Mobile World Congress 2010

Nokian Maemo ja Intelin Moblin sulautuvat MeeGo-alustaksi

Matkapuhelinjätti Nokia ja piirivalmistaja Intel sulauttavat yhteen Linux-pohjaiset mobiilijärjestelmänsä ja luovat markkinoille uuden MeeGo-alustan. Sen hallinnasta ja ylläpidosta vastaa Linux Foundation avoimeen lähdekoodikehitykseen perustuvan mallin mukaisesti. Yhtiöissä uskotaan uuden alustan keräävän ympärilleen laajan joukon laitevalmistajia, operaattoreita sekä ohjelmisto- ja sovelluskehittäjiä.

MeeGo sisältää tuen Nokian pitkään hehkuttamalle Qt-ympäristölle, jonka lisäksi se hyödyntää Moblin-ohjelmistoalustan ydinosaa sekä -käyttöliittymää. Qt-ympäristö helpottaa kehittäjien työtä, sillä samoja kirjastoja tullaan käyttämään muun muassa Symbian^4-järjestelmässä. Sovelluksiaan kehittäjät voivat jakaa ja markkinoida Nokian Ovi Kaupan tai Intelin AppUp Centerin kautta.

Nokian ja Intelin MeeGo ei ole suunnattu ainoastaan matkaviestimiin. Linux-pohjainen alusta soveltuu myös esimerkiksi minikannettaviin ja autoissa käytettäviin tietoviihdesysteemeihin.

Windows Phone 7 Series: Microsoftin uuden sukupolven mobiilialusta

Ohjelmistojätti Microsoft esitteli tänään Mobile World Congress 2010 -tapahtumassa uuden sukupolven mobiilialustan, joka kulkee nimellä Windows Phone 7 Series. Kyseessä on erittäin suuri loikka eteenpäin, jonka myötä yhtiön matkapuhelimiin suunnattu käyttöjärjestelmä kokee täyden uudistumisen käyttöliittymältään ja perustaltaan.

Microsoftin perusideana on ollut luoda järjestelmä täysin matkapuhelimen ehdoilla. Käyttöliittymään on otettu paljon Zune HD:stä tuttuja elementtejä, jotka on yhdessä Xbox LIVE -pelien kanssa integroitu osaksi alustaa. Tarjolla on nykyiseen Windows Mobile 6.5.x -versioon nähden täysin uudistunut käyttöympäristö, joka tukee monikosketustoimintoja ja on suunniteltu alusta alkaen sormikäytettävyyttä silmällä pitäen.

Käyttöliittymän perustana toimivat niin sanotut live tiles -elementit, joita voisi kuvailla eräänlaisiksi widget-minisovelluksiksi. Niiden avulla käyttäjä voi muokata kotinäkymän haluamakseen ja näyttää itselleen tärkeän tiedon. Palikoilla työpöydälle voidaan tuoda muun mussa kuvia, yhteystietoja ja ystävien tilapäivitykset eri sosiaalisista palveluista.

Tällainen on Symbian^3-mobiilijärjestelmä

Barcelonan Mobile World Congress 2010 -tapahtuman merkittävimpiin julkistuksiin Samsungin ensimmäisen bada-puhelimen ohella kuuluu ehdottomasti myös Symbian^3-käyttöjärjestelmän virallinen esittely. Alustan kehityksestä vastaava Symbian-säätiö kertoo uuden version saavuttavan ”feature complete” -vaiheen vielä ennen maaliskuun loppua. Ensimmäiset S^3-puhelimet virtaavat markkinoille tämän hetkisen tiedon mukaan heinä-syyskuussa.

Säätiön mukaan tiedossa on eräs alustan suurimmista hyppäyksistä eteenpäin. Luvassa on muun muassa lisää nopeutta, parempaa käytettävyyttä, HDMI-tuki ja useita näkymiä sisältävä työpöytä.

Pieni QWERTY-puhelin suurilla ominaisuuksilla: Sony Ericsson Xperia X10 mini pro

Sony Ericsson pyrkii panostamaan fyysisellä QWERTY-näppäimistöllä varustettuihin puhelimiin. Valmistaja esitteli MWC 2010 -messuilla aikaisemmin uutisoidun Symbian-pohjaisen Vivaz pron lisäksi myös toisen QWERTY-puhelimen, joka on pienikokoisen Xperia X10 minin sisarmalli.

Sony Ericsson Xperia X10 mini pron merkittävin ero sen sukulaismalliin nähden on sivusta esiin liukuva QWERTY-näppäimistö. Sen johdosta puhelin on kasvanut hieman kooltaan, mutta on edelleen nimensä veroinen. Uutuuden viralliset mitat ovat 90 x 52 x 17 millimetriä ja se painaa 120 grammaa. Vertailuna mainittakoon Xperia X10 minin viralliset mitat, jotka ovat 83 x 50 x 16 millimetriä ja 88 grammaa.

Puhelimessa pyörii Google Android 1.6 -käyttöjärjestelmä ja sen päällä on yhtiön UX-käyttöliittymä. Mukana on liuta tuttuja ohjelmia kuten Google Maps, YouTube, GMail ja WebKit-pohjainen verkkoselain. Sony Ericssonin oma Timescape-sovellus tuo laitteeseen sosiaaliset palvelut sekä yhdistää henkilöiden kanssa käydyt keskustelut selkeästi yhteen näkymään.

Sony Ericssonilta pienikokoinen Android-puhelin: Xperia X10 mini

Japanilaisruotsalainen matkapuhelinvalmistaja esitteli Barcelonan Mobile World Congress 2010 -tapahtumassa uuden Google Android -puhelimen, joka jatkaa Xperia X10:n viitoittamalla tiellä. Uutukainen on erittäin pienikokoinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka myötä valmistaja kehuu tuoneensa markkinoille kokonaan uuden älypuhelinluokan.

Sony Ericsson Xperia X10 mini on kooltaan ainoastaan 83 x 50 x 16 millimetriä ja se painaa vaivaiset 88 grammaa. Koostaan huolimatta se on täysiverinen älypuhelin, josta löytyy yhtiön oma UX-käyttöliittymä ja 600 megahertsin Qualcomm MSM7227 -suoritin. Käyttöjärjestelmäversiona on Xperia X10:stä tuttu Android 1.6.

Valmistajan oma UX-alusta tuo Androidin päälle kokonaan uuden käyttöympäristön. Keskeinen osa sitä on Timescape-sovellus, joka kerää koko viestintähistorian tietyn henkilön kanssa yhteen ja samaan paikkaan Facebookia, Twitteriä ja valokuvia myöten.

Sony Ericsson esitteli Vivaz pro -puhelimen

Tammikuussa julkaistu Symbian-pohjainen Vivaz saa rinnalleen sisarmallin, josta löytyy 3,2 tuuman kosketusnäytön lisäksi myös nelirivinen QWERTY-näppäimistö. Sony Ericsson Vivaz pro -nimeä kantava uutuus yhdistää Vivazin viihdeominaisuudet kirjoittamiseen ja tarjoaa näin loistavan vaihtoehdon niille, jotka tuntevat tarvetta fyysiselle QWERTY-näppäimistölle.

Tammikuussa esitelty Sony Ericsson Vivaz saa nyt sisarmallin, jossa on QWERTY-näppäimistö ja kosketusnäyttö helpottamassa kirjoittamista ja viihdeominaisuuksien käyttöä. QWERTY-puhelimien kysyntä on jatkuvassa kasvussa, joten halusimme täyttää kuluttajien toiveet viihdeominaisuuksista tinkimättä”, kertoi Sony Ericssonin Suomen ja Viron myynnistä vastaava Jon Grundström.

Kameran osalta uutuudessa on tingitty sen verran, että Vivazin 8,1 megapikselistä on tultu alas muutaman pykälän verran 5,1 megapikseliin. Video-ominaisuudet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan ja uutuudella voikin kuvata liikkuvaa kuvaa 720p-tason tarkkuudella.

Samsung Wave aloittaa bada-alustan tarinan

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung on esitellyt markkinoille ensimmäisen omaan bada-käyttöjärjestelmään pohjautuvan puhelimen, joka on nimeltään Wave. Se edustaa korealaisvalmistajan kosketusnäyttömalliston kärkipäätä tehokkaalla suorittimellaan ja laadukkaalla näytöllään.

Samsung Wave tarjoaa 3,3 tuuman kapasitiivisen kosketusnäytön, joka perustuu uuteen Super AMOLED -tekniikkaan. Yhtiö ylistää uutuuspuhelimen näyttöä kilpailijoita kirkkaammaksi, selkeämmäksi ja vähemmän heijastusta tuottavaksi. Tarkkuudeltaan näyttö on 800 x 480 pikseliä ja se tukee mDNIe-teknologiaa, joka on osaltaan tuttu yhtiö LCD- ja LED-televisioista.

Käyttöliittymänä toimii jo tutuksi tulleen TouchWiz-ympäristön uusin 3.0-versio. Se sisältää täysin kustomoitavat valikot ja kotinäkymän sekä tukee sosiaalisia palveluita kuten Twitteriä ja Facebookia. Sen merkittävä heikkous on monikosketustuen puute, josta johtuen eletoimintoja ei pääse hyödyntämään täydellä potentiaalilla.

Nokia hyppää yli Mobile World Congress 2010 -tapahtuman

MWC 2010 logo

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia tulee viimeisimpien tietojen mukaan hyppäämään yli ensi vuoden Mobile World Congress -tapahtuman, joka on yksi tärkeimmistä vuotuisista mobiilialaan keskittyneistä tapahtumista. UnwiredView-verkkosivusto kertoo tiedustelleensa Nokian osallistumista MWC 2010:een suoraan tapahtuman järjestäjien viestintätoimistosta ja vastaus oli selvä ei. Nokia tulee joka tapauksessa näkymään tilaisuudessa, mutta varsinaista omaa osiota yhtiöltä ei tule löytymään.

UnwiredView kysyi asiaa myös Nokialta itseltään, joka painotti sitoutumistaan tapahtumaan, mutta kertoi ensi vuoden Mobile World Congressissa keskittyvänsä Nokia Siemens Networksiin, jolta löytyy oma alue tilaisuudesta. Samalla yhtiö muistuttaa omasta Nokia World -tapahtumasta, joka on noussut Nokian tärkeimmäksi kanavaksi visioiden ja tuotteiden esittelyyn. Tämänvuotinen Nokia World pidettiin syyskuun alussa Stuttgartissa.

Mobile World Congressin tärkeydestä antaa loistavan kuvan vuoden 2009 tilaisuudessa nähdyt tuotejulkistukset, jotka MobiiliBlogi kokosi MWC 09:n päätteeksi yhteen artikkeliin. Nokialta tilaisuudessa nähtiin muun muassa E75, E55 ja Ovi Store -ohjelmistokauppa, joka tuli saataville alkukesästä. Muita tärkeitä uutisia olivat muun muassa Sony Ericssonin Idou (nykyään Satio), Samsung S8300 Ultra Touch, HTC Touch PRO2 ja monet muut hienot uutuudet.

Vuoden 2010 Mobile World Congress pyörähtää käyntiin 15. helmikuuta ja kestää 18. päivään.

Lähde: UnwiredView