Nokia C6-01

Uudet tiedot huhutusta Nokia C6-01:stä hämmentävät

Heinäkuussa verkkoon Nokian Hollannin osaston kautta vuotaneen Nokia C6-01:n uskottiin olevan QWERTY:llä varustettu kosketusnäyttöpuhelin, jonka ominaisuudet vastaisivat pitkälti C6-mallia. Tuoreimmat huhut väittävät kuitenkin jotain aivan muuta ja antavat hyvin ristiriitaisen kuvan tästä tulevasta uutuudesta.

Huhujen mukaan kyseessä olisi perinteinen kosketusnäyttöpuhelin ilman fyysistä QWERTY-näppäimistöä. Aikaisemmista tiedoista poiketen laitteen pitäisi perustua uuteen Symbian^3-alustaan, vaikka alkuperäisen huhun mukaan se olisi C6:n tavoin luottanut Symbian^1-järjestelmään. Puhelimen muita ominaisuuksia olisivat kuvien perusteella kahdeksan megapikselin kamera ja LED-kaksoissalama.

Nokia C6:n sisarmalli vuoti verkkoon: C6-01

Suomalainen matkapuhelinvalmistaja Nokia on tuomassa markkinoille huhtikuussa julkaistusta C6:sta sisarmallin, joka keskittyy tarjoamaan parempia kuvausominaisuuksia. Puhelin vuodettiin verkkoon Nokian virallisen hollanninkielisen sivuston kautta, joten sen julkistaminen ei lienee enää kovinkaan kaukana.

Nokia C6-01:n keskeisimmät parannukset C6:een nähden löytyvät kamerasta. Viiden megapikselin kamera on korvattu kahdeksan megapikselin kuvausvälineellä, jota täydentämässä on LED-kaksoissalama. Muutoksia on kokenut myös takakuoren design, vaikka muutoin C6-01 ja C6 noudattelevat ulkoisesti samaa linjaa.

Puhelimen muita ominaisuuksia ovat muun muassa 3,2 tuuman kosketusnäyttö, WiFi, microSD-muistikorttipaikka ja Symbian^1-alusta. Laite saapuu markkinoille mustana ja valkoisena 280 euron verottomaan hintaan.

Lähde: GSMArena