hahmotelman laitteesta, josta uutuuden peruspiirteet on havaittavissa.

Nyt nettiin on kuitenkin putkahtanut yllä oleva kuva, jonka arvellaan olevan ensimmäinen virallinen kuva Nokia N900 -puhelimesta. Kuvassa esiintyvä puhelin muistuttaa hyvin paljon aiemmin nähtyä hahmotelmaa N900-laitteesta.

Nokia N900 -älypuhelimesta huhutaan löytyvän muun muassa 3,5 tuuman kosketusnäyttö, QWERTY-näppäimistö, HSPA, WiFi, GPS, 32 gigatavua sisäistä muistia ja viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera.

Lähde: IntoMobile