Motorola Shadow

Motorola Shadow on Droid 2?

Alkuvuodesta verkossa pyörinyt Motorola Shadow palaa kuvioihin uusien huhujen saattelemana. Alkujaan puhelimen uskottiin päätyvän Googlen valikoimiin nimellä Nexus Two, mutta tuoreimmat tiedot väittävät sen muodostuvan suositun Droid-mallin seuraajaksi.

Toinen huhu kertoo, että tuloillaan olisi itse asiassa kaksi eri laitetta, joista toinen voisi edelleen päätyä Googlelle. Motorola Droid 2 tulisi sisältämään QWERTY-näppäimistön ja Nexus Two turvautuisi pelkkään kosketusnäyttöön. Molempia yhdistäisivät muuten samat ominaisuudet kuten ohut rakenne ja 4,3 tuuman kosketusnäyttö, joka yltää 854 x 480 pikselin tarkkuuteen.

Muihin ominaisuuksiin kuulunevat kahdeksan megapikselin kamera, LED-kaksoissalama, HD-videotallennus, HDMI-liitin, WiFi b/g/n, 512 MB:tä RAM-muistia ja TI OMAP 3630 -suoritin, joka tykyttää todennäköisesti 720 megahertsin kellotaajuudella. Käyttöjärjestelmänä on vähintään Android 2.1. Motorolan oma malli on varustettu MOTOBLUR-käyttöliittymällä, joka nitoo sosiaaliset palvelut osaksi Googlen alustaa.

Lähde: GSMArena

Motorola valmistelee haastajaa HTC HD2:lle?

Rajusta laskukaudesta jälleen nousu-uralle päässeen matkapuhelinvalmistaja Motorolan huhutaan valmistelevan markkinoille todellista huippuluokan Android-puhelinta, joka tulisi kilpailemaan näyttönsä osalta HTC HD2:n kanssa samoilla areenoilla. Ensimmäiset tiedot puhelimesta verkkoon on vuotanut kiinalaislähde, joka on saanut käsiinsä myös jonkinlaisen hahmotelman tulevasta uutuudesta.

Amerikkalaisvalmistajan huhuttu huippupuhelin tunnetaan koodinimillä Mirage ja Shadow. Sen odotetaan olevan varustettu huikealla 4,3 tuuman kosketusnäytöllä, jonka tarkkuus yltää 800 x 484 pikseliin. Laite olisi toteutuessaan markkinoiden toinen kyseisen suuruusluokan näytöllä varustettu puhelin ja olisi näin ollen vaihtoehto HD2:lle. Puhelimen muita ominaisuuksia huhutaan olevan HDMI-portti, kahdeksan megapikselin kamera ja kyky toistaa 1080p-tason videokuvaa.

Mielenkiintoa uutuudessa herättää niin ikään puhelimen ohuus. Tietojen mukaan Mirage/Shadow on ainoastaan yhdeksän millimetriä paksu, joka tekee siitä äärimmäisen ohuen. Vertailuna todettakoon, että ohueksi tunnetulta HD2:lta löytyy paksuutta 11 millimetriä.

Lähde: Boy Genius Report