Motorola Evoke QA4

Motorola Evoke QA4 näyttää hyvälle – Katso video

[viddler id=b9154bbc&w=437&h=288]

Motorola esitteli tällä viikolla pitkästä aikaa mielenkiintoisen puhelimen, joka luo hieman uskoa yhtiön tulevaisuuteen. Puhelin on nimeltään Evoke QA4 ja se on varustettu 2.8 tuuman kosketusnäytöllä, A-GPS-ominaisuudella, kiihtyvyysanturilla, Bluetoothilla ja kahden megapikselin kameralla.

Teknisten ominaisuuksien osalta Evoke QA4 on mukiinmenevä puhelin, mutta niitäkin enemmän kiinnostus kohdistuu sen käyttöliittymään, josta yhtiö kertoi harmillisen vähän tietoa lehdistötiedotteessaan. Tilanteeseen on kuitenkin saatu muutos, sillä EngadgetMobile-verkkosivuston väki on päässyt näkemään puhelimen CTIA 2009 -tapahtumassa ja julkaissut kolmen minuutin mittaisen videon uutukaisesta. Sen perusteella Motorola on vihdoin saamassa markkinoille jotain uutta ja mielenkiintoista.

Lähde: EngadgetMobile

Motorola esitteli kosketusnäytöllisen Evoke QA4 -puhelimen

Motorola Evoke QA4

Motorola on viime aikoina ollut kohtalaisen hiljaa matkapuhelinmarkkinoilla, mutta nyt yhtiö on esitellyt varsin mielenkiintoisen puhelimen, joka kantaa nimeä Evoke QA4. Uutukainen noudattelee rakenteeltaan Samsung S8300 Ultra Touch -mallin jalanjälkiä yhdistämällä puhelimeen kosketusnäytön ja perinteisen numeronäppäimistön, joiden ansiosta puhelimella viestiminen on yhtiön mukaan entistä monipuolisempaa.

Puhelimen käyttöliittymä näyttää kuvien perusteella erittäin tyylikkäälle, mutta ikävä kyllä yhtiö ei antanut sen toiminnasta kovinkaan tarkkoja yksityiskohtia. Motorola kertoi ainoastaan, että Evoke QA4:n kotinäkymää on mahdollista personoida widgettien ja RSS-syötteiden avulla. Mukana on myös kunnollinen HTML-selain, joka mahdollistaa kuvien ja videoiden jakamisen.

Ominaisuuksiensa puolesta Motorola Evoke QA4 sijoittuu keskikastiin, vaikka ulkonäkö saattaisikin uumoilla hieman muuta. Sen ominaisuuksia ovat A-GPS, kiihtyvyysanturi, Bluetooth, musiikkisoitin, kahden megapikselin kamera ja 2.8 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 240 x 400 pikseliä. Puhelin tukee CDMA- ja EVDO Rev A – yhteyksiä.

Uutukaisen mitat ovat 108 x 50.5 x 17.5 millimetriä ja painoa puhelimelta löytyy 128 grammaa.

Motorola Evoke QA4 saapuu myyntiin Yhdysvalloissa toisen neljänneksen aikana. Vielä ei tiedetä, tuleeko puhelimesta myöhemmin myös Euroopan markkinoille suunnattu versio.

Lähde: UnwiredView

Motorolan liukuläpällinen Evoke QA4 -kosketusnäyttöpuhelin vuoti nettiin

Motorola Evoke QA4

Motorolalta on vuotanut nettiin kohtalaisen mielenkiintoisen näköinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka ominaisuudet ovat jo varsin hyvin tiedossa, mutta sen julkaisuajankohta on sen sijaan vielä pimennossa. Puhelin on nimeltään Motorola Evoke QA4 ja se muistuttaa rakenteeltaan hyvin paljon jokin aika sitten julkaistua Samsung S8300 Ultra Touch -kosketusnäyttöpuhelinta. Molemmista malleista löytyy kosketusnäyttö ja perinteinen numeronäppäimistö.

Tietojen mukaan Evoke QA4:sta löytyy 2.8 tuuman kosketusnäyttö, 3G-tuki, A-GPS, kahden megapikselin kamera, Bluetooth ja microSD-muistikorttipaikka. Kyseessä ei siis olisi aivan huippuominaisuuksilla varustettu kosketusnäyttöpuhelin.

Motorola on sanonut keskittyvänsä tulevaisuudessa Google Android -pohjaisiin puhelimiin, mutta vielä niitä ei yhtiöltä ole nähty. Yllä olevan kuvan perusteella tästäkään uutuudesta ei löydy Androidia, mutta varmoja asiasta ei tietenkään voida olla. Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisää infoa Motorolan tulevasta kosketusnäyttöpuhelimesta.

Lähde: MobileWhack & UnwiredView