Motorola Droid X

Motorolan uusi Droid X on kovan tason Android-puhelin

Matkapuhelinvalmistaja Motorola on esitellyt markkinoille huippuominaisuuksin varustetun Google Android 2.1 -pohjaisen kosketusnäyttöpuhelimen. Motorola Droid X on 9,9 millimetriä paksulla rakenteella varustettu älypuhelin, jota yhtiö kehuu erääksi markkinoiden innovatiivisimmista Android-luureista.

Amerikkalaisvalmistajan uutuuspuhelimen keskeisimpiä ominaisuuksia ovat yhden gigahertsin TI OMAP3640 -suoritin ja 4,3 tuuman kosketusnäyttö, joka yltää 854 x 480 pikselin tarkkuuteen. Yhtiö on huolehtinut myös kuvauspuolesta, sillä mukana on kahdeksan megapikselin kamera, LED-kaksoissalama ja tuki 720p-videotallennukselle. Puhelimen muita ominaisuuksia ovat 3G-yhteydet, GPS, Bluetooth, WiFi, microSD-muistikorttipaikka ja kahdeksan gigatavun sisäinen tallennustila.

Motorola kertoo tuovansa puhelimeensa Android 2.2:n ja Flash 10.1:n kesän loppupuolella verkon yli ladattavana päivityksenä. Droid X on yhtiön ensimmäinen puhelin, josta löytyy uudistettu versio MOTOBLUR-käyttöliittymästä.

Motorola Droid X saapuu Yhdysvalloissa myyntiin Verizon-operaattorin kautta heinäkuussa.

Lähde: Engadget